Tällä viikolla Brysselissä on vilskettä. Torstaina on vilkkaampi vaihtopäivä kuin Levillä hiihtolomalauantaina konsanaan, kun mepit palailevat ryhmäkokousviikolta kotimaihinsa ja valtioiden päämiehet ja -naiset sekoittavat samaan aikaan taas kaupungin liikennejärjestelyt Eurooppa-neuvoston kokoukseen saapuessaan.
Parin päivän huippukokouksella on pitkä asialista: esityslistalla on päivänpolttavia asioita muuttoliikkeestä pitkän aikavälin EU-budjettiin ja juuri nyt niin turbulentteihin ulkosuhteisiin. Brexitistäkin keskustellaan (ilman Iso-Britanniaa).
Itse kuuntelen huippukokouksen äänenpainoja mielenkiinnolla. Muuttoliikekeskustelulla on potentiaali repiä rikki yhtenäisen Euroopan perustuksia, ja toisaalta eurostakin voi olla luvassa tiukkoja puheenvuoroja.
Kaikkein herkimmällä korvalla kuulostelen kuitenkin sitä, millaista keskustelua Puolan ja Unkarin kanssa käydään. Molemmat ovat EU-maita, joissa viime aikoina on kyseenalaistettu oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia, vähemmistöjen oikeuksia ja sananvapautta koko ajan. Pitkän aikavälin budjetin valmistelun yhteydessä EU:lla on halutessaan mahdollisuus vaikuttaa Unkarin ja Puolan sisäiseen politiikkaan.
Äärikonservatiivisuuden ja äärioikeistolaisuuden nousu on ilmiö, jota seuraan huolissani myös tulevia vaaleja silmällä pitäen. Ei ole mikään tuulesta temmattu huoli, että seuraavan Euroopan parlamentin enemmistön ja komission muodostavat äärikonservatiiviset ja äärioikeistolaiset voimat, niin vahvana nämä voimat liikehtivät varsin monessa EU-maassa.
Monella tapaa historian lehdillä palataan menneisyyteen. EU:lla on selvät ehdot unioniin liittyville jäsenmaille, jotka edellyttävät oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeuksien, demokratian ja vähemmistöjen kunnioittamista. Unkarissa Fidesz-puolueessa on kuitenkin halua rajata esimerkiksi maahanmuuttajia ja romaneja perusoikeuksien ulkopuolelle.
Puolassa taas yritetään saada läpi lakiuudistusta, joka pakottaisi 40 prosenttia Puolan korkeimman oikeuden tuomareista eläkkeelle ja antaisi nimitysvallan valtaapitävälle Laki ja oikeus -puolueelle. Aborttilaki on maassa jo nyt Euroopan tiukimpia, mutta se ei estä hallitusta yrittämästä tiukentaa sitä entisestään. Hyvin huolestuttavaa on myös historian uudelleenkirjoittaminen: jos Puolassa nyt sanoo ääneen, että jotkut puolalaiset osallistuivat Hitlerin Saksan juutalaisvainoihin natsimiehityksen aikana, voi väitteestä saada jopa vankeutta…
Jokaisen yhdenvertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta kiinnostuneen ihmisen kannattaa olla nyt hereillä tämän kehityksen suhteen.
Kaikkia aiemmin suljettuja ovia temmotaan takaisin auki ja kaikkia oikeuksia kyseenalaistetaan, varsinkin naisten kohdalla. Poliittisen ilmaston muuttuessa naisten kehoon ja itsemäärämisoikeuteen kajoaminen on välittömästi agendalla.
Tämä ei ole sattumaa, vaan tarkoituksellista ja määrätietoista politiikkaa, jonka tarkoitus on ”palauttaa” Eurooppaan ”luonnollinen järjestys”. Abortinvastaisuudella on toki katolisissa maissa pitkät perinteet, mutta tämänhetkisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa on merkkejä myös uudenlaisesta poliittisesta liikkeestä – hyvin verkostoituneesta ja rahoitetusta porukasta, joka pyrkii naisten ja vähemmistöjen oikeuksien rajoittamiseen Euroopassa.
Avioero-oikeus, ehkäisyn saatavuus, aborttioikeus, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet: kaikkia näitä halutaan nakertaa ”luonnollisen järjestyksen” nimissä.
Naisten kannalta ”luonnollinen järjestys” tarkoittaa paluuta siihen, että joku muu päättää sinun puolestasi, mikä sinulle on hyvä ja oikein. Joku muu päättää, voitko harrastaa seksiä ilman raskauden pelkoa. Joku muu päättää raskaudestasi – hirvittävissäkin olosuhteissa – ja pakottaa synnyttämään vasten tahtoasi. Joku muu päättää, mikä perhemuoto sinulle sopii. Joku muu päättää, ketä on soveliasta rakastaa, ja joku muu määrää pysymään sellaisessakin liitossa, joka aiheuttaa kärsimystä.
Tuntuu kummalliselta, että Euroopassa pitäisi alkaa taistella, että naisilla(kin) on itsemääräämisoikeus.
Meillä Suomessa kuvaillaan luotettavuutta ilmaisulla ”miehen sana pitää”. Se tarkoittaa sitä, että se mitä sovitaan, pidetään. Me suomalaiset olemme tästä hyvin ylpeitä: meillä on yhteiskunta, jossa toiseen voi luottaa, joka toimii ennustettavasti ja oikeudenmukaisesti.
On kuitenkin vielä tekemistä, että myös naisen sanaa uskotaan. Että kun nainen kertoo häirinnästä tai raiskauksesta, häntä uskotaan. Että luotetaan naisen itse pystyvän arvioimaan kykynsä ja halunsa lisääntymiseen. Että ei vähätellä, kun naiset nostavat esiin arjessa havaitsemiansa yhteiskunnan epäkohtia – olivat epäkohdat sitten terveydenhuollossa, kotihoidossa tai varhaiskasvatuksessa tai vaikkapa EU:n talous- tai puolustuspolitiikassa.
Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.