Elokuvateollisuus on palannut myyttisille vuosisadoille. Nyt tehdään näennäishistoriallisia spektaakkeleita, joissa miehet ovat vielä miehiä ja näyttävyys on itseisarvo.
Trendi alkoi Ridley Scottin Antiikin Roomaan sijoittuneesta Gladiaattori-spektaakkelista (2000) ja voimistui eräänlaiseen mukakeskiaikaan sijoittuneiden Taru sormusten herrasta -elokuvien (2001-2003) myötä. Tänä vuonna kiristyneessä tahdissa rahaa ovat tahkonneet Wolfgang Petersenin Troija ja Mel Gibsonin The Passion of the Christ.
Huomenna ensi-iltaan saapuu Antoine Fuquan ohjaama Kuningas Arthur. Se on perinteinen suurten eleiden elokuva, joka nojaa kalliisiin erikoistehosteisiin, jylhään musiikkiin ja elämää suurempiin sankaritekoihin. Eeppisen elokuvan miljöönä on myyttinen keskiaika.
Kuningas Arthur -elokuvan tulkinta klassikkotarinasta pyöreän pöydän ritareineen ja mahtavine Merlin-velhoineen ei ole järin mielikuvituksekas tai uskollinen tarun hengelle. Se ei liene tarkoituskaan.
Buumi jatkuu marraskuussa, kun elokuvateattereihin saapuu Oliver Stonen mahtaileva Alexander.