Kotimainen tapa esitellä saamelaiskulttuuria olivat niin sanotut Lapin viikot, joita järjestettiin Helsingissä muun muassa vuosina 1936 ja 1951. Niihin kuului laaja Lapin kulttuurin esittely, johon ottivat osaa muutkin kuin saamelaiset. Lapin viikkoja voi pitää esimerkiksi Oulussa järjestettävän saamelaiskulttuuriviikon edeltäjänä.
Esimerkiksi vuonna 1936 koko Kaapin-Jounin (Jouni Aikion) perhekunta matkusti Lemmenjoelta Helsinkiin. Mukana seurueessa oli myös kolttia ja sompiolaisia. He pystyttivät porokylän laavuineen Kaisaniemen puistoon ja kuljeskelivat lapinpuvuissa kaupungilla. Lapset ajelivat Stockmannin rullaportaissa ylös ja alas. Jouni kuvaili myöhemmin, että vaikka hän oli ollut monenlaisessa viimassa ja pakkasessa, hänellä ei ollut koskaan ollut niin kylmä kuin Kaisaniemen puistossa -18 asteen pakkasessa.
Lopuksi Jounin "esikunta" kutsuttiin presidentinlinnaan, jossa itse P. E. Svinhufvud rouvineen tarjoili kahvia ja kakkua. Vuoden 1951 Lapin viikolla kestitsijänä oli presidentti J. K. Paasikivi. Yhtenä esiintyjänä oli seitsenvuotias pikkupoika Käsivarresta. Hänen nimensä oli Nils-Aslak Valkeapää, jolle Lapin viikko merkitsi 50-vuotisen taiteilijauran alkua.
Saamelaiset olivat tulleet tutuiksi - jopa tunnetummiksi kuin suomalaiset - Euroopassa jo varhain, erityisesti 1600-luvulla lisääntyvien matkakuvausten myötä. Jotkut matkailijat olivat vieneet saamelaisia havaintoesimerkeiksi kotimaahansa. Muun muassa englantilainen Matthew Consett kutsui mukaansa kaksi saamelaisnaista ja viisi poroa tutustumaan Englantiin.
Jotkut keksivät jo varhain hyödyntää eurooppalaisten kiinnostusta. Saamelaisen teatterin veijarimainen edeltäjä oli Nicolaus Örn, joka 1700-luvulla kierteli Euroopan hoveissa ja esitti itsensä "saamelaisten prinssiksi". Papiksikin lukenut Örn oli kielitaitoinen ja käytökseltään ilmeisen vakuuttava, vaikka kertoikin enemmän tai vähemmän keksittyjä tarinoita saamelaisten oloista.
Örnin esitykset menivät kuitenkin täydestä Euroopassa. Kerrotaan, että Örnin suututtua Ruotsin kuninkaaseen hän ehdotti Venäjän tsaarille jopa "oman maansa" - siis saamelaisalueen - irrottamista Ruotsin yhteydestä. Hän itse ilmoittautui ehdokkaaksi hallinnoimaan aluetta. Lopulta Örn riitautui tsaarinkin kanssa ja hän kuoli maanpaossa tataarien luona arvelujen mukaan alkoholismiin.