Kunnissa on lyöty jarrut päälle. Säästöjä etsitään vimmatusti, ja paniikkinappula vilkkuu.
Väärässä paikassa säästämisestä voi kuitenkin tulla myöhemmin moninkertainen lasku.
Tässä vaiheessa yli voidaan viivata lähinnä asioita, joita kunta tarjoaa enemmän kuin laki määrää.
Harmi vain, että usein ne ovat juuri niitä, joilla oikeasti säästettäisiin. Ennaltaehkäisevä työ menee pitkälti tähän sarakkeeseen.
Ei ole varaa tehdä sitä, millä rahaa säästyisi.
Tilanne on kinkkinen. Ei käy kateeksi tuo punakynätyö.
Kuntien lakisääteiset tehtävät laskettiin vuosi sitten: niitä oli 537 plus tuhat velvoitetta päälle.
Jotta lakisääteisiä palveluja voidaan karsia, pitää lakeja muuttaa.
Työryhmä istuu. Avuksi piti saada ehdotuksia ministeriöistä, mutta tynnyrit kumisevat tyhjyyttään. Sosiaali- ja terveysministeriö löysi vain seitsemän tehtävää, jotka voitaisiin poistaa tai siirtää valtiolle. Pallo heitettiin kunnille: keksikää jotain.
Samaan aikaan tilanne on menossa yhä hullummaksi. Lisää velvoitteita puskee solkenaan.
Tässä pari esimerkkiä:
Kun hallitus syksyllä kovisteli kuntia säästämään miljardin menoistaan eli 200 euroa asukasta kohti, se samalla pullautti ulos uuden velvoitteen: vuoden lisää oppivelvollisuuteen.
Entäs tämä: reilun vuoden päästä tulee voimaan päivystysasetus, jonka mukaan kunnan tai kuntayhtymän on tarjottava hammaslääkäripalveluita vuorokaudet ympäri.
Kallista ja tässä tilanteessa täysin järjetöntä.
Tehtävien valtava määrä ei silti ole se suurin ongelma. Varmasti tehtäviäkin voidaan vähentää – esimerkiksi solariumin valvontaa tai romuautojen kuskausta ei todellakaan voi pitää kunnan ydintehtävinä.
Suurin riesa ovat tehtäviä säätelevät tarkat normit. Kuntien liikkumavara on olematon.
Kuntaministeri Henna Virkkuselta odotetaan marraskuussa listaa tehtävistä, joista voitaisiin luopua.
Rajun leikkauslistan sijasta todennäköisempää on liuta ehdotuksia, joilla toimintoihin liittyviä normeja väljennetään.
Jos säädökset joustaisivat, kunnat voisivat käyttää enemmän paikallista harkintaa ja pistää paukut sinne, missä niistä on eniten hyötyä. Painotukset eri kunnissa voisivat olla erilaisia.
Kuntien tehtäviä kartoittaneen Silja Hiironniemen työryhmän raportissa asiasta todettiin, että kun kaikkeen siihen hyvään, mitä on säädetty, ei ole varaa eikä mahdollisuuksia, vaihtelu kuntien välillä voisi toimia tarvittavana joustona.
Se vaatisi luovia ratkaisuja.
Oulussa on juuri saatu erinomainen esimerkki siitä, miten palveluja voidaan keventää niin, ettei kukaan kärsi.
Kyse on varhaiskasvatuksen kerhoista.
Ainakin vielä toistaiseksi kunnalla on velvollisuus järjestää alle kouluikäiselle lapselle kokopäivähoitopaikka, vaikka lapsen vanhemmista toinen tai molemmat olisivat kotona.
Oulussa on vapaaehtoisesti saatu heistä jo viidesosa tarttumaan kevyempään vaihtoehtoon eli kerhoon.
Valinnan kannustimeksi kerhoilta poistettiin maksut. Periaatteessa tehtiin siis päätös kaupungin tulojen vähentämisestä.
Taustalla oli kuitenkin laajempi näkemys vaikutuksista.
Järjestely on mainio. Kerhojen toiminta on monipuolista, ja lapsilla on siellä hauskaa. Kerho on vanhemmille kokopäivähoitoa edullisempaa, mutta ennen kaikkea se on sitä myös kunnalle.
Toisaalta toteutuu sekin tavoite, että kansalaisten omaa vastuuta pitäisi lisätä.
Toinen vaihtoehto olisi muuttaa lakia ja rajata yksioikoisesti päivähoito-oikeuden ulkopuolelle sellaiset lapset, joilla vähintään toinen vanhemmista on kotona.
Oulun järjestelyllä jää kuitenkin edelleen paikan todelliselle tarvitsijalle siihen oikeus – ilman osoittelevaa byrokratiaa.