Itä- ja Pohjois-Suomen alueiden kehityssuunta on kääntynyt myönteiseksi. Nuorisotyöttömyys on vähentynyt kaikissa kolmessa maakunnassa ja työpaikkoja on avoinna enemmän kuin vuosiin. Työttömyys on alentunut. Myönteinen kehitys ei kuitenkaan heijastu kuntatalouteen.
Monen kuntapäättäjän pää painuu talouslukujen edessä. Kuntatalous näyttää vuoden 2018 tilinpäätösarvioiden mukaan synkältä. Tulos on miinusmerkkinen 196:ssa eli peräti noin kahdessa kolmasosassa kunnista, kun vuotta aiemmin näin oli 55 kunnassa.
Pohjois-Pohjanmaalla 19 kuntaa 30:stä, Kainuussa seitsemän kuntaa kahdeksasta ja Lapissa 11 kuntaa 21:stä tekee negatiivisen tuloksen. Vuotta aiemmin tällaisia kuntia oli 13, nyt 37.
Ainut maakunta, joka tekee myönteisen tuloksen, on Uusimaa. Tosin Uudellamaallakin negatiivisen tuloksen kuntia oli 14 (26:sta). Yksittäinen vuosi ei toki ratkaise kuntatalouden tasapainoa, vaan kuntatalouden kokonaistilaan vaikuttaa myös kuntien suunnitelmakauden tulos ja lainakanta. Virallisten tilinpäätöstietojen valmistuttua onkin syytä tarkastella, miltä suunnitelmakausi näyttää ja tarvitaanko vuoden 2019 osalta budjetin avaamista.
Valtakunnallisesti kuntien taloudellisen tuloksen takana ovat huonosti kertyneet verot, valtionosuuksien heikko kehitys ja sosiaali- ja terveyspalvelujen menojen kasvu. Kainuun kuntajohtajakokouksissa on syystäkin käyty vakavaa keskustelua kustannusten kasvun taittamisesta myös sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta.
Kainuun mallissa sosiaali- ja terveyspalveluja on tuotettu maakuntapohjaisesti jo yli kymmenen vuotta. Alueen palvelutarpeet ovat maan keskiarvoa reilusti korkeammat ja nettokustannukset asukasta kohden maan korkeimmat. Vaikeutena ovat erikoissairaanhoidon yhä nousevat kustannukset ja mm. valtakunnalliset ongelmat lääkäreiden ja psykologien saatavuudessa perusterveydenhuoltoon.
Eduskuntavaalien aika on lupauksien aikaa. Hoitajamitoituksen nostaminen ja maksuton toinen aste ja oppivelvollisuusiän ulottaminen viisivuotiaisiin ovat esimerkkejä siitä, millaisia lupauksia puolueet ovat tekemässä kuntapäättäjien puolesta. Mikäli riittävää lisärahoitusta näiden palvelujen tuottamiseen ei kunnille osoiteta, kuntien päättäjien tulee löytää nykyisestä toiminnastaan säästöjä tai korottaa kiinteistö- tai kunnallisveroja palvelujen rahoittamiseksi.
Kainuun osalta hoitajamitoituksen korotus tarkoittaisi 1,5–3 miljoonan euron lisäpanostusta. Kuhmon talouteen vaikutus olisi maksuosuuden kautta 200 000–400 000 euroa. 33 lukiolaiselle ilmainen materiaali tekisi noin 86 000 euroa, kaikille lukiolaisille kertainvestointina noin 260 000 euroa. Vertailun vuoksi Kuhmon puolen veroprosentin tuotto on noin 500 000 euroa.
Hoitajamitoituksen kasvattaminen sekä oppivelvollisuusiän ulottaminen viisivuotiaisiin tarkoittaa myös merkittävää henkilöstön lisärekrytointia. Kainuussa pelkästään hoitajamitoituksen kasvattaminen tarkoittaa 34–68 uuden hoitajan rekrytointia.
Jo tällä hetkellä ongelmana on nuorten heikko hakeutuminen alalle ja työntekijäpula. Vastaukseksi esitetään palkkojen korottamista ja kohtuullista työtaakkaa. Niilläkin on kuitenkin oma hintalappunsa.
Selvyyden vuoksi haluan todeta, että en missään tapauksessa halua kirjoituksellani osoittaa, etteivät maksuton toinen aste tai hoitajamitoituksen kasvattaminen ole tavoittelemisen arvoisia asioita.
Politiikassa on aina kysymys arvoista ja rahojen suuntaamisesta. Arvokeskustelu käydään juuri siitä, missä kulkee verotuksen taso ja yhteiskunnan tarjoamien palvelujen taso. Parannetut palvelut esitetään usein rahoitettavaksi paremmalla työllisyydellä ja verotulojen kasvulla tai leikkaamalla valtion muista kuluista. Tällöin eduskunnan tulee huolehtia siitä, että rahavirta suunnataan sinne, missä kustannuksetkin syntyvät eli kunnille.
Samaan aikaan meillä on menopaineita jo olemassa olevissa palveluissa. Joillakin kunnilla ne liittyvät enenevässä määrin lasten kasvavaan määrään, toisissa taas sosiaali- ja terveyspalvelujen menoihin.
Menopaineita on myös valtiontaloudessa, kuten poliisien määrärahoissa, rajaturvallisuudessa ja teiden hoidossa.
Verotulojen kasvun tulppana on työikäisen väestön määrän väheneminen. Koko valtiontalouden kannalta tilanne on ongelmallinen. Mikäli haluamme pitää yllä palvelujen tasoa ja määrää tai jopa kasvattaa sitä, työllisyysastetta tulee edelleen nostaa. Lisäksi tarvitsemme hyvin vakavaa pohdintaa yhteiskunnan tarjoamien palvelujen määrästä.
Vuonna 2050 olemme jo ohittamassa väestön huoltosuhteeseen liittyvän taloudellisen vajeen. Tämä väliaika tulisi pystyä hoitamaan romuttamatta nykyistä järjestelmää, mutta kehittämällä sitä paremmin toimivaksi. Tarvitsemme ehdottomasti myös nykyistä enemmän yhteisöllisyyttä ja yksilön omavastuuta itsestään ja läheisistään.
Tytti Määttä on Kuhmon kaupunginjohtaja.