Ajoitus on politiikassa kaikki kaikessa. Viisaus sopii näinä viikkoina irvokkaimmin Syyriassa riehuvaan sotaan. Siinä tapetaan säälittä lapsia, tuhotaan sairaaloita ja on pommitettu avustuskuljetusta. Jos tällainen sodankäynti ei ole sotarikos, mikä sitten on?
Johtavan roolin sodassa on ottanut Venäjä. Sodan kiihdyttämiselle juuri nyt on selvät syyt: Yhdysvallat keskittyy lähikuukaudet presidentinvaaleihin ja niitä seuraaviin vaihtoviikkoihin.
Väistyvä presidentti Barack Obama on suhtautunut koko ajan pidättyvästi sotilaallisen voiman käyttöön Syyriassa. Vaalien lähestyessä Obama on rampa ankka, joka tuskin ryhtyy loppuaikanaan enää merkittäviin vastatoimiin Venäjän röyhkeyden edessä.
Presidentti Vladimir Putin pelaa tuttua peliä: Venäjä toimii silloin kun muun maailman ja etenkin Yhdysvaltain silmä välttää ja kun se tietää, ettei sitä estetä.
Georgian lyhyt sota, Georgian aloittama mutta Venäjän provosoima, leimahti Pekingin kesäolympialaisten loppukatveessa vuonna 2008. Krimin Venäjä miehitti Sotshin talviolympialaisten perään vuonna 2014. Nyt Venäjä käyttää suojanaamiona Yhdysvaltain vaaleja, jotka kiinnostavat Yhdysvaltain lisäksi muuta maailmaa poikkeuksellisen paljon.
Venäjän ilmeinenpyrkimys on edetä Syyriassa Yhdysvaltain vaaliruljanssin aikana mahdollisimman pitkälle ja saattaa tuleva presidentti, olipa hän Hillary Clinton tai Donald Trump, tapahtuneen tosiasian eteen.
Venäjällä on kiire siksikin, että valittiinpa presidentiksi kumpi tahansa, hän todennäköisesti vetää tiukempaa linjaa Venäjään nähden kuin suuren sotilaallisen voiman käyttöä ylipäätään kavahtava Obama.
Yhdysvaltain ongelma Syyriassa on klassinen: jos se käyttäisi sotavoimaa, sitä syytettäisiin maailmanpoliisiksi. Kun Yhdysvallat ei taas käytä voimaa, sitä huudetaan toimimaan.
Clinton kannattaa osittaista lentokieltoaluetta Syyriassa, ja vaikka Trump ihailee Putinia, hän olisi presidenttinä arvaamaton.
Obama ei ole ainakaan tähän asti syttynyt lentokieltoalueen julistamiselle Syyrian tai sen osien taivaalle. Lentokielto tarkoittaisi, että Yhdysvallat sitoisi väkivahvat ilmavoimansa estämään Venäjän ja Syyrian ilmavoimien pommituslennot. Silloin supervaltayhteenoton vaara olisi jo ilmeinen.
Putinilla on kokemusta siitä, miten Obama toimii, tai on toimimatta, kriisitilanteissa. Vuonna 2012 Obama veti Syyrian hallinnolle kemiallisten aseiden käyttöä koskeneen ”punaisen viivan”.
Punaisen viivantulkittiin tarkoittaneen, että jos Syyrian hallinto käyttäisi (se käytti) kemiallisia aseita tai jos niitä joutuisi vääriin käsiin, Yhdysvallat tulisi väliin. Obama kiisti jälkikäteen vetäneensä viivan. ”Maailma veti punaisen viivan”, hän sanoi.
Putin tuli taitavasti mukaan peliin ja taivutti Assadin tuhoamaan kemiallisia aseita, ei ilmeisesti kuitenkaan kaikkia. Näin Putin ”auttoi” kollegiaalisesti Obamaa pääsemään pälkähästä, johon tämä oli pelannut itsensä punainen viiva -puheillaan.
Puoli vuotta myöhemmin Putin lähetti vihreitä miehiä Krimille ja aloitti sodan Itä-Ukrainassa. Syyriassa Obamasta saamansa kokemuksen nojalla Putin tiesi, ettei Obama ryhdy sotatoimiin Ukrainassakaan. Obama on vetänyt rajan Naton ympärille, mutta ei muualle.
Venäjän toimien (Ukraina, Itämeri, Syyria) takia sen ja Yhdysvaltain suhteet ovat nyt heikommat kuin ehkä kertaakaan sitten kylmän sodan. Tällä viikolla Putin vielä jäädytti Yhdysvaltain kanssa tehdyn sopimuksen asekelpoisen plutoniumin muuttamisesta hyötykäyttöön.
Eikä tässä kaikki. Putin haluaa, ja tietysti saa, lain, jossa Venäjä vaatii Yhdysvaltoja lopettamaan talouspakotteet Venäjää vastaan sekä korvaamaan niistä ja niiden vastatoimista Venäjälle koituneet tappiot. Lisäksi Yhdysvaltain pitäisi kumota matkustuskieltoja joillekin venäläisille asettanut Magnitski-laki sekä vähentää sotilaallista infrastruktuuriaan ja joukkojaan Natoon vuoden 2000 jälkeen liittyneissä maissa.
Tällaiset mielenosoitukselliset uhkavaatimukset vain kiristävät välejä ja kertovat, että Putin haastaa Obaman seuraajaa jo etukäteen. Veikkaanpa, että seuraaja vastaa haasteeseen, tavalla tai toisella. Yhdysvallat on ainoa, joka siihen pystyy.