Sähköyhtiön myynti on sähköistänyt Ylivieskan kunnalliselämää kohta kymmenen vuotta. Eikä loppu häämötä, vaikka yhtiö myytiin jo vuonna 2001. Parhaillaan kaupunginjohtajalta ja sähköyhtiön käyttämältä konsultilta odotetaan selvitystä, minne katosi 2,8 miljoonaa euroa.
Kaupunginvaltuutetut hyväksyivät kaupan aiesopimuksen uskossa, että kaupunki saa dynamostaan 12,5 miljoonaa euroa. Kun aiesopimus sorvattiin varsinaiseksi sopimukseksi, valtuutetuille ilmoitettiin kaupasta tulevan 11,5 miljoonaa euroa. Nyt näyttää todennäköiseltä, että siitä irtoaakin vain 8,7 miljoonaa euroa.
Sähköyhtiön myynti oli kaikkiaan kiemurainen tapahtumien sarja, minkä aikana kaupunginjohtaja ehdittiin ristiinnaulita; vaatia hänen eroaan tässä kuitenkaan onnistumatta. Kaupunginjohtajan rooli oli ristiriitainen. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana häntä sitoivat yrityselämän pelisäännöt vaitiolovelvollisuuksineen. Kaupunginjohtajalta puolestaan odotetaan avoimuutta. Ei ihme, jos puurot ja vellit menivät sekaisin.
Jos Ylivieskan päättäjät olisivat toimineet kaupunginjohtajan toiveiden mukaisesti vuonna 1995, sähköyhtiö oltaisiin myyty silloin ja kaupunki olisi korjannut paljon suuremman potin kuin nyt. Vähemmän on kysytty sen perään, mikä on poliittisten päättäjien vastuu.
Valtionosuuksien vähentyessä verotulojen merkitys kuntien tulonlähteenä on kasvanut. Kunnat kilpailevat yrityksistä ja sijoittavat mielin määrin rahaa yritysten saamiseksi toivossa, että verotulot kasvavat ja kuntaan saadaan uusia asukkaita.
Mukaanmeno yritysmaailmaan on useimmiten tapahtunut kunnallisen demokratian kustannuksella. Kunnallinen päätöksentekojärjestelmä on toki hidas ja kankea. Ennen kuin yritystoimintaa koskevat päätökset menevät läpi kaikki portaat valitusruletteineen, voi olla, että yritys on ehtinyt häipyä maisemista.
Niinpä kunnat ovat yhtiöittäneet elinkeinotoimintojaan. Yhtiöissä päätökset voidaan viedä läpi nopeasti. Valtuuston tehtäväksi on jäänyt miljoonien osoittaminen yhtiölle. Ja kukapa sellaista rohkenee kyseenalaistaa, onhan kyse työpaikoista.
Tämä on vaatinut veronsa. Häviäjänä on kunnallinen demokratia. Yritysmaailmassa on omat pelisääntönsä. Julkisuus ja toiminnan läpinäkyvyys, mitä kunnissa pidetään itsestäänselvänä, ei välttämättä päde yrityksiin.
Ylivieskan sähkökaupat on oiva oppitunti kunnallisen demokratian ja yrityselämän pelisääntöjen yhteentörmäyksestä - siitä, kuinka käy, kun kunnan omia toimintoja siirretään poliittisen kontrollin ulkopuolelle. Saatetaan ajautua tilanteeseen, jossa päättäjät eivät tiedä, mistä päättävät. Heille ei ole kerrottu kaikkea - ei, vaikka kysymys on, kuten Ylivieskan tapauksessa, kunnan historian suurimmasta kaupasta.
Samalla, kun kunnallinen toiminta yhtiöitetään, aina siirretään valtaa pois demokraattisesti valituilta valtuutetuilta. Tampereen yliopistossa viime vuonna hyväksytyssä väitöstutkimuksessa osoitettiin, että näin käy yhtiömuotojen yleistymisen seurauksena.
Tutkimus vahvistaa käsitystä, jonka mukaan liike-elämän hallintomallit eivät sellaisenaan sovellu kunnallishallintoon, joka nojaa kansalaisten demokraattiseen osallistumiseen. Eri asia on, voidaanko kuntien päätöksentekoa virtaviivaistaa demokratian kärsimättä niin, ettei päätöksenteko muodosta tulppaa toiminnalle.
Kokonaan toinen kysymys on, missä määrin kuntien on viisasta huseerata yritysmaailmassa. Pitäisikö niiden keskittyä perustehtäviensä hoitoon? Kysymys lienee myöhäsyntyinen, sillä yhä kasvavassa määrin kunnat pönkittävät yrityksiä. Etenkin maaseudulla, minne yritykset eivät muuten tunnu löytävän.