Puolenkymmentä kuvaajaa piirittää häntä. Hän istuutuu kaksipaikkaisen pulpetin oikeaan reunaan. Katse pälyilee hermostuneesti. Hän vilkuilee alaviistoon ja nuoleskelee kiusaantuneena huuliaan.
Hän ei voi paeta, vaikka kuinka haluaisi. Hän on täällä tänään, maanantaina, oikeuden edessä.
Tiukka hiihtohaalari, joka kiristi rasvattomiksi treenattuja vatsalihaksia, on vaihtunut mustaan pukuun. Kaulaa kiristää kravatti. Siinä on vihreää - vakautta ja toivoa; laivastonsinistä - vahvuutta ja arvokkuutta; sinistä - viisautta ja totuutta.
Värisymboliikka valehtelee, sillä hauras mies huokuu täysin päinvastaisuuksia. Puku on sentään yhtä musta kuin katuvan Mika Myllylän mieli.
Toimittajat kyynistyvät, kun maailman rujous, ankeus ja epäoikeudenmukaisuus levittäytyvät silmien edessä yhä uudestaan.
Yhtään kyynikkoa ei kuitenkaan ollut 28. tammikuuta Haapajärven käräjäsalissa. Tunne oli säälinsekainen sairaus.
Kansallisen itsetunnon pönkittäjä, suomalaisen urheilumaineen viestinviejä, oli ajautunut tilaan, jossa puhe mongersi ja katse oli tyhjä. Vain parta muistutti uran tähtihetkistä: sänki oli edelleen kolmen leikkaamattoman päivän mittainen.
Viiden päivän kuluttua, lauantaina 2. helmikuuta, Matti Nykänen kiipesi jälleen mäkitorniin numerolappu rinnassaan. Jäisenä, hermostuneena ja kangistunein polvin, mutta valmiina loikkamaan ylöspäin.
Ei uppoamaan Haapajärven Tervanevan vetiseen mättääseen muniaan myöten.
Tervaneva on pohjalaisten aapasoiden tapaan karu ja rimpinen neva. Sen suonsilmäkkeestä ei voimaton yksin nouse pitävälle maalle. Silmäke imee mukanaan ja iskee pirulle silmää.
Lähes tasan kymmenen vuotta aikaisemmin, kaksi päivää Naganon talviolympialaisten avajaisista, 9. helmikuuta 1998:
Haapajärven kulttuuritalon teatterisaliin pakkautuu aamuyöllä ihmisiä läheltä ja kaukaa katsomaan miesten 30 kilometrin kilpailua. Keli on huono ja raskas. Pyryttää ankarasti. Työmiehen keli, pohjalaisen päivä.
Luonnonvoimia ja vastustajia uhmaten 28-vuotias Mika Kristian Myllylä, Haapajärven Kiilat ja itsenäinen Suomi, saapuu valkokankaalla maaliin yli puolitoista minuuttia ennen Norjan Erling Jevneä. Perinteisellä tyylillä, kuten Eero Mäntyranta 34 vuotta aikaisemmin Innsbruckissa.
Ihmiset pyyhkivät silmäkulmiaan. Tuntemattomat läpsivät keskenään yläviitosia. Kansallistunnon kuohunta päihdyttää katsojat paremmin kuin jumalainen nektari tai pakanallinen pirtu.
Takaisin vuoteen 2008. Käräjätuomari Jyrki Jylhän nuija puhuu. Peukku on alas; hiihtokuningas saa tuomion, ja sillä sipuli.
Jostain syystä päässä soivat Marcus Aureliuksen sanat: "Mistään ei voi löytää niin hiljaista ja tyventä rauhan satamaa kuin omasta mielestään."
veli-pekka.somero@kaleva.fi