Aikana, jolloin otsikot ja uutislähetykset pullistelevat Euroopan unionin turvallisuustakuita, sotilaallista liittoutumista, terrorismia, räjähdyksiä ja muita vastaavia aiheita, kannattaa katsoa ikkunasta ulos. Siellä nimittäin saattaa nähdä jotain, joka edustaa näiden vuosien ehkä sittenkin merkittävintä muutosta: näyttää siltä, että joku on varastamassa talven.
Tänään ikkunasta saattaa toki näkyä lunta, ainakin osassa Kalevan levikkialuetta. Viime viikolla ei taatusti näkynyt kuin pikimustaa märkää, ja huomisesta ei taas tiedä mitään.
Tuleehan se lumi sieltä aikanaan, tälle aamulle on ehkä hyvinkin taas tullut, kunnes lämpömittari kohoaa taas pariksi päiväksi plus viiteen asteeseen ja pilaa kaiken.
Laskettelurinteet ovat olleet mustina, Kontiolahden ampumahiihdon MM-kisoilta uhkasi sulaa hiihtolatu alta, Rovaniemellä tuotiin kuorma-autoilla keinolunta koiravaljakoiden alle, kun charter-koneet alkoivat jo lähestyä tuoden talvituristeja lumettomaan Lappiin. Ja sitten kevättalven hangilla, kun kunnon talvi vihdoin on koittanut ja kaikki tuntuu olevan niin kuin pitääkin, tämä marras-joulukuun karmeus on jo unohtunut.
Ei ehkä kannattaisi unohtaa. Tätä lajia taitaa olla luvassa lisää. Kunnon talvesta on yksinkertaisesti tulossa harvinaisuus, ja talviurheilusta sen myötä myös.
Viime viikolla pidettiin Torinossa Italiassa konferenssi, jonka aiheena oli urheilu ja ympäristö. Siellä julkistettiin Zürichin yliopiston ja YK:n ympäristöjärjestön UNEPin tutkimus, jossa oli selvitetty ilmaston lämpenemisen seurauksia laskettelukeskuksille.
Saksan ja Itävallan varsin alhaalla olevat hiihtokeskukset, kuten tunnettu Kitzbühl, ovat ennen pitkää tuhon omina. Sveitsissä noin puolet nykyisistä hiihtokeskuksista menettää luultavasti kaiken vetovoimansa, koska lunta on liian vähän. Australiassa ei joidenkin vuosikymmenten kuluttua ole jäljellä yhtään todella toimintakelpoista laskettelupaikkaa.
Italiassa puolet nykyisistä talviurheilukeskuksista joutuu jatkossa tulemaan toimeen ilman talvea. Sveitsistä on arvioitu, että maan turismi menettää ilmastonmuutoksen myötä 1,2-1,6 miljardia dollaria vuosittain. Vuoteen 2030 mennessä Sveitsin nykyisistä jäätiköistä on kadonnut 20-70 prosenttia. Lumivyöryjä ja maanvyöryjäkin on sen sijaan luvassa lisää tuomaan Alpeille vaihtelua.
Suomea ei tässä tutkimuksessa erikseen mainittu. Silti tulee mieleen toissakevät, kun sukset katolla ajelin kohti Lapin keväthankia - ja auton katolle ne jäivätkin, sillä lämpötila oli plus 16 astetta.
Mitä kaikkea tämän lämpenemiskehityksen estämiseksi tehdään? Paljonkin, mutta vielä enemmän tunnutaan tehtävän sen edistämiseksi. Silmien peittäminen tosiasioilta jatkuu määrätietoisena.
Parhaillaan on esimerkiksi valmisteilla hyvin kattava tieteellinen raportti siitä, mitä kaikkea ilmastonmuutos saisi aikaan maapallon arktisilla alueilla, joissa muutoksen on ennustettu tuntuvan ehkä kaikkein eniten. Tuota raporttia tehdään ennen muuta amerikkalaisella rahoituksella - mutta kuinka ollakaan, sen aikataulu näyttää yllättäen lykkääntyvän niin, että raportin johtopäätöksiin ei päästä käsiksi ainakaan ennen marraskuun alkua.
Se tarkoittaa, että ei ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja. Ennakkotietojen mukaan luvassa on kaivattua selvää tieteellistä näyttöä meneillään olevan muutoksen vaikutuksista, mutta sitä ei haluta julkisuuteen ennen vaaleja. Kokouksia on siirretty, käsittelyä venytetty. Näin tämä toimii.
Amerikkalaiset eivät koko Kioton sopimuksessa ole mukana, ja nyt Venäjä on keksinyt ryhtyä kiristämään sillä. Maa aikoo joko aidosti kaataa koko sopimuksen tai sitten se vain yrittää ulosmitata siihen liittymisestä itselleen mahdollisimman paljon muita etuja. Kumpikaan vaihtoehto ei viittaa siihen, että sopimuksen varsinaisella tavoitteella olisi Moskovan silmissä mitään merkitystä.
Ylipäätään koko Kioton sopimus ei tunnu vaikuttavan paljon mihinkään. Kaikkien teollisuusmaiden yhteiset kasvihuonekaasujen päästöt ovat vuodesta 1990 vuoteen 2010 kasvamassa YK:n laskujen mukaan noin 17 prosentilla, kun tavoite oli jäädyttää ne ennalleen.
Elokuun lopulla Argentiinan ja Chilen presidentit tapasivat Patagoniassa, Argentiinan eteläkärjessä, ja heidän julkilausumansa poikkeaa paljon niistä aiheista, joista politiikassa yleensä on totuttu kuulemaan.
Presidentit ilmoittivat olevansa erittäin huolissaan otsonikerroksen ohenemisen ja ilmastomuutoksen vaikutuksista omissa maissaan ja Etelämantereella, he panivat merkille kohonneet lämpötilat ja jäätiköiden odottamattoman nopean sulamisen, viittasivat kaiken tämän vakaviin vaikutuksiin ja olivat sitä mieltä, että taloudellisesti vahvat valtiot eivät piittaa oman toimintansa seurauksista muille.
Mutta ei tämä mikään helppo yhtälö ole. Euroopan yhteiset päästöt pysyivät 1990-luvun kurissa, koska Itä-Euroopan maiden tuotanto oli romahtanut. Nyt ne alkavat päästä toivotusti taas jaloilleen, ja talouskasvun tuloksena on lisää päästöjä. Samalla EU:kin on lipsumassa omista tavoitteistaan, eikä Intian ja Kiinan kaltaisilla kasvavilla kehitysmailla vähennystavoitteita edes ole.
Koko joulukuun alun Milanossa ovat olleet meneillään YK:n alaiset ilmastoneuvottelut - 4 000 osanottajaa kaikkialta maailmasta. Kansainvälisiin uutisiin se tapahtuma ei ole päässyt, mutta moni maa yrittää vakavissaan toteuttaa Kioton sopimusta; samalla kun kaikki tietävät, ettei se vielä riitä mihinkään.
Mikä sitten riittäisi? Vaikea sanoa - mutta näyttää siltä, että siihen tarvitaan vielä lisää helleaaltoja, pilattuja talvia ja mustuneita laskettelurinteitä. Ja ehkä vielä jotain muutakin, mistä ei mieluummin vielä tietäisi mitään.