"Sitä valokuvaajien tykkäämää prameutta täällä ei oikein ole", toteaa Oulun seudun mobilistit ry:n puheenjohtaja Erkki Knuutila avatessaan Oulun automuseon näyttelytilan oven. Automuseon uusi näyttely avataan vappupäivänä yleisölle. Näyttelyteemana ovat itäajoneuvot.
Vaikkei kromin loistetta juuri näykään, niin kauniisti Volgien, Skodien, Pobedojen, Ladojen ja muiden itäblokin puolelta Suomeen kulkeutuneiden autojen kyljet kiiltävät. Viime viikonloppuna yhdistys piti siivoustalkoot, jolloin autot vietiin ulos, pestiin ja vahattiin. Näyttelytilan lattiakin sai luutusta.
"Meitä oli 35 miestä talkoissa, kaukaisimmat tulivat Kajaanista, Vaalasta ja Revonlahdelta", kehuvat Knuutila sekä yhdistyksen näyttelypäällikkö Pekka Hemmilä.
Koska museon tilat ovat rajalliset, näyttelyt on teemoitettu. Edellinen näyttely esitteli amerikanrautoja teemalla Herrojen mustat autot. Nyt ovat siis vuorossa hitusen vaatimattomammat itäajopelit.
Itäautojen kausi alkoi sotien jälkeen. Sitä ennen Suomessa oli paljon länsiautoja. Sodassa suuri osa autoista tuhoutui.
"Rauhan jälkeen länsiautojen tuontiin ei myönnetty lisenssejä, joten autoja tuotiin itäblokista. Vasta 1950-luvun alussa alettiin vähitellen saada autoja myös lännestä", kertoo Knuutila.
Vanhoja itäautoja ei Suomessa suuria määriä ole. Esimerkiksi Neuvostoliitossa alun perin edustusautoina ja meillä taksikäytössä olleet Zimit ja Tsaikat ovat harvinaisia. Kahdeksalle hengelle tehtyjä Zimejä ei ole museorekisterissä Suomessa kuin kaksi.
"Ne olivat isoja ja syöppöjä. Taloudellisuutta ja pientä kulutusta ajateltiin jo tuolloin. Lisäksi niissä oli kunnon rungot, joten niistä tehtiin peräkärryjä, ja romuttamollakin niistä sai enemmän rahaa", selittää Hemmilä.
"Itäautot olivat myös aliarvostettuja ja niitä katosi valitettavan paljon", pahoittelee Knuutila.
Ennen länsiautojen tuloa itäautot olivat kuitenkin kelpo kulkupelejä. Esimerkiksi Pobedassa oli isot pyörät ja kunnon maavara, joten sillä pystyi liikkumaan huonoillakin teillä. Lisäksi Pobeda, kuten myöhemmin Lada, oli hyvin lämmin auto. Siis juuri sopiva Suomen olosuhteisiin.
"Toisaalta esimerkiksi Skodalla ei passannut hurjastella, sillä se poltti helposti venttiilit. 70 kilometriä tunnissa oli hyvä vauhti", muistelee Hemmilä.
Yksi itäautojen suosion salaisuus oli hinta. Kun vuoden 1957 Pobeda maksoi aikoinaan 800 000 markkaa, amerikkalainen auto maksoi 1,8 miljoonaa ja mersukin 1,3 miljoonaa sen aikaista markkaa.
Näyttelystä löytyy monta herkullista tarinaa. Knuutila esittelee vuoden 1950 kuplavolkkaria. "Näitä tuli Oulu-yhtiölle kahdeksan kappaletta. Ostolisenssiä ei saatu, joten rahalla niitä ei voitu maksaa, mutta vaihtaa sai. Tämä on maksettu yhtiön omalla tärpätillä."
Hauska tapaus on esimerkiksi myös aikoinaan Itä-Saksasta Suomeen kulkeutunut Ifa vuosimallia 1953. Sympaattisen näköisen menopelin sivuseinät ovat puuta ja katto nahkaa.
"Tämä oli aikoinaan Kemijokivarressa vaikuttaneella yrittäjällä, joka teroitti saksia ja veitsiä sekä tinasi kuparipannuja. Hän asui autossa, kamiina oli auton takaosassa, savupiippu katolla, ja pyykkinarut ja kaikki. Huhuttiin, että miehellä oli jälkikasvua pitkin Kemijokivartta", myhäilee Knuutila.
Lisätietoja: www.oulunautomuseo.fi