Miltä tuntuisi, jos sinulle tarjoutuisi mahdollisuus pitää puoli vuotta ansaittua vapaata kesken kiireisten uravuosien?
Puolen vuoden ajan saisit nauttia elämästäsi, vieläpä täydellä palkalla.
Kuulostaa hyvältä, eikö totta?
Työelämän hektisyys näkyy ja tuntuu ihmisissä. Moni väsyy ja tuskailee, kuinka selvitä nykyisessä vauhdissa eläkkeelle saakka.
Lomat pätkivät työvuotta mutta loppuvat aina liian lyhyeen.
Nytkin laitureilla lojuu lomalaisia, jotka hermoilevat lähestyvää työhön paluuta. Pitäisi ehtiä tehdä sitä ja tätä, lukea vielä pari kirjaa, nähdä muutama vanha tuttu.
Kuukausi kesälomaa hurahtaa vauhdilla monesti vain rästiinjääneitä kotitöitä tehdessä.
Lomapäivinä on saatettu haaveilla vuorotteluvapaasta tai peräti downshiftauksesta, elämän pysyvämmästä leppoistamisesta ja kohtuullistamisesta.
Haaveilu tyssää useimmiten rahaan, tai paremminkin sen puutteeseen.
Kokoomuksen vastavalittu eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen kritisoi menneellä viikolla ilmestyneessä kirjassaan downshiftausta ja ihmisiä, jotka ovat valinneet leppoisamman ja vähemmän kuluttavamman elämäntyylin.
Satonen on huolissaan siitä, että tällainen ajattelu yleistyy ja yhteiskunnalta jää saamatta tukuittain veroeuroja.
Hyvinvointiyhteiskunta uhkaa peräti rapistua kansalaisten leppoistumiseen.
Kuka sitten maksaa ilmaisen peruskoulutuksen, lähes ilmaisen ja laadukkaan terveydenhoidon ja vanhuuden mukanaan tuomat kustannukset, jos hyvätuloiset heittäytyvät kotoilemaan ja yhteiskunnan elätettäviksi?
Satonen on oikeassa siinä, ettei yhteiskunnan tukien varaan jääminen ole valtiontalouden kannalta kestävää. Eikä hyväksyttävääkään, jos se on yksilön tietoinen valinta.
Mutta työelämän puristavista rattaista hetkeksi pois hyppäämisestä ei saisi syyllistää.
Siksi leppoistamisen pitäisikin toimia niin, että siihen tarjotaan kaikille yhdenvertainen mahdollisuus. Tauon pitäisi toimia porkkanana työssä jaksamiselle.
Esimerkiksi 20 työvuoden jälkeen moni olisi jo kypsä huilaamaan hetken.
Tauko tulisi sopivasti myös tulevia eläkevuosia ajatellen. Puolen vuoden tauko toimisi välietappina ja kannustimena työssä jaksamiselle.
Täysi palkka vapaan aikana puolestaan mahdollistaisi sen, että yhteiskunnan rattaat pyörisivät entisellään. Vapaalla oleva voisi jopa intoutua kuluttamaan entistä enemmän, kun palkka juoksisi ja mieli vapautuisi uusille ideoille.
Että mistäkö rahat?
Mitäpä jos vapaa korvattaisiin jo kertyneestä eläkkeestä ja vastaavasti eläkeikä nousisi puolella vuodella?
Työntekijä maksaisi siis käytännössä vapaansa itse.
Aika moni kestäisi ajatuksen työuran pidentymisestä puolella vuodella, jos saisi vastaavasti vapaata hyväkuntoisena kesken kiireisten vuosien.
Voisi olla, että jotkut olisivat valmiita jatkamaan työuraansa pidempäänkin, kun saisivat kunnollisen hengähdystauon ja akkunsa ladattua.
Työssä jaksamiseen kannustava toimintamalli olisi monella tapaa yhteiskunnalle eduksi.
Uuden toimintamallin myötä työnantajat saisivat virkeämpiä ja innovatiivisempia työntekijöitä yrityksiinsä ja työntekijä kaipaamaansa aikaa itselleen, perheelleen tai vaikka vain ajattelulle.
Mallin tasapuolisuuden vuoksi kenenkään ei tarvitsisi kadehtia pitkillä vapailla olevia. Siihen olisi jokaisella työhönsä pitkäjänteisyydellä ja motivoituneena suhtautuvalla yhtäläinen mahdollisuus.
Työssä käyminen ihan oikeasti palkittaisiin.