petri.hakkarainen@kaleva.fi
Kolmisen vuotta sitten kylvetyt siemenet kunta- ja palvelurakenteen uudistamiseksi eivät ole kaikin paikoin pudonneet hyvään maahan. Helppoa urakkaa ei Paras-hankkeesta odotettukaan, mutta samalla kun sitoutuminen työn edetessä on jo pakostakin lisääntynyt, toiveikkuus uudistuksen hyvään onnistumiseen onkin vähentynyt.
Kuntaliiton kyselyssä kunnan- ja kaupunginjohtajille kolmannes piti kunnan Paras-suunnitelmiin valtiolta saatua palautetta epäoikeudenmukaisena. Lähes yhtä moni kuntapäällikkö katsoo, että valtion palaute kertoo pahasti vanhentuneista näkemyksistä.
Toimivien suunnitelmien laadinta koetaan erityisen vaikeaksi Oulun läänissä, jossa kunnanjohtajien toiveikkuus on puolen vuoden aikana pudonnut 71 prosentista 47:ään. Yhteisten etujen löytäminen on ollut vaikeaa. Kättä on ojenneltu moneen suuntaan, mutta naapurilta onkin saatu kihlojen sijaan rukkaset.
Kun valtaosa kunnista suunnittelee Paras-uudistuksen toimeenpanoa yhdessä naapureiden kanssa, toiminnallisten rajojen raivaus antaa toki kasvutilaa kuntaliitosversoillekin.
On merkittävää, että peräti puolet kuntajohtajista pitää todennäköisenä kuntaliitospäätöstä vuoteen 2013 mennessä. Kolme neljästä liittoon uskovasta ajattelee, että edessä on monikuntaliitos. Tuore esimerkki saatiin Siikalatvalta, jossa neljä pientä kuntaa päätti eilen yhdistymisestä.
Kuntaliitossa tulkitaan lisääntynyt kriittisyys Paras-uudistusta kohtaan myönteiseksi merkiksi: kun urakan laajuus aletaan ymmärtää, terve realismi lisääntyy ja sitä myötä myös epäilyt onnistumisesta.
Kuntaliitoksen tuoman murroksen kanssa jo elävät kunnanisät tietävät, ettei valtuuston nuijankopautus eikä edes valtioneuvoston lupa kuntakimppaan synnytä toimivaa liittoa. Niin liitoksissa kuin Paras-yhteistyössäkin palasten hitsaaminen toimivaksi palvelukoneeksi vie vuosia.
Yksi valtuustokausikin on isojen uudistusten toteuttamiseen liian lyhyt aika. Jos kaikki on suunniteltu liian tarkkaan, on toteutus jäykkää. Jos hutaistaan kiireellä, suunnitelma ei kohtaa kuntalaisen arkea vaan jää paperille.
Hieman isommassa mittakaavassa yhdistymisen työläyttä on voitu tarkastella Kainuussa. Neljättä vuotta kokeiltava laaja maakunnan yhteistyö on poikinut katkeraa vääntöä isojen ja pienten, köyhien ja vähän vähemmän köyhien kuntien sekä kansalaisten ja päättäjien välillä.
Kuhmon kaupunginjohtaja Eila Valtanen muistutti hiljattain, mistä hallintoremonteissa lopulta on kysymys: kunnat ja Kainuussa maakunnan kuntayhtymä lunastavat olemassaolonsa oikeutuksen järjestämällä palvelut niin, että ne tyydyttävät veronmaksajia.
Palveluja pitää olla saatavilla, eivätkä ne saa maksaa liikaa. Hallinto-organisaation rakenne tai palvelun tuottajan osoite eivät sairasta kiinnosta. Pääasia, että apua löytyy.
Vuolijoen ja Ristijärven asukkaat huomasivat hiljattain, että heiltä oli yllättäen viety lääkäripalvelut. Ei oltu sovittu, mikä palvelu voidaan keskittää ja ennen kaikkea ei osattu tai haluttu kertoa vaikeista asioista ajoissa kuntalaisille. Vasta nälkälakon ja ison kohun myötä palvelut osin palautettiin.
Samoja virheitä ei kannata tehdä monta kertaa kuntiakaan yhteen soviteltaessa. Isoja kysymyksiä ei saa jättää auki. Kun asia pitkittyy, se useimmiten mutkistuu.