Suomen Moskovan suurlähettiläs Harry Helenius vietti puolisonsa Barbara Heleniuksen kanssa kesäistä lomapäivää mökillään Porvoon edustalla sijaitsevassa Emäsalon saaressa juuri silloin kun venäläinen sotilaskuljetuskone Tu-134 loukkasi viimeksi Suomen ilmatilaa.
Liekö ne parin suihkukoneen taivaalle piirtämät vanat olleet juuri Tu-134:n ja sitä seuranneen suomalaishävittäjän jättämiä? Vähän myöhemmin valkeni. Puhelin soi ja Heleniukselle ilmoitettiin, että venäläiskone oli tehnyt koukkauksen Suomen puolelle Porvoon kohdalla.
Emäsalon itäpuolella myrskyää. Meri velloaa valkoisena. Puita on kaatunut kapealle kylänraitille. Urheimmatkin merenkävijät ovat rantautuneet. Heleniuksen mökillä saaren länsipuolella Varlaxin kylässä on hieman rauhallisempaa. Korkeat männyt humisevat. Maakaistale ja edustalla oleva saari suojaavat pahimmalta myräkältä.
Harry Helenius panee piipun pois kädestään, tervehtii leppoisaan tyyliinsä ja opastaa sisälle kallioisella rannalla seisovaan mökkiin, jonka ikkunasta avautuu kuvankaunis merimaisema. Hieman sateen utuinen, mutta sykähdyttävä näinkin.
Avointa puhumista
Venäläiskoneiden rajaloukkaukset ovat puhuttaneet pitkin kesää. Harry Heleniuksen mielestä kysymys on vakavasta asiasta; suvereenin valtion alueen koskemattomuudesta. Siinä mielessä niihin on puututtava ja on puututtukin.
Aluksi venäläiset väheksyivät Suomen ilmoituksia laittomista rajanylityksistä. Mutta venäläisviranomaisten nopea reagointi viimeiseen rajanylitykseen ja pahoittelut siitä antavat suurlähettilään mukaan toivon uskoa, että tällainen leväperäisyys saadaan loppumaan.
Harry Helenius pitää todennäköisenä, että kysymys on välinpitämättömyydestä eikä Suomen ilmatilaan tunkeutumisilla ole sotilaallisia tarkoitusperiä.
Onneksi nyt tällaisista asioista voidaan keskustella avoimesti Suomen ja Venäjän kesken. Edesmenneen Neuvostoliiton aikana kiusallisista asioista oli tapana vaieta. Ei puhuttu ainakaan julkisesti, ettei erimielisyyksistä päässyt syntymään poliittista riitaa.
Pitkän linjan idändiplomaattina uraansa luonut Harry Helenius pitääkin maiden suhteita nyt normaaleina, mikä tarkoittaa sitä, että asioista on lupa olla toista mieltä. Neuvostoaikana kun piti luovia, miten taiteilla itäisen suurvallan kanssa itsenäisyyttä menettämättä.
"Nyt ongelmat maiden välillä ovat arkisia. Ei ole enää sellaista kovaa poliittista prässiä kuin ennen."
Harmaat aukot auki
Oulussa syntynyt, mutta jo alle kymmenvuotiaana Helsinkiin muuttanut Harry Helenius on tehnyt lähes koko työuransa ulkoministeriön palveluksessa ja nimenomaan Neuvostoliiton/Venäjän asioiden parissa. Hänen opiskeluaikanaan Neuvostoliitto oli muodissa; koettiin, että naapuri oli hyvä tuntea ja sen eloa ymmärtää.
"Suomen ulkopolitiikan kannalta suhde Venäjään on ollut, ja on, keskeinen kysymys", hän toteaa paasikiveläisellä viisaudella.
Idänsuhteiden kanssa tekemisissä olevat tuntevat Harry Heleniuksen hyvän virkamiehen perikuvaksi määritelmän myönteisessä merkityksessä. Hän tuntee Venäjänsä, osaa kieltä ja on perehtynyt maahan. On jopa aidosti kiinnostunut Venäjästä ja sen kulttuurista. Kuuluhan Venäjän kirjallisuus hänen harrastuspiiriinsäkin.
