Kruununprinsessa Victoria, 26, keräsi odotetusti huomion, kun hän saapui Suomeen toiselle valtiovierailulleen yhdessä vanhempiensa Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan ja kuningatar Silvian kanssa.
Kuninkaallisten kolmipäiväinen vierailu alkoi heidän saapuessaan tiistaina aamupäivällä miinalaiva HMS Visborgilla Helsingin Eteläsatamaan.
Tuulisesta ja kylmähköstä säästä huolimatta paitsi Eteläsatamaan, myös Kauppatorille oli kerääntynyt tuhatkunta ihmistä seuraaman arvovieraiden saapumista. Yleisö käyttäytyi kuitenkin hillitysti, eikä esimerkiksi Ruotsin lippuja tai viirejä näkynyt. Kuninkaallisiin vilkutuksiin Presidentinlinnan parvekkeelta kansalaiset vastasivat harkitusti aplodeeraten.
Virallista vastaanottoseremoniaa Presidentinlinnnan pihalla johti presidentti Tarja Halonen ja kansallislaulujen jälkeen kuningas ja presidentti tarkastivat kunniakomppanian.
Kruununprinsessa Victoria oli pukeutunut vastaanottotilaisuudessa leveälieriseen ruskeaan hattuun ja vaaleanpunertavaan malvanväriseen jakkupukuun. Kuningatar Silvialla oli valkoinen hattu ja kirkas, lähes sähkönsininen asu, jonka hameenhelma liehui tyttömäisesti kellolla. Presidentti Tarja Halonen oli pukeutunut vaaleanvihreään kävelypukuun.
Merkille pantavaa oli suomalaisten ja ruotsalaisten naisten erot pukeutumisessa: kuninkaalliseen seurueeseen kuuluvilla leideillä oli kaikilla hattu päässä, suomalaisilla kanssasisarilla niitä ei näkynyt.
Victorialla osin
oma ohjelma
Prinsessa Victorian ensimmäisen päivän ohjelma poikkesi hiukan muiden arvovieraiden minuuttiaikataululla laaditusta päivän kulusta. Sillä aikaa kun kuningas ja kuningatar tutustuivat eduskuntaan ja tapasivat eduskunnan ja puolueiden edustajia, nähtiin Victoria vierailulla Sanoma-talossa ja Akateemisessa kirjakaupassa.
Kirjakaupan edustalle kokoontui Victoria-faneja jo reilua tuntia ennen h-hetkeä ja poliisi sai tavan takaa ohjata yleisöä kauemmas odottelemaan, niin kaupan sisällä kuin ulkonakin.
Paikalle saapuneen tuhatpäisen yleisön odotus palkittiin ja Victoria vilkutti heille aidosti yllättyneen näköisenä lämpimästä vastaanotosta. Tällä kertaa prinsessa oli liikkeellä ilman hattua ja näin hänen kasvonsa olivat kokonaan näkyvissä.Myös aurinko pilkisti sopivasti pilvenraosta oltuaan koko päivän piilossa.
Kuninkaalle
jo 15. vierailu
Kaarle Kustaalle Suomen-visiitti on jo 15. Ensimmäisen kerran hän kävi Suomessa kruununprinssinä vuonna 1968. Kaikkiaan tiistaina alkanut vierailu on Ruotsin kuninkaallisten 21 käynti Suomessa. Ensimmäinen oli kuningas Kaarle V:n ja kuningatar Viktorian vierailu vuonna 1925.
Halosen presidenttikaudella Ruotsin kuninkaalliset ovat käyneet Suomessa kolmesti. Ensin Helsingin 450-vuotisjuhlissa vuonna 2000 ja Turun tuomiokirkon 700-vuotisjuhlissa samana vuonna. Viime vuonna kuninkaalliset nähtiin Pohjoismaiden neuvoston 50-vuotisjuhlissa.
Kuninkaallisten vierailu jatkuu tänään Haminassa ja Porvoossa.