Kuntauudistus on edennyt nihkeästi kunnissa. Näin siitä huolimatta, että laaja yksimielisyys vallitsee siitä, ettei palveluita pystytä turvaamaan nykyisen kuntarakenteen vallitessa.
Keski-Uudenmaan kunnanjohtajien tällä viikolla tekemä esitys alueen suurkunnasta on ensimmäinen pieni liikahdus kuntakentän sisällä uudistuksen suuntaan. Tosin sekin voi jäädä vain ehdotukseksi, sillä ratkaisu selvitystyön aloittamisesta on kuntien valtuustoilla.
Aiheellisesti voidaan esittää arvostelua sitä tapaa kohtaan, miten uudistusta on lähdetty viemään eteenpäin. Jarrutus kuntakentällä johtuu kuitenkin aivan muusta.
Kuntien keskeiset luottamus- ja virkamiehet haluavat pitää kynsin hampain kiinni omasta asemastaan. Puhe kunnallisesta itsemääräämisoikeudesta on vain verho, jonka taakse jarrumiehet kätkeytyvät. Palveluiden turvaamisesta he viis veisaavat.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuksesta ilmenee, että kunnanvaltuutettujen käyttäytymistä kuntaliitosasioissa ohjaa enemmän se, miten päätös vaikuttaa heidän asemaansa uudessa kunnassa kuin se, mitä ratkaisu merkitsisi kuntalaisten palveluiden kannalta.
Tämä selittää paljolti myös kunnanjohtajien käyttäytymisen. MTV3:n kyselyssä kuntajohtajat lähes ykskantaan tyrmäävät tavan, jolla uudistusta on lähdetty ajamaan.
Voidaan tietysti kysyä, mitä muuta mieltä kuntajohtajat voisivat olla, jos luottamusmiesjohto haraa uudistusta vastaan. Myös kuntien johtajat petaavat kannanotoillaan omia asemiaan. Jos kunnanjohtajat olisivat eri mieltä luottamusmiesjohdon kanssa, heidän asemansa kunnassa kävisi varsin pian epämukavaksi.
Tutkimuksen johtopäätös ei ole kovin mieltä ylentävä kunnallisen demokratian kannalta, sillä valtuutettujen käyttäytymiseen vaikutti eniten se, miten he kokivat kuntaliitoksen vaikuttavan mahdollisuuksiinsa menestyä seuraavissa kunnallisvaaleissa.
Kuntaliitokset merkitsevät aina jaettavien luottamusmiespaikkojen vähenemistä. Lähtökohtaisesti heikommassa asemassa liitoksessa ovat aina pienempien kuntien valtuutetut. Heidän on tehtävä enemmän työtä saavuttaakseen tunnettavuutta kuin liitoksessa mukana olevan suuremman kunnan edustajien.
Tämä näkyi tutkimuksen tuloksissa. Ne valtuutetut, jotka tiesivät joutuvansa kilpailemaan vähemmän valtuustopaikastaan, olivat halukkaampia kuntaliitokseen kuin ne, joille pääsy uuteen valtuustoon vaikeutuisi.
Jos kuntien johtavat valtuutetut ja korkeimmat virkamiehet asettavat oman etunsa kuntalaisten edun edelle, ei ole ihme, ettei kuntauudistuksessa löydetä tietä eteenpäin. Onhan tavoitteeksi on asetettu kuntien määrän merkittävä karsiminen.
Oman edun ja oman poliittisen ryhmän valta-aseman asettaminen etusijalle on merkittävä osasyy siihen, että kuntarakenne on vinoutunut. Tarve uudistukseen ei katoa mihinkään, vaikka se nyt tyrmättäisiin.
Pääkirjoitus