Kuntauudistus on saanut viime päivinä runsaasti kipakkaa arvostelua niin kuntatutkijoiden kuin oikeusoppineiden keskuudessa. Valmistelua on moitittu kelvottomaksi ja suorastaan laillisuuden rajoja hipovaksi.
Hallitus antanee tällä viikolla ehdotuksensa kuntarakennelaista eduskunnalle, josta se lähtee ensimmäisenä hallintovaliokunnan käsittelyyn.
Jos hallituksen kaavailema aikataulu pitää, olisi eduskunnan lausuntojen ja käsittelyjen oltava käytännössä valmiita jo juhannukseen mennessä. Uuden kuntarakennelain pitäisi tulla voimaan heinäkuussa ja päätökset uusista kunnista vuosi siitä eteenpäin.
Vajaan kolmen kuukauden aikataulu on todella tiukka tämän mittakaavan lakiuudistuksen käsittelylle, jos se halutaan tehdä kunnolla. Pikavauhtia saa toki aikaan kelvotonta lainsäädäntöä.
Kuntauudistuksen alkumetreillä esiintynyt arvostelu oli vielä helppo panna keskustan kuntapolitiikan piikkiin. Prosessin alussa odoteltiin tarkempia tietoja ja selvityksiä. Raamituksia ja askelmerkkejä on tullutkin.
Alkuvaiheen kuulemiskierroksen jälkeen kunnat on pantu tekemään lausuntoja ja selvityksiä.
Vaikka prosessi jauhaa, ollaan nyt yllättäen tilanteessa, jossa uudistus on käytännössä seisovassa tilassa – jo ennen eduskuntakäsittelyä.
Pattitilanne syntyy siitä, että hallitus on kädetön, jos viimeistään marraskuulle ajoittuvat kuntaliitosselvitykset eivät johda tavoitteeseen eli kuntaliitoksiin.
Kehysriihen kulisseissa kokoomus ja SDP kävivät kovan väännön siitä, lisätäänkö kuntarakennelakiin kesken kaiken valtioneuvoston toimivallan laajentaminen kuntien pakkoliitoksista. Kokoomus hävisi taistelun demareille tässä asiassa, jos toisaalta sai voiton jossain muussa.
Kehysriihitiedotteessa kompromissi on kirjailtu siten, että ”valtio varautuu tämän vuoden aikana asettamaan 12:lle suurimmalle kaupunkiseudulle erityiset kuntajakoselvittäjät”. Samalla puhutaan räätälöidyistä muutoksen tukiohjelmista ja valtio–kunta -työnjaon uudistamisesta.
Hallitus arvioi kuntauudistuksen etenemistä loppuvuodesta. Painotus on sanalla arvioi, sillä tällä hetkellä hallituksella ei ole kädessään puristinta, jolla kuntaliitokset saadaan aikaan. Rakenteesta puuttuu myös luottamusta kiinni pitävä liima.
Voikin perustellusti kysyä, mitä järkeä on tällaisessa tuloksettomassa, mutta valtavasti voimavaroja vaativassa touhuilussa.
Kun pakkoa ei ole käytössä, niin tiedossa ei ole, miten uudistus etenee, jos elinvoimaiset kunnat asettuvat vastahankaan. Tilannetta voi luonnehtia myös täydelliseksi poliittiseksi epäonnistumiseksi.
Kehysriihen alla julkistettiin myös sosiaali- ja terveyspalvelujen asiantuntijaselvitys, joka oli alueiden oma näkemys asiasta. Kehysriihessä kävi kuitenkin ilmi, että hallitus pyyhki alueellisten selvityshenkilöiden tekemällä paperilla takalistoaan.
Ilmiötä kutsutaan myös näennäisdemokratiaksi. Vastuukuntamallia on oikeusoppineiden keskuudessa puolestaan luonnehdittu jopa perustuslain vastaiseksi.
Kehysriihen jäljiltä sote-alueiden määrä supistui 34:stä noin 20:een. On helppo nähdä, että sote-uudistus on kuntauudistuksen oleellinen vipuvarsi. Kuntarajapiirtelyssä lähdettiin työssäkäyntialueista, mutta sote-uudistuksen pitäisi lähteä liikkeelle ihmisten palvelujen tarpeesta.
Kunta- ja soteuudistus ovat raukeamassa, jos niitä ei saada kasaan ensi vuonna.
Uudet vaalit tuovat uudet päättäjät, ja homma alkaa alusta. Ja taas kuluu aikaa ja tupakkaa.
Oulun omakehuinen malli kuntauudistuksesta on kovaa vauhtia muuttumassa kauhuesimerkiksi siitä, miten kustannukset karkaavat käsistä.
Toimintamallien rakentelu ja siirtymävaiheen väistämätön edunvalvonta nostavat kustannuksia aina alkuvaiheessa.
Kuntauudistuksessa myös näihin epäkohtiin pitäisi puuttua – sitten joskus seuraavalla vaalikaudella, kun uudistus aloitetaan komiteapohjalta.