Kuusamo
Norjalainen kumparelaskun kuningatar Kari Traa alkaa vertyä. Torstaina Rukalla kaunotar hymyili jo vapautuneesti voittolaskun jälkeen.
Kaikki ei ole silti kuten ennen, sillä Traan voitosta huolimatta maailmancupin ykköslaskijan keltainen liivi pysyi USA:n Shannon Bahrken yllä. Missä vika?
"Ei minulla mitään ongelmia ole ollut. En ole ollut ennen kautta yhtä paljon suksilla. kuin ennen. Ehkä verryn siksi hitaammin", Traa sanoo ja nauraa ajatukselle, että hän pian saisi kuningattarelle kuuluvan kruununsa takaisin.
"Olen tehnyt paljon jalkaharjoituksia, joten reidet ovat olleet melko raskaat. Lisäksi syksyllä oli paljon pieniä sairauksia", Traa pohtii.
Kaksi kautta tämä 28-vuotias Norjan Vossista kotoisin oleva taituri on hallinnut kumparelaskua kuten on halunnut. Olympialaiset, MM-kisat ja maailmancupit ovat olleet yhden naisen juhlaa.
"Ehkä jonain päivänä herään ja huomaan, ettei tämä suju. Sitten lopetan. Minähän olen jo vanhakin", Troo kertoo ja värittää sanomaansa muutamalla voimasanalla.
Bahrke ei luovuta
Toiset laskijat ovat mielissään kilpailun tasaisuudesta. USA:n Shannon Bahrke on huomannut, ettei norjalainen kuningatar olekaan lyömätön.
"Tiedän nyt, että jos lasken hyvin voin voittaa hänet. Voittaja voi nyt aina vaihtua eri kisoissa. Edellisillä kausilla minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia", Bahrke kertoo.
Kun Traa harjoitteli kauden alla tiukkaa jalkaprässiä, Bahrken metodit olivat aivan toiset. "Kesällä minä vain rentouduin. Olin paljon omissa oloissani", Bahrke sanoo.
Keino näyttää tepsineen ainakin aluksi.
Bahrke on napannut alkukaudesta maailmancupin kärkisijan itselleen, eikä hän ollut valmis luovuttamaan sitä vieläkään, vaikka on jo parissa osakilpailussa joutunut antamaan Kari Traalle periksi.
Torstaina Rukalla Bahrke jäi myös toisen norjalaisen, 24-vuotiaan Ingrid Berntsenin taakseen. Molemmat norjalaiset vakuuttivat tuomarit Bahrkea paremmalla tekniikallaan ja hypyillään.
Mutta jos Ruka antaa enteitä loppukaudesta, Kari Traa palaa omalle paikalleen ykköseksi. Varsinkin nopeudessa norjalainen oli jälleen täysin omaa luokkaansa.