Pekka Hiltunen nappasi heti esikoisromaanillaan jännityskirjallisuuden kotimaisen pääpalkinnon, Vuoden johtolangan. Tunnustuksen tuonut opus Vilpittömästi sinun saa nyt jatkoa, kun sen päähenkilöt seikkailevat uutuuskirjassa nimeltä Sysipimeä (WSOY).
Sysipimeä pakottaa lukijan pohtimaan, millainen väline internet on psykopaatin käsissä. Sarjamurhaaja alkaa mainostaa tekemiään raakoja henkirikoksia nettivideoilla, ja miljoonayleisö on heti mukana.
Kun poliisi jää lähtökuoppiin, rikollista alkaa jäljittää kahden suomalaisnaisen Lontoossa johtama salainen tiimi.
Sysipimeässä ovat vahvasti läsnä sosiaalinen media, popvideot sekä nykyajan kuuluisuuskultti. Romaanissa jäljitetään viharikosten tekijää, ja juoneen kietoutuvat kuuluisan rockyhtyeen kappaleetkin.
Hiltusen tyyliä on luonnehdittu psykologiseksi trilleriksi. Tekijälle määre passaa, mutta hän täydentää sitä.
– Kritiikeissä on puhuttu myös kirjallisesta trilleristä, jossa pyritään samalla syvempään henkilökuvaukseen.
Johtolanka-voittajan kirjakaksikko valottaa myös kahden päähenkilön, Lian ja Marin, ystävyyden kehittymistä.