Kuninkaalliset perheet voivat olla tutumpia kuin omat sukulaiset. Kuninkaallisten elämää voi seurata yksityiskohtaisesti mediassa. Niinpä heidän satuhäitään, lapsensaantiaan, suhdekoukeroitaan, ongelmiaan ja töppäilyjään ei pääse pakoon, vaikka haluaisikin.
Erityisen kiinnostavia ovat kuningasperheiden lapset, vaikka juuri heitä pitäisi suojella eniten. Ison-Britannian pikkuprinssi George tulee olemaan hellittämättömän ajojahdin kohteena koko ikänsä. Ruotsin prinsessa Estellen ensiaskeleet on noteerattu myös meillä ja jatkoa seuraa.
Avoimuuden seurauksista tai kirouksista saa kiittää Ison-Britannian kuningashuonetta. Brittihovi näytti tietä, kun kuningatar Elisabethin kruunajaiset televisioitiin 1950-luvulla. Muut seurasivat perässä. Vuosien varrella on kyynelehditty useammankin kuninkaallisen perheen elämän tähtihetkissä. Satuhäät, ristiäiset, hautajaiset ja kruunajaiset ovat seurattuja tapahtumia. Synnytyksissä kamerat ovat toistaiseksi ovien ulkopuolella.
1980-luvulle tultaessa median kohteliaan kunnioittava ote koveni. Ilmiön traaginen huipentuma koettiin, kun prinsessa Dianaa kuljettanut auto törmäsi tunneliin paparazzien takaa-ajamana. Kuninkaalliset ovat vapaata riistaa, sillä koskaan ei tiedä, missä ja milloin kamera vangitsee kohteensa. Euroopan hulivilikuninkaalliset, rattotytöt ja rattopojat, ovat vuosien varrella antaneet kauhistelun aihetta.
Jatkuva julkisuus toimii kuningashuoneiden hyväksi niin kauan, kun imago pysyy säröttömänä. Julkisuus vahvistaa kuninkaallisten asemaa, kun tarjolla on ilmaista medianäkyvyyttä. Kuningashuoneet käyttävät taitavasti julkisuutta hyväkseen ja pyrkivät säätelemään käsittelyn haluamallaan tavalla.
Mediassa eläminen kuitenkin kostautuu, sillä se paljastaa, että kuninkaalliset eivät ole mitään ylempää rotua.
Päinvastoin, he ovat ihmisiä, joilla on varsin tavanomaisia heikkouksia puleeratun ja koulutetun kulissin takana.
Onkin hämmästyttävää, että monarkia on pitänyt pintansa erityisesti pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa, joissa arvostetaan avoimuutta, demokratiaa ja tasa-arvoa. Valtionpäämiehen syntyminen virkaansa hyväksytään kuitenkin mukisematta. Yhdistelmää on mahdoton ymmärtää.
Pohjoismaista Ruotsi, Tanska ja Norja ylläpitävät kuningashuoneita, vaikka pitkään aikaan ei ole enää ollut selvää, miksi demokratiaa kuorrutetaan perustuslaillisella monarkialla.
Kuninkaalliset ovat hyväntuulisia ja harmittomia maskotteja, jotka saavat sijaistoimintona edustaa hyveitä, joita ei itse enää viitsitä harjoittaa. Monarkkien lapset eivät voi tehdä itsenäisiä valintoja, vaan he joutuvat uhrautumaan instituution takia. Sitä voi pitää jo ihmisoikeuksien vastaisena.
Perustuslailliset monarkiat eivät ole tätä päivää. Aateliset voisivat vähitellen siirtyä pois demokratian liepeiltä, jollei heitä sitten ole valittu tehtäviinsä vaaleilla.