Minä olen kielipoliisi. Juuri se ärsyttävä nillittäjä ja tunnelman latistaja, joka hauskan tai tunteikkaan jutun jälkeen tokaisee että sehän on tuo ohitusleikkaus itse asiassa yhdyssana.
Selkeä ja sujuva kirjoitustaito ja vieläpä se pahamaineinen kielioppikin. Pikkujuttuja, mitä välii, ketä kiinnostaa ja kyllä digi korjaa.
Isompia juttuja kuin äkkiä arvaisikaan, on paljonkin väliä, tulisi kiinnostaa ihan kaikkia ja eipä taida korjata.
Ensimmäinen esimerkki. Osallistuin taannoin koulutukseen, jonka aihe oli tärkeä ja odotukset päivän suhteen suhteellisen korkealla. Kouluttajan ensimmäisessä diassa oli lause jossa kerrottiin kuinka tärkeää on että viesti on ymmärretävä ja selkä. Kyllä. Ymmärretävä ja selkä.
Hetken toivoin että kyseessä olisi ollut tahallinen virhe, jolla testattiin olivatko kuulijat hereillä. Ei ollut.
Fiuuuh, klonks. Mitä juuri tapahtui? Eipä sen ihmeempiä kuin että kouluttajan uskottavuus kolahti ihan kohtuulliselta korkeudelta pää edellä betonilattiaan ja silloin jälki tuppaa olemaan kohtalaisen rumaa.
Seuraavat ajatukseni olivat, että miksi, oi miksi minä istun täällä ja kuinka paljon tuolle ihmiselle tästä roskasta maksetaan? Luultavasti aika paljon ja sen takia minusta on käsittämätöntä, että hänellä ja ennen kaikkea hänen edustamallaan firmalla on varaa tuhota maineensa jättämällä esitystensä oikoluku tekemättä.
Esimerkki kaksi. Pääsen työssäni ajoittain lukemaan ihmisten työpaikkahakemuksia. Kohtalaisen tärkeä paperi ja pääosa hakemuksista onkin laadittu huolella.
Löytyy kuitenkin myös työnetsijöitä jotka ovat tulkinneet vapaan hakemuksen niin, että siinä voi kirjoittaa erisnimet pienellä alkukirjaimella, jättää huomioimatta kappalejaot, välimerkit ja unohtaa ylipäätään kaikki kielioppiin liittyvä.
Tällaisen hakemuksen lähettäjä voi hyvinkin olla juuri se maailman paras tyyppi. Sääli vain että sitä työnantaja ei koskaan saa tietää, koska sellainen hakemus mitä luultavimmin lentää suoraan roskakoriin.
Kolmas esimerkki. Entäs kielipoliisien tunne-elämä sitten. Analyyttista ja kylmää? Ei, ei, pois se meistä. Mutta totta on että parisuhdevalinnoissakin ulkoiset avut ovat vain osa totuutta. Jos seuranhakuilmoituksessa haetaan pari suhdetta, niin luultavasti ainakin kielipoliisin sormi vippasee vikasuuntaan.
Eli mitä tästä opimme? Opimme sen että kun panostat kieliasioihin sinua arvostetaan, saat töitä ja rakkauselämäsi kukoistaa! Jaa että ei ne Nevalallakaan aina ole pilkut kohdillaan? No mutta sehän on nyt taas ihan eri asia.
Jonkunhan niitä sääntöjäkin on rikottava!
Kirjoittaja työskentelee Limingan kirjasto- ja kulttuurijohtajana sekä kirjoittaa kirjoja ja lauluja.