Nykyisen hallituksen pyrkimys vetää läpi perusteellinen kuntauudistus on herättänyt paljon porua. Moni kansalainen pelkää palvelujen karkaamista kauas, oman asuinalueen identiteetin katoamista sekä sitä, ettei "pienen ihmisen" tai syrjäkulmien ääni enää kuulu uusissa suuremmissa yksiköissä.
Huomaamatta jää silloin kuntaremontin perusajatus: hallintorakenteiden purkua tarvitaan, jotta kansalaisille tärkeät kuntapalvelut olisi myös ikääntyvässä Suomessa ylipäätään vara hoitaa.
Kuntalaisten ääni joka tapauksessa kuulukoon nyt uudistajien korviin. Niillä, joita uudistus koskee, on oikeus tulla kuulluksi.
Kyseenalaisempaa sen sijaan on, että kuntien kapinaliikkeiden lipunkantajina esiintyy tällä hetkellä monia kunnanjohtajia. Sananvapaus koskee heitäkin, mutta paljon luontevampaa olisi, jos kapinallisten johdossa olisi tavallisia kuntalaisia tai ainakin heitä edustavia luottamushenkilöitä.
Nyt syntyy väkisinkin epäilys, että monen kunnanjohtajan taistelutahdon takana on muukin kuin kuntalaisten väitetty etu, esimerkiksi virkamiehen huoli oman tuolinsa säilymisestä.
Suomen kuntakarttaa pitäisi kaikkiaan katsoa vapaana tämänhetkisen rajojen kahleista. On vaikea uskoa, että jos Suomen alueelle nyt perustettaisiin kuntalaitosta, näin raskasta hallintomallia alettaisiin luoda.
Tanskassa toteutettiin vuoden 2007 alussa uudistus, jossa kuntamäärä pudotettiin 270:stä 98:aan. Suomessa pitää tietenkin ottaa huomioon se, että maa on Tanskaa suurempi ja että kuntakeskusten väli on jo nyt paikoin varsin pitkä.
Keskeistä uudistuksessa on se, että raskaita hallintorakenteita todella kevennetään. Itsestään se ei tapahdu.