Pronssiottelu on kahden välieräottelunsa hävinneen joukkueen lattea kohtaaminen. Siksi pronssiottelusta on luovuttava. Väite ja vaatimus on usein MM-kisojenkin yhteydessä ollut paikallaan. Hyvin monesti pronssiottelussa ei ollut minkäänlaista hohtoa. Yleisölle on kyllä esitetty iloista jalkapalloilua, mutta kaikkia niitä elementtejä, mitä oikean jalkapallon pitää sisältää, on kisojen toiseksi viimeisessä ottelussa enää harvoin nähty. Taistelu, tiukat kaksinkamppailut, kaiken peliin paneminen - ne ovat puuttuneet.
Siis panosta on ollut kuitenkin liian vähän.
Tänään Daegussa, Etelä-Korean kolmanneksi suurimmassa ja maailman suurimpiin tekstiilikeskuksiin lukeutuvassa kaupungissa on tilanne kokonaan toinen.
Nyt pronssikin kiinnostaa. Itse asiassa se maistuu melkeinpä kullalta. Pelissä on panosta, ja juuri se tekee jalkapallosta oikeaa jalkapalloa.
Daegun monitoimistadion vetää sisälleen 66000 ihmistä. Tänään stadionille ei jää vapaita paikkoja. Tänään kansainvälisen jalkapalloliiton ja kisojen järjestelykomitean tummapukuiset herrat voivat paistatella tyytyväisinä.
Tänään Etelä-Koreassa juhlitaan aamusta yömyöhään saakka. Eikä sillä ole suurta väliä, miten otelussa lopulta käy.
Me ollaan sankareita kaikki. Ihan jokainen.
Miksi tämän päivän ottelu on erilainen pronssiottelu. Siihen on olemassa ainakin kolme hyvää syytä:
1) Vastakkain ovat maat, jotka eivät koskaan ole MM-kilpailuissa voittaneet oikeastaan yhtään mitään. Molemmat joukkueet, yhtä hyvin Etelä-Korea kuin Turkkikin, voivat ylpeinä kirmahtaa Daegun pukusuojista yleisön ja televisiokameroiden eteen. Toinen voittaa mitalin, toinen "jää" neljänneksi, mutta kumpikin voi kohdata kannattajansa myös pelin jälkeen hyvin mielin.
2) Oman jännitteensä pimentyvään iltaan tuo se, että pronssiottelun toinen osapuoli on kisojen järjestäjämaa. Ja varmistaa, että tunnelmaa riittää.
3) Kentällä ei ole maailman tähtipelaajia, jotka tuntisivat, että heille pelaaminen vain pronssista on liian vähän. Sekä Turkin että Etelä-Korean pelaajille tämän päivän ottelu on näytön paikka. Onnistuminen tänään voi joillekin merkitä jopa uuden elämän alkua.
Neljä vuotta sitten pronssiottelussa kohtasivat valtiona nuoren Kroatian joukkue ja välierässään rankkarikilpailussa Brasilialle katkerasti hävinnyt Hollanti.
Toisen joukkueen intensiteettitaso Pariisissa pelatussa ottelussa oli täydet sata pronsettia. Toisen vähän vähemmän.
Ja niinhän siinä kävi, että ensin mainittu voitti 2-1.
