Meri-Oulu -festivaali: Kuningaslohi. Käsikirjoitus ja sovitus Pauli Ylitalo. Ohjaus ja sovitus Matti Kuikkaniemi. Apulaisohjaaja Akseli Pesä. Sävellys Jussi Rasinkangas. Musiikin johto ja sovitus Toni Nygård. Koreografia Marko Keränen. Lavastus työryhmä. Puvut Maiju Veijalainen.
Rooleissa Kaisa Mattila, Tuula Väänänen, Mikko Leskelä, Risto Korhonen, Anneli Ranta, Ahti Kuoppala, Anneli Juustinen, Erkki Saarela, Harri Ekonen, Asko Sahlman, Kaisa Kuikkaniemi, Janne Raudaskoski, Jussi Saxlin, Perttu Pesä, Birgitta Putkonen, Heikki Laaksamo, Eero Saariniemi, Juha Kronqvist ja Mika Parkkinen. Orkesteri, kuoro, tanssijoita, trokareita, kaupunkilaisia, poliiseja, kalastajia, soutajia, tukkilaisia. Ensi-ilta Toppilansalmen möljällä 19.7.
Kuningaslohesta olisi Meri-Oulu-festivaalin vetonaulana saattanut tulla taiteellisessa mielessä härski silli, esitettiinhän valtakunnallisen musiikkinäytelmäkilpailun vuonna 1999 voittanutta näytelmää Oulujokivarren kunnissa harrastajavoimin vuonna 2000, sen jälkeen vielä Oulun Hupisaarilla. Käytetty mikä käytetty.
Oli ilo tulla myönteisesti yllätetyksi. Perjantain ensi-illassa Toppilansalmen möljällä ei härskiydestä tuntunut hajuakaan. Kuningaslohi päin vastoin istahti lupsakan luontevasti satamanäyttämölle, joka leveänä ja kapeana ei ole kaikkein kiitollisimpia paikkoja teatterin tekemiselle, kuten viime kesänä jo saatiin kantapään kautta havaita.
Ilmapiiri oli ensi-illassa avoin, aurinkoinen ja vastaanottavainen rampin molemmin puolin. Kuningaslohta himoittiin, pirtua trokattiiin, tanssittiin, naurettiin ja rakastettiin sydämen kyllyydestä.
Siihen oli helppo mennä hengessä mukaan.
Näyttämön perusasetelmat muistuttivat Laiva Toivo Oulun ylöspanoa, mutta katsojan silmissä toiminta fokusoitui nyt selkeämmin suurellakin joukolla toimittaessa.
Onnistuneita näyttelijäsuorituksia nähtiin lähes läpäisyperiaatteella: Kaisa Mattilan herkän tyylikäs Aino ja Tuula Väänäsen sanavalmis ja muutenkin hersyvä Maija hänen parinaan kannattelemassa koko juonta, Risto Korhosen sopivasti liiankin sutki Vilikki, Harri Ekosen nappisuoritus toripolliisi Kuikkana par excellence, Anneli Ranta karrikoidusti tyyppiuskollisena mustalais-Mantana. Tasapuolisuuden nimissä tässä pitäisi luetella koko kaarti.
Viime kesän jälkeen Meri-Oulussa on tavallaan palattu aloitusruutuun, jonka yli ensin yritettiin harpata Wagnerit heti mielessä.
Kuningaslohen ensi-illan jälkitunnelmissa ei yhtäkkiä enää vaikutakaan järin mahdottomalta ajatukselta, että musiikkiteatteri voisi vähitellen juurtua myös Oulun kesään, olipa esityspaikkana jatkossa Toppila tai joku muu ranta.
Samppalinnan kesäteatteri Turussa on mainio esimerkki siitä, miten riittävän tasokas ja vaihteleva musiikkiteatteritarjonta jaksaa vetää yleisöä vuosi toisensa jälkeen.
Sielläkään taso ei ole syntynyt EU:n, läänin tai maakuntaliiton hallinnollisella päätöksellä latvasta lähtien, vaan ajatuksen kanssa elävästi kokeillen ja pikottaen.
Jussi Rasinkankaan laulelmaluonteinen musiikki ei Kuningaslohessa tee itseään liikaa tykö, vaan ohjaa päähuomion teksteihin, kuten tällaisessa laulunäytelmässä pitääkin.
Tuli kuunneltua mukavia sanoja eikä niinkään epäpuhtauksia, ylimääräisiä ponnistuksen väristyksiä tai Toni Nygårdin johtaman yhtyeen ammattipätevää soittoa.
Tekstinikkari Pauli Ylitalo on selvästi hykerrellyt kirjoituspöytänsä ääressä pistäessään jokivartensa rehevät roolihenkilöt vauhtiin, ja ohjaaja-sovittaja Matti Kuikkaniemi on sen jälkeen vielä lisännyt Kuningasloheen kokeneen teatterimiehen puumerkkejä dramaturgina ja ihmisten liikuttajana.
Kieltolain aikaisesta Joenväärän kunnasta kaivetaan välillä ilmoille liki mykkäelokuvamaista kohellusta, joskin myös herkkiä hetkiä - ja senkin kunnan johtoportaasta löytyy yksi visionääri nimeltä Keränen. Hän osaa povata sekä kolopallon voittokulun että Tampereen seudun kumisaapastehtaan menestystarinan.
Viime kesältä tuttua Pronto-laivaa, jonka kaksoisnimi tällä kertaa on Raivo/Raitis, liikutellaan satama-altaassa entistä enemmän, vaikka suurimman osan aikaa se toimii hotellina.
Laiva tuo jälleen möljälle toden tuntua, se on niin massiivinen ja konkreettinen kaikkeen muuhun tilpehööriin verrattuna.
Marko Keräsen koreografiat ovat selkeitä ja tarkoituksenmukaisia. Tanssi pysyttelee sangen sopuisassa suhteessa Joenväärän muuhun toimintaan eikä pyri karkaamaan omaksi taiteekseen esityskokonaisuudessa.
Onnistumisen taustalla on paljon hikistä työtä, musiikillista ja näyttämöllistä hiontaa, mutta katsomossa ne seikat saattoi hyvällä omallatunnolla rennosti unohtaa.
Tämä ei ole niitä näytelmiä, joiden jälkeen pidetään paneelikeskusteluja tai seminaareja lohiteeman piilomerkityksistä pohjoispohjalaisessa agraariyhteiskunnassa tai Pauli Ylitalosta kieltolain ajan työväestön ja taparikollisuuden kuvaajana.
Kuningaslohi hyppää iloisin, huolettomin rytmityksin. Näytelmää katsoo kuin nyppisi lehtiä päivänkakkarasta, rakastaa, ei rakasta; ja ainahan sitä rakastaa, jos ja kun tekijöillä riittää taitoa ja herkkyyttä huumorille.
Käykää itse katsomassa. Sen myös näkee, koska katsomon paljon porua aiheuttaneet näkyvyysongelmat on talven aikana korjattu. Äänentoistokin pelaa niin varmasti ja selkeästi kuin ulkoilmassa voi kohtuudella odottaa.