Isänmaallisuus nostaa jälleen päätään suomalaisessa elokuvassa. Timo Koivusalo tavoitteli kansalaisuushenkeä viimevuotisella Sibeliuksellaan, Jari Halonen teki saman pari vuotta sitten kuvauksellaan Aleksis Kivestä, kun Renny Harlin puolestaan unelmoi yhä Mannerheim-projektistaan.
Suomalaisen elokuvan grand old man Åke Lindman ei kuitenkaan unelmoi vuosikausia, vaan pistää mieluiten töpinäksi.
Lindmanin ohjaama ja tuottama elokuva Etulinjan edessä kertoo suomalaisjoukkojen parissa olleista unohdetuista urhoista, kuten esimerkiksi tarinan päähenkilöstä, luutnantti Harry Järvistä, joka sodan jälkimainingeissa muutti Ruotsiin.
Elokuvan käsikirjoituksen takana piilee jopa suomalaisittain arvovaltaisia herroja. Stefan Forss, Harry Järvin luottomies rintamalla on tätä nykyä Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti. Toinen käsikirjoittajista, kirjailija Benedict Zilliacus, ei kaivanne liiemmälti esittelyjä.
Järvin ohella polttopisteeseen nostetaan myös legendaarinen eversti Alpo Marttinen, johtohahmo Yhdysvaltoihin sodan jälkeen lähteneiden "Marttisen miesten" takana, joka antoi Amerikalle korvaamattoman palasen suomalaista talvisodankäyntitaitoa.
Lindmanin elokuvan kielivalinta tuskin saa suomenkielisiä katsojia riemastumaan, elokuvassa nimittäin puhutaan pääsääntöisesti suomenruotsia, koska se kuvaa ruotsinkielisen yksikön, HR 61:n edesottamuksia Syvärillä ja Kannaksella vuosina 1942-44.
Åke Lindmanille on kuitenkin nostettava hattua siitä, että vaikuttavaa pyrotekniikkaa ja ällistyttäviä kamerajippoja suosivana nykyaikana hän on pyrkinyt pitämään elokuvan välittämän sodan dokumentaarisen realistisena kuvauksena hyödyntämällä muun muassa Järvin rintamalla ottamia valokuvia sekä filmimateriaalia Suomen ja Pietarin elokuva-arkistoista. Samalla hän kuvaa maanläheisesti ammattimaisia herrasmiessotilaita.
Henkilökuvaus nojaa - kuten odotettua - vankkoihin näyttelijäsuoritukseen. Onneksi meillä löytyy Suomesta yhä näyttelijöitä, jotka kykenevät eläytymään 60 vuoden takaisiin tapahtumiin sekä pieteetillä että ajankuvauksen edellyttämällä historiansilmällä.
Tobias Zilliacuksen tulkitsema, miehiään joka suhteessa kannustava Järv ja loistavaa strategistia, Alpo Marttista häkellyttävästi ulkoisesti muistuttava Ilkka Heiskanen ovat henkilöhahmoja, joiden kaltaisia miehiä pitäisi yhä olla suomalaisen yhteiskunnan johdossa - mediakuvaansa ruikuttavien poliitikkojen sijasta.
Åke Lindmanin verkkainen, todentuntuisuuteen tähtäävä ohjaustyyli ei ole välttämättä kaikkien massaelokuvista pitävien mieleen, mutta niin ei tarvitse ollakaan.
Hän on tehnyt hyvin palauttaessaan edes hieman kunniaa isänmaatamme puolustaneille urhoille.
Toivottavasti Etulinjan edessä saisi Suomessa sen verran katsojia, että sydäninfarktistaan toipuvan Lindmanin suunnittelema jatko-osa Tali-Ihantala 1944 ehtisi vielä toteutua kesällä 2005.