Päällisin puolin kaikki on ennallaan. Lehdet pursuavat matkamainoksia, hinnat ovat suunnilleen siinä missä ovat olleetkin. Mutta lentoyhtiöiden tiedotteista paljastuu toisenlainen todellisuus.
Finnairin koneiden käyttöasteet ovat selvästi pudonneet. Se on kuitenkin niitä hyvin hoidettuja lentoyhtiöitä, jotka eivät ole ensimmäisenä kuilun partaalla. Toista on lähinaapuri SAS:llä.
Skandinaaviyhtiön toimitusjohtaja Mats Jansson on haastattelussaan (Dagens Industri 10.7.) lupaillut uusia ja raskaita "toimenpiteitä" elokuussa - irtisanomisia, uusia polttoainemaksuja, liikenteen supistuksia. Valmiiksi huonokuntoisen yhtiön lentäjät ovat kallispalkkaisia ja lentävät kalustolla, joka alkaa olla ikääntynyttä ja polttoainesyöppöä.
Sillä on merkitystä, kun polttoaineen hinta on ylittänyt kaikki odotukset. Samaan aikaan liikematkustaminen alkaa olla kaikkialla vähenemään päin. Tämä yhdistelmä on sysäämässä koko alaa kriisiin, jonka vaikutukset alkavat näillä näkymin tuntua toden teolla kesän jälkeen. Sekä halpalentoyhtiöt että perinteiset yhtiöt ovat hätää kärsimässä, vastoin kaikkia äskeisiä oletuksiaan.
SAS:n Jansson on puhunut paluusta aikaan 20-30 vuotta sitten. Se ei välttämättä ole tyhjää puhetta. Silloinkin koneet lensivät ja joka paikkaan pääsi, lomamatkoja tehtiin, mutta ei hetken mielijohteista. Liikkuminen ilmassa maksoi rahaa.
Mutta eivät vain lentoyhtiöt ole vaikeuksissa. Kuljetusyrittäjien vaikerrusta kuuluu vähän joka puolelta, ja syykin on sama. Polttoaineen hinta on noussut paljon nopeampaan tahtiin kuin kuljetushintoja on voitu nostaa. Marginaalit ovat menneet ja kannattavuus kadonnut.
Siinä tilanteessa konstit ovat vähissä. Nostetaan hintoja ja karsitaan pois liikennettä, joka tuo eniten tappiota. Asiakkaalle se tietää lisää kustannuksia ja vähemmän vaihtoehtoja.
Kaikella tällä voi olla yllättävän paljon vaikutusta. Halvan polttoaineen aikakausi on haihtunut pois niin nopeasti, ettei seurauksia oikeastaan ole vielä kunnolla hahmotettu. Toisekseen kukaan ei ole tiennyt, onko nousu väliaikaista vai pysyvää.
Hetki sitten öljytynnyrin hinnan haamuraja oli sadassa dollarissa. Nyt 150 on rikkoutumassa. Vakavissaan puhutaan jo kahdestasadasta - ja vielä enemmästä, jos jokin iso kriisi öljyalueilla pukkaa päälle, kuten aivan mahdollista on.
Voi öljyn hinta jossain välissä vielä laskeakin, mutta halpaa siitä ei enää tule. Nyt aletaan selvästi olla rajoilla, joissa shokkivaikutus on tulossa.
Jos ihmisten liikkuminen tulee kalliimmaksi, sama koskee tavaroitakin. Suomessa on kustannussyistä rakennettu valtava läjä keskusvarastoja jonnekin Vantaan pelloille, joista kaupat sitten ajattavat rekkoja pitkin maata. Kauanko sellainen vielä säästää kustannuksia eikä lisää niitä?
Saman kysymyksen voi moninkertaistaa koskemaan koko globalisaatiota. Tuotantoa on surutta siirretty halvan työvoiman maihin. Entä jos siellä tehdään tavaraa, joka pitää kuljettaa vielä takaisinkin? Menevätkö kannattavuuslaskelmat uusiksi kuljetuskustannusten vuoksi?
Entäpä raaka-aineet kuten nyt vaikka eteläamerikkalainen eukalyptus? Se kasvaa halvalla ja nopeasti, mutta minne sitä kannattaa sieltä laivata, jos markkinat ovat puolen planeetan päässä? Nousee se laivojenkin liikkumisen hinta - ne ajavat jo hitaammin, jotta polttoainetta säästyisi.
Amerikkalainen elämänmuoto on pohjannut erittäin halpaan liikkumiseen. Entä kun liikkuminen onkin kallista, eikä joukkoliikennettä ole? Tämä kysymys alkaa siellä olla jo todellisuutta, etenkin köyhimmillä seuduilla.
Ajankuva on sekin, että nyt jo avoimesti pohditaan autojätti General Motorsin konkurssin mahdollisuutta. Yhtiö kun on suunnitellut mallejaan menneisyyden maailmaan eli parin vuoden takaisiin oloihin. Silloin isot katumaasturit olivat Amerikassa markkinoiden hittituote, nyt ne ovat autokaupan suurin riippakivi.
Periaatteessa liikenteen päästöjä pitää vähentää jo ilmastopolitiikan vuoksi. Mutta se, mitä nyt on tapahtumassa, ei ole ilmastopolitiikkaa vaan jotain aivan muuta. Käsillä on odottamaton ja nopea rakenteellinen murros, joka kaiken lisäksi yhdistyy elintarvikkeiden hinnan rajuun nousuun, dollarin arvon romahdukseen, inflