Lukijalta
Mielipide

Kun nuoret huomaavat, että kotiseudulta viedään koulutus- ja työpaikkoja, he tekevät johtopäätöksen: on lähdettävä

Tässä lehdessä aiheellisesti ihmeteltiin nuorten muuttamista pois kotiseudultaan ja kokonaan pohjoisesta. Tässä pari näkemystä asiaan. Olen eläkeläinen, entinen ison perheen huoltaja, ja kerron kokemuksiani ja havaintojani.

Tässä lehdessä aiheellisesti ihmeteltiin nuorten muuttamista pois kotiseudultaan ja kokonaan pohjoisesta.

Tässä pari näkemystä asiaan. Olen eläkeläinen, entinen ison perheen huoltaja, ja kerron kokemuksiani ja havaintojani.

Lapsuudessani 1940- ja 1950-luvulla perheessä kuin perheessä oli useita lapsia. Lapsiperheet, isotkin, olivat normaali ilmiö ja suhtautuminen lapsiin ja heidän perheisiinsä myönteistä. Nämähän ovat meidän lapsiamme, todettiin, ja kuka vain aikuinen ojensi meitä lapsia silloin, kun toimimme sopimattomasti.

1970-luvulle tultaessa tilanne muuttui. Lapsiperheisiin alettiin suhtautua kielteisesti. Kun jotain asiaa määrätietoisesti toistetaan uudelleen ja uudelleen, se ennen pitkää läpäisee koko yhteiskunnan ja muuttaa asenneilmapiirin. Näin kävi suhtautumisessa lapsiin ja lapsiperheisiin, ainakin täällä pohjoisessa.

Olen omakohtaisesti kokenut, että kun perheessämme oli jo lapsia ja uusi oli tulossa, saatettiin todeta hyvin ikävässä sävyssä, että taasko teille on tulossa lapsi. 1970-luvulla jopa niin sanotulta viranomaistaholta saattoi näin kuulla. Olen sen omakohtaisesti kokenut. Näiltä osin tilanne on jo ajat sitten muuttunut, mutta yleinen ilmapiiri ei ole muuttunut.

Olen kuullut, että Etelä-Suomessa vastaavassa tilanteessa on todettu, että onpa ihanaa kun saadaan Suomeen lapsia.

"Kun lapsi on kasvanut pohjoisen nurjassa ilmapiirissä, ei ole ihme, jos hän hakeutuu Etelä-Suomeen. Tunnustan suoraan, että omia nuoriani aikanaan kannustin tähän."

Lapset kasvavat ja tulee aika, että nuorten on tehtävä ratkaisu mihin päin suuntautuvat opiskelemaan tai työtä etsimään. Kun lapsi on kasvanut pohjoisen nurjassa ilmapiirissä, ei ole ihme, jos hän hakeutuu Etelä-Suomeen. Tunnustan suoraan, että omia nuoriani aikanaan kannustin tähän.

Hiljakkoin presidentti Niinistö mainitsi, että kasakka vie kaiken minkä irti saa. Täällä pohjoisessa olemme tämän elävästi kokeneet menneen vuosikymmenen aikana. Meidän paikkakunnalta kasakka on kaikessa hiljaisuudessa vienyt muun muassa ammattikorkeakoulun (Lybecker on vielä), synnytysosaston, kirurgian puolen, erikoissairaanhoidon. Päivystys, kauppakoulu ja ammattikoulu ovat jäljellä ainakin toistaiseksi.

Eivät nuoret tyhmiä ole. Kun he huomaavat, että kotiseudulta viedään koulutus- ja työpaikkoja, he tekevät johtopäätöksen: kotipaikkakunnalta on lähdettävä. Etelään, koska ainakaan vielä siellä ei ole sitä kielteistä ilmapiiriä, jota he koko lapsuutensa ovat täällä pohjoisessa saaneet kokea.

Toivoisin sydämestäni maahamme kahta vallankumousta: a) Pohjois-Suomeen täydellistä ilmapiirin muutosta suhtautumisessa lapsiperheisiin ja b) koko valtakuntaan sitä, että isojen perheiden kotiäitien eläkeasiaan saataisiin jonkinlainen tolkku.

Jos edes tuo a-kohta toteutuisi, voisin sanoa varttuville lastenlapsilleni ja muillekin nuorille, että jos ette löydä työtä omalta kotipaikkakunnalta, menkää Ouluun.

Matti Nissilä

Raahe

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.