Mistä maito tulee? Kaikki alakoululaiset eivät tiedä, että maito tulee lehmästä, eikä vain valitsemalla mieluisa purkki kaupan kylmäkaapista.
Huomenna Oulun yliopistossa väittelevän filosofian maisteri Pia Smedsin väitöstutkimuksen mukaan suurella osalla alakoululaisista on varsin heikot tiedot ruoantuotannosta. Maatiloja pidetään lähinnä jonkinlaisina eläintarhoina.
Ei siis ihme, jos lapsukaiset maitotuotetiskin runsauden äärellä luulevat, että on lehmiä, joista yksi tuottaa luomumaitoa, toinen rasvatonta maitoa, kolmas manteli-, kaura- tai soijamaitoa ja neljäs pelkkää maitojuomaa. Jogurttiakin saadaan tuotenimien perusteella Mansikista, Mustikista ja Persikista.
Kasvimaidot eivät tosin ole lehmää nähneetkään, mutta ei sen väliä, kunhan täyttävät tarkoituksensa. Erilaisten trendien ja allergioiden myötä maitoa muistuttavien juomien valikoima on laajentunut.
Maidosta jatkojalostettujen tuotteiden kirjo on kasvanut lyhyessä ajassa ällistyttäviin mittasuhteisiin. Valintoihin tuovat vaikeutta erilaiset kevyt- ja terveyspainotteiset vaihtoehdot. Maitojen, piimien, kermojen, rahkojen, viilien, jogurttien ja kahvimaitojen valikoimista on osattava valita laktoositonta, maitohappobakteeripitoista, hylaa, vitaminoitua, homogenoimatonta, luomua tai villiä ja vapaata. Aiemmin postmodernina aikana riitti, että nappasi mukaansa punaisen, sinisen tai vaaleansinisen maitopurkin.
Nyt voidaan kysyä, millä tavalla tuotettu ja lypsetty maito vastaa parhaiten mielikuvaa aidosta ja oikeasta maidosta.
Tarjolla on pihatossa vapaasti käyskennelleen suurnavetan lehmän maitoa, jonka utareista maito imaistaan useimmiten lypsyrobotilla. Parsinavettalehmän maito lypsetään konelypsyllä, mutta ihmiskädet asettavat lypsimen nännikupit paikoilleen. Maku pysyy kummassakin tapauksessa samana.
Eettisyyden ja luonnonmukaisuuden nimissä ei ole vielä huomattu vaatia luonnossa paimennetun lehmän käsinlypsettyä maitoa takaisin. Kysyntä ja markkinat kohtaavat todennäköisesti tässäkin asiassa jossain vaiheessa. Varsinkin, jos kouluihin vaadittaisiin yhtenä päivänä viikossa ”alkuperäistä” maitoa.
Emännän käsinlypsämä maito kannattaisi pakata nostalgisesti maitohinkkiä muistuttavaan purkkiin varustettuna tekstillä, jonka mukaan lypsettäessä ei ole vahingoitettu eläimiä ja toimenpiteen aikana on saanut kuunnella klassista musiikkia.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että nykyajan lehmät eivät ole mitään kitukasvuisia kantturoita, vaan huippuunsa jalostettuja tuottavia supernautoja. Herkimmät lukijat voivat jättää seuraavan lauseen väliin. Jos lehmä ei tuota tarpeeksi tai ei enää tule tiineeksi, se pannaan lihoiksi ja liha päätyy kylmäaltaaseen jauhelihaksi.
Alakoululaisten vajavaiset tiedot ruokaketjun yksityiskohdista ovat ymmärrettäviä aikana, jolloin einekset ovat vallanneet keittiön ja median välittämä kuva pitää sikaa ja lehmää lemmikkeinä.
Maatiloilta kaupunkeihin muuttaneilla sukupolvilla on ollut niin kiire päästä eroon navetanhajusta, että siinä rytäkässä on unohdettu valistaa lapsia tosielämästä.
Smedsin kuvailema maailmankuva on ollut totta jo pitempään. Jo parikymmentä vuotta sitten kerrottiin tarinaa, jonka mukaan päiväkotilapset piirsivät kalapuikon, kun aiheena oli kala.
Lopuksi vielä kysymys aitoutta, luonnonmukaisuutta ja eettisyyttä vaalivalle kuluttajalle. Onko oikein, että lehmän maito viedään vasikan suusta?