Taloustaantuma repii aukkoja velan varassa paisuviin kuntabudjetteihin. Kunnallisveron korotus ei ole kestävä ratkaisu.
Talouden taantuma on iskenyt voimalla myös kuntien talouksiin. Kun yhteisö- ja kunnallisverojen hupenevat tuotot repivät aukkoja budjetteihin, kunnat joutuvat etsimään hätäpäissään säästökohteita ja ottamaan entistä enemmän velkaa.
Nyt maksetaan laskua siitä, että kunnallistalous on kasvanut pitkään kutakuinkin holtittomasti ja, mikä pahinta, enenevästi velkarahalla. Kuten oheinen taulukko osoittaa, kuntien ja kuntayhtymien lainapylväs uhkaa tällä menolla nousta lähivuosina vieläkin jyrkemmässä kulmassa kuin viime vuosina.
Kuntabudjettien paisumiseen ei yksistään riitä selitykseksi usein kuultu vakiovastaus, että valtio on lisännyt kuntien ja kuntayhtymien tehtäviä. Kuntakeskustelu on pitkään kulkenut valtakunnan politiikassa samaa latua: hallituksen mukaan kunnilla ei pitäisi olla valittamista ja opposition mielestä kuntien talousongelmien alku ja juuri on istuva hallitus. Tämä keskustelu on hedelmätöntä.
Kuntasektorin toimintamenot kasvoivat viime vuonna 7--8 prosenttia, ja samaan aikaan sen palkkalistoille tuli 13 500 henkilöä lisää. Viime vuoden lopussa noin 420 000 henkilöä eli noin joka kahdestoista suomalainen oli Tilastokeskuksen mukaan joko koko- tai osa-aikaisesti kuntien palveluksessa. Samaan aikaan työn tuottavuus on ollut kuntasektorilla laskussa. Tällainen kehitys ei voi jatkua, koska siihen ei ole yksinkertaisesti varaa.
Ratkaisuksi ei riitä se, että valtio vain pumppaisi lisää rahaa kuntasektorille, koska sekin raha tulee joko veroista tai lainanotosta. Kuntasektorilla tarvitaan selkeitä rakenteellisia uudistuksia, ja kuntien määrän pitää radikaalisti vähentyä. Jos kunnissa ei ymmärretä näitä tosiasioita, niistä monien rahkeet loppuvat ennen pitkää. Esimerkiksi Oulun seudulla kuntaliitokset ovat edenneet muuhun Suomeen verrattuna tahmeasti.
Rakenteelliset muutokset vievät aikaa. Siksi silloin kun joudutaan hakemaan nopeita säästökohteita, ne pitää valita sosiaalisesti oikein perustein. Lähtökohtana pitää olla, ettei kuntalaisten keskeisimpiä peruspalveluja heikennetä ja etenkin, että lasten ja vanhusten joutumista säästöjen maksumiehiksi vältetään viimeiseen asti. Nyt nämä heikoimmat ryhmät uhkaavat monin paikoin joutua ensimmäisinä säästöjen kohteiksi.
Houkuttelevin vaihtoehto on tietysti nostaa kunnallisveroa, mutta se tie ei ratkaise perusongelmaa. Viime maanantaina järjestetyssä Oulun kaupunginvaltuuston informaatiotilaisuudessa budjettipulmiin esitettiin ratkaisuksi tuttua reseptiä: nostetaan kunnallisveroa nykyisestä 18:sta puolen, yhden tai jopa kahden prosenttiyksikön verran.
Kunnallisvero on onnistuttu pitämään Oulussa pitkään vakaana. Hyvinä vuosina kaupunki olisi tullut hyvin toimeen alemmallakin veroprosentilla. Tämäkin pitää muistaa, kun veropäätöksiä tehdään. Kunnallisveron nostolta tuskin vältytään kokonaan, mutta pitkän tähtäimen terve taloudenpito edellyttää kunnallisbyrokratian kriittistä läpikäyntiä, toiminnan tehostamista ja myös henkilömäärän vähentämistä sekä joidenkin palvelujen karsimista tai maksullistamista.
Paisunut kunnallisbyrokratia suojelee helposti itseään eikä etsi tosissaan säästöjä ja tehostamiskonsteja myös sieltä, mistä niitä yksityisellä sektorilla etsitään eli omasta toiminnasta. Kunnan tehtävä ei ole tuottaa voittoa, mutta sen toimintaa rahoittavilla veronmaksajilla on oikeus edellyttää, että yhteisiä varoja käytetään tehokkaasti oikeisiin kohteisiin. Jos Oulussa pitää valita vaikkapa Rajakylän hoivatalon ja teknisten virastojen talon rakentamisen välillä, valinnan ei pitäisi olla vaikea.