Torniolainen kuntaministeri Hannes Manninen on saanut kuulla kunniansa aloittamallaan kuntakierroksella, ainakin sen ensimmäisissä tilaisuuksissa. Rovaniemen alueellisessa seminaarissa keskiviikkona tuli lunta tupaan oikein kunnolla, vaikka talven merkkejä ei ole ilmassa edes Lapissa.
Tuuli tuiversi myös avaustilaisuudessa Turussa tiistaina, Joensuussa torstaina sekä perjantaina Etelä-Karjalassa. Sama sävel soinee myös Pohjanmaiden tilaisuuksissa alkavalla viikolla. Mutta mitä muuta voisi odottaa?
Kuntien ja kuntayhtymien vaikutusvaltainen luottamusorganisaatio sekä lähes kaikki yli 430 000 työntekijää tietävät karun totuuden kuntatalouden tilasta ja näkymistä. Ovat tienneet jo pitkään.
Jotain radikaalia olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten - ja pitää tehdä viimeistään nyt, kun Matti Vanhasen hallitus on käynnistänyt vaalikauden lopun vaativimman ja kunnianhimoisimman sisäpoliittisen uudistussuunnitelmansa. Hallitus aikoo päättää kuntien nykyisin tuottamien palveluiden järjestämisestä ja uudelleenorganisoinnista sekä kuntalain muutostarpeista jo noin puolen vuoden kuluttua.
Nyt on tosi kyseessä - ja viimeinen tilaisuus painaa jarrua, vaikka se ei vaikutakaan käytännössä juuri mitään. Kun juna on lähtenyt liikkeelle, se ei pysähdy muuten kuin syöksemällä se raiteilta.
Tämä tarkoittaa hallituksen kaatamista, mutta silloinkin uudistusprosessi pysähtyy vain hetkeksi. Uusi hallitus jatkaa kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Suomella ei nimittäin ole muuta vaihtoehtoa kuin käydä kova kuuri läpi.
Suomen kuntaväki kuuluu siihen samaan etanan vauhtia etenevään sakkiin kuin esimerkiksi eräät tunnetut työmarkkinajärjestöt. Kunnat eivät ole pystyneet vastaamaan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta oma-aloitteisesti haasteisiinsa, jotka kärjistyivät edellisen kerran Esko Ahon hallituskaudella 1991-1995.
Silloinen valtiosihteeri ja selvitysmies Timo Relander jätti 1993 hallitukselle synkän selvityksensä kuntatalouden tilasta. Kunnilla on ollut yli kymmenen vuotta aikaa reagoida niihin kohdistuviin uhkiin ja katsoa rauhassa, mitä ne voisivat tehdä oma-aloitteisesti, mutta Relanderin selvitys jäi pölyttymään hyllylle, kun akuutti kriisi meni ohi.
Nytkään ei olisi tapahtunut mitään, elleivät Vanhasen hallitus ja kuntaministeri Manninen olisi lähteneet kantamaan rohkeasti vastuuta. Manninen on sanonut, ettei hän peräänny kritiikin edessä. Hänellä ei ole menetettävänään mitään muuta kuin ministerinsalkkunsa, eikä se paina mitään sen haasteen rinnalla, minkä hän on ottanut vastaan. Värittömältä vaikuttava Manninen tuntee kuntien asiat kuin omat taskunsa ja tietää, mitä pitää tehdä.
Jos hän pystyy ajamaan läpi tällä hallituskaudella kuntauudistuksen edes osapuilleen sille mallille, mitä hallitus tavoittelee, hänen nimensä jää historiankirjoihin ja hän tekee suuren palveluksen koko yhteiskunnalle. Manninen ansaitsee kaiken mahdollisen tuen tehtävässä, jossa hänen päänahkaansa himoitsevien ihmisten määrää ei pysty edes laskemaan.
Manninen on tällä hetkellä yksinäinen mies.
Häntä tuskin ymmärtävät muut kuin hänen lähimmät avustajansa ja kourallinen asiaan vihkiytyneitä ihmisiä, joilla ei ole omaa lehmää ojassa ja jotka näkevät omaa napaansa pitemmälle.
Viime aikoina on nähty onneksi monia lupaavia merkkejä siitä, että fiksuimmat ihmiset kunnissa ovat tunnustaneet tosiasiat itselleen. Ilonpilkahduksia on osunut erityisen paljon Kalevan levikkialueelle.
Oulun seudulla puhutaan Suur-Oulusta kaupunginjohtaja Kari Nenosen avauksen ja Ylikiimingin rohkean neuvottelualoitteen pohjalta. Kuusamo, Taivalkoski ja Posio miettivät omia ratkaisujaan. Isossa Raahessa ja sen ympäristökunnissa pohditaan niin ikään uusia avauksia.
Ylivieskan seudulla on myös vipinää, kuten myös Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniemellä. Haukiputaallakin on tehty aloite liikkumisesta kohti Oulua.
Lupaaviin merkkeihin kuuluu myös Suomen kuntajohtajien liputus uudistuksen puolesta, kuntaliiton linjaus pienemmän kuntarakenteen ja pakkoliitosten hyväksi sekä suurten kaupunkien johtajien sitä tukeva kanta. Osa pystyyn kuolleiksi luulluista kuntaihmisistä ja kunnista on osoittanut elon merkkejä.
Kuntia on kuitenkin 432. Jarrumiehiä riittää.
Vaikka henkiset muurit murtuvat siellä täällä, kovin urakka on vielä edessä. Pitää nimittäin päättää, mitä tehtäviä kunnat hoitavat ja mitä valtio, miten palvelut rahoitetaan, kuka kerää verot ja montako kuntaa jää jäljelle. On myös valittava kolmen eri uudistusmallin välillä tai kehitettävä täysin uudet perusteet, joiden pohjalta kuntia nivotaan yhteen.
Keskustaa kiehtoo aluekuntamalli, SDP:tä kuntaliitoksiin johtava peruskuntamalli. Vanhanen ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoma pystyvät pahimmillaan vesittämään koko uudistuksen kahdestaan. Puolueiden välillä iski kipinää jo silloin, kun Jukka Peltomäki tuli esittelemään aluekuntamallin julkisuuteen Mannisen kanssa. Keskusta paljasti korttinsa demareille vasta vähän ennen tilaisuutta.
Mutta vaikka uudistus törmäisi nyt seinään, se siirtyisi vain seuraavalle hallitukselle. Sitä muodostettaessa ratkaistaisiin, mikä uudistusmalli otetaan käyttöön ja mitkä puolueet sen toteuttavat. SDP ja keskusta tuskin istuisivat silloin samassa hallituksessa.