"Olen pitänyt kiinni Venäjästä. Ei siellä voisikaan toimia pitempään, ellei maasta ole kiinnostunut. Jos siellä haluaa toimia hyvin, on tunnettava venäläinen kulttuuri ja osattava maan kieltä. Muuten he kokevat, ettei paneudu asiaan riittävällä vakavuudella."
Neuvostoliiton aikana Suomen idänsuhteissa oli kosolti harmaita aukkoja. Oli asioita, joista vaiettiin. Talvisota oli yksi tällainen. Samoin sota-ajan suuret suomalaiset, kuten Ryti, Tanner ja Mannerheim. Vasta neuvostovallan kaaduttua nämä henkilöt palasivat maidemme yhteisen historian sivuille.
Kuvaava esimerkki suhteiden vapautumisesta on Harry Heleniuksen alulle panema Mannerheim-näyttely, joka järjestettiin hiljattain Pietarissa ja joka parhaillaan on esillä Helsingissä. Neuvostovallan aikana Mannerheim kuului niihin, joiden nimeä ei ollut korrektia mainita.
Vahvan johtajan kaipuu
Harry Helenius nostaa mökin pöydältä punakantisen kirjan, jonka kannessa komeilee venäläisen vallankumousjohtajan Leninin kuva. Teos on englanninkielinen ja kuuluu Heleniuksen kesälomalukemistoon.
"Tässä mainitaan suomalaisten paikkakuntien nimiä, mutta ne on kirjoitettu sillä tavalla, ettei heti tiedä, mistä paikkakunnasta on kyse. Niiden nimet kun on ensin suomesta muutettu venäjäksi ja siitä edelleen englannin kielelle", Helenius hymähtää.
Suomessa ilmaistaan vähän väliä huoli Venäjän kehityksestä. Suurlähettiläs haluaa tarkastella asiaa hieman pidemmässä historian juoksussa.
"Kun Neuvostoliitto hajosi, Venäjä ajautui sekasortoiseen tilaan, talous romahti ja leipä oli kortilla vähän aikaa. Jeltsinistä tuli presidentti, maassa järjestettiin ensimmäiset vapaat vaalit, alkoi kehitys kohti normaalia eurooppalaista demokratiaa."
"Nyt kehitys on hidastunut, on tullut takapakkia. Mutta tämä yhdistyy vanhaan venäläiseen perinteeseen, jonka mukaan yhteiskunta ei voi kehittyä ilman vahvaa johtajaa. Se, mikä Venäjä on tänään, on aivan muuta kuin vuonna 1991. Suurimmaksi osaksi kehitystä on tapahtunut hyvään suuntaan."
Lisää itseluottamusta
Venäjän talouskasvu on voimakasta, seitsemän prosentin luokkaa. Suurissa kaupungeissa ihmisten elintaso on silminnähden kohentunut. Sen sijaan syrjäseuduilla esiintyy köyhyyttä paljon. Harry Helenius ei usko, että Venäjä edes tavoittelee pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa, vaan hakee mallia enemmän Yhdysvalloista.
Suurlähettiläs siteeraa erästä amerikkalaista Venäjä-asiantuntijaa, jonka mukaan Venäjä on niin normaali yhteiskunta, kun sen voidaan olettaa olevan. Diplomaattina hän huomauttaa tämän olevan nimenomaan amerikkalaisen asiantuntijan näkemys.
Harry Helenius arvio, että Venäjän ensimmäinen askel integraatiossa Eurooppaan on päättymässä. Maa on avautunut, solminut suhteet EU:hun, Natoon, Euroopan neuvostoon ja tavoittelee kansainvälisen kauppajärjestön WTO:n jäsenyyttä.
"Taloudellisen kehityksen kautta Venäjä on saanut lisää itseluottamusta, joka sillä aikaisemmin perustui sotilaalliseen voimaan."