Semir Ben-Amorin pimahdus syyskuun alussa ei jäänyt kuluvan jääkiekkokauden ainoaksi järjettömyydeksi Suomen kaukaloissa.
Torstain SM-liigakierroksella Ilveksen Kai Kantola rusikoi kärppäpuolustaja Atte Ohtamaata samalla tavalla kuin Ben-Amor Ville Peltosta.
Torstai-iltana jääkiekkoihmiset kysyivät jokainen samaa retorista kysymystä: mitä Kantolan päässä liikkui?
Vain tekijä itse tietää. On erittäin vaikea löytää syytä, miksi Ilveksen tärkeimpiin hyökkääjiin kuuluva Kantola hyökkäsi suoraviivaisesti Kärppien peruspuolustajan kimppuun.
Kantolan ja Ohtamaan historiasta löytyy yksi yhteinen tapahtuma. Viime lokakuussa Ohtamaa lähetti lonkkataklauksella Kantolan sairauslomalle. Oli lokakuun tapahtumilla vaikutusta tai ei, Kantolan tekoa ei voi puolustella millään tavalla.
Koko SM-liigakausi on ollut täynnä rumia taklauksia, ja pelaajien välinen kunnioitus on ollut paikoin aivan kadoksissa. Kantolan tempaus pääsee joukon jatkoksi tälle pitkälle mustalle listalle.
Tällaisille väkivaltaisille hyökkäyksille vedettiin linja syyskuussa, kun Ben-Amor sai Peltosen mukiloinnista 18 ottelun pelikiellon.
Tulevina päivinä nähdään, kuinka paljon SM-liigan kurinpitäjän Sampo Liusjärven tuomioihin vaikuttavat Helsingin kirkkaat valot, iltapäivälehtien rummutus ja teon kohteen nimi.
Kolumni