Kuntarakenneremontti on nostanut otsikoihin kuntien ja keskushallinnon väliset näkemyserot. Uudistus jakaa kuitenkin mielipiteitä myös kuntien sisällä ja niiden kesken.
Tänään keskiviikkona Kalevassa julkaistaan 12. ja viimeinen osa ”Kuntakartta uusiksi?” -juttusarjasta. Sarjassa on tarkasteltu sitä, miksi kuntarakennetta selvittänyt valtiovarainministeriön työryhmä on niputtanut Pohjois-Suomen kuntia yhteen esittämällään tavalla sekä sitä, millaisia etuja ja haittoja mahdollisilla liitoksilla pohjoisessa nähdään.
Juttusarjan keskeisiä havaintoja on ollut se, että alueella on asiassa korkeita kynnyksiä. Nähdyt esteet eivät liity vain palvelujen järjestämiseen, kustannussäästöjen realistisuuteen, kuntademokratiaan tai mahdollisiin kuntien jakamisiin. Myös esteet, joita voi pitää puhtaasti asenteellisina, näyttävät paikoitellen vaikeasti ylitettäviltä.
Julkisessa keskustelussa kamppailu kuntaliitoksesta on näyttäytynyt ennen kaikkea valtion ja itsenäisyyttään vartioivien kuntien välisenä vääntönä. Ankaraa kamppailuja ehdotukseen suhtautumisesta käydään kuitenkin myös kuntien sisällä, samoin yhteen pantavaksi ehdotettujen kuntien välillä siitä, mikä nykyinen kunta olisi uudessa yksikössä keskeisimmässä asemassa. Tämä hiertää esimerkiksi Kalajokilaakson alueella.
Kuntien välisten epäluulojen ja jopa kaunojen syyt voivat olla kaukanakin historiassa. Vaalassa on jo varoiteltu siitä, ettei yhteen menosta tervaporvarien Oulun kanssa voi seurata mitään hyvää.
Tulevasta kuntarakenteesta keskusteltaessa pitäisi jatkuvasti palata siihen, miksi koko suureen revohkaan on lähdetty. Siitä muistuttavat Kalevan jutuissakin esitetyt lukemat kuntien taloudellisesta tilanteesta. Ehkä kovimpia ovat ne luvut, jotka kertovat kuntien väestöllisestä huoltosuhteesta nyt ja tulevaisuudessa. Tuo huoltosuhde kertoo sen, kuinka monta huollettavaa eli lasta ja vanhuseläkeikistä kunnissa on jokaista työssä käyvää kohti.
Isossa joukossa pohjoissuomalaisia kuntia yhtä työikäistä kohden on vuonna 2030 enemmän kuin yksi huollettava kuntalainen. Raskaaksi taakka käy etenkin niissä lukuisissa kunnissa, joissa huolettavien joukko on nimenomaan iäkästä asukasjoukkoa. Kun huoltosuhteen muutos ja niin sanottu kestävyysvaje eivät koettele vain yksittäisiä kuntia vaan koko valtiota, on pakko tutkia, mitä voidaan saada aikaiseksi usein täysin keinotekoisten kuntarajojen muutoksilla.
Tällä hetkellä uudistuksessa on menossa alueilla tapahtuva kuulemiskierros. Keskushallinnon on sen aikana pidettävä korvansa aidosti auki. Kuntauudistuksen hallitus vienee joka tapauksessa läpi, mutta kuntien ja kuntalaisten ääni on viisasta ottaa huomioon niin laajasti kuin suinkin.
Myös keskushallinnon ja lainsäätäjän pitää osoittaa valmiutta ajattelunsa muutoksiin, jos arkijärki näyttää sitä edellyttävän.
Pienenä yksityiskohtana jäykästä ajattelusta tiistain Kalevassa kerrottiin, miten ruotsinkieliset tienviitat voivat tulevaisuudessa ilmestyä niille kaksikielisten liitoskuntien alueille, jotka ovat nykyään täysin suomenkielisiä kuntia.
Terveen järjen käytön pitää olla sallittua tässäkin, jos kerran tavoitteena on turhien kustannuksen karsinta.