Oulun tulevia vuosia koskeva kaupunkistrategia sisältää vastaansanomattoman hyviä tavoitteita. Oulun ja sen lähikuntien yhdistyminen pitäisi kuitenkin ottaa rohkeammin esille.
Oulun kaupunginvaltuuston maanantaina hyväksymän uuden kaupunkistrategian tulisi ohjata päättäjien katseita pitkälle eteenpäin. Se velvoittaa nykyistä valtuustoakin miettimään ratkaisuja ohi nykyisen, vuoden 2008 loppuun ulottuvan vaalikauden. Strategian merkitys on siksi erittäin merkittävä.
Strategiassa haetaan linjaa sille, millainen Oulun pitäisi olla kymmenen vuoden kuluttua. Parikymmensivuisen paperin avainsanoihin kuuluvat muun muassa vetovoimaisuus, viihtyisyys, kansainvälisyys, verkostoituminen, luovuus ja suvaitsevaisuus. Kuntien tavoitesuunnittelussa ne ovat tyypillistä sanastoa, Oulunkin kohdalla kiistämättömän järkeviä tavoitteita.
Pientä lisäannosta konkretiaa uuteen strategiaan olisi toivonut. Nyt se kuulostaa aiemman strategian tavoin monissa kohdin ylevältä juhlapuheelta, jonka liittymäkohdat kansalaisten arkeen jäävät ohuiksi.
Konkreettisia näkemyksiä Oulun strategiasta kuultiin Oulun kaupunginjohtajan Kari Nenosen haastattelussa sunnuntain Kalevassa. Hän perää Oulun seudulle yli kuntarajat ulottuvaa päätöksentekoa, koska nykypohjalta monia isoja uudistuksia on vaikea saada läpi. Kaupunginjohtajan mielestä keskeisiä sosiaali- ja terveystoimen ja opetus- ja teknisen toimen kysymyksiä sekä palvelurakentamista tulisi hallinnoida yhdessä.
Malliksi yhteisistä asioista päättämiseen kaupunginjohtaja esittää nykyistä vahvempaa seudullista elintä. Ihannemalli voisi hänen mielestään olla valtuusto ja luottamusmiespohjainen hallitus. Tässä "talouskunta-kotikunta-mallissa" nykyiset kunnat säilyisivät itsenäisinä.
Voi olla, että hienotunteisuus estää suuren kaupungin johtajaa esittämästä asiassa pitemmälle vietyä ehdotusta. Oli syy mikä tahansa, talouskunta-kotikunta-malli vaikuttaa puolinaiselta ratkaisulta. Yhä useampi ihminen Oulun seudulla elää yhdessä kunnassa ja käy töissä toisessa. Mitä yhtenäisemmäksi vyöhykkeeksi Oulun ja lähikuntien rakennettu alue laajenee, sitä mielivaltaisemmilta ja turhemmilta kuntien nykyiset rajat tuntuvat. Arkielämä ei noudata, vaan pilkkaa vanhoja hallinnollisia kuntarajoja.
Suuri ei aina ole kaunista, mutta Oulun seudun järkevässä suunnittelussa suuruuden etuja ja kokonaisnäkemystä on vaikea kyseenalaistaa. Oulun kaupunkistrategiassakin mainitaan kriittisten menestystekijöihin joukossa sanapari "kuntarakenne uudistettu". Luontevin sisältö noille sanoille olisi kuntien yhdistyminen. Itsenäisten kuntien ja yhdistyneen suurkunnan välimuodoksi edes ylimenokaudeksi on turhaa pystyttää jotakin uutta rakennetta, jonka suhde ja toimivalta jäljellejääviin kotikuntiin voisi olla kaiken lisäksi vaikea määritellä.
Kuntienyhdistyminen tuskin etenee ennen kuin asian merkitys avautuu lähikuntien päättäjille. Oulusta tuleva aloitteellisuus tulkittaisiin helposti suuren haluksi ahmaista pienempänsä. Asiassa painavat varmasti paitsi järkisyyt myös tunteet. Kuntaliitosta vastustavaa vahvaa kotikuntahenkeä löytyy kaikista kunnista. Voi toisaalta olettaa, että niihin viime vuosina muuttaneet asukkaat näkevät asian toisin. Heille riittää, että kunta pystyy tarjoamaan mahdollisimman hyvät palvelut, oli sen nimi tai koko mikä tahansa.
Sopii toivoa, että kun vuoteen 2015 päästään, Oulun seudun kuntarakenne näyttää jo toisenlaiselta kuin nyt. Se olisi koko alueen ja sen asukkaiden edun mukaista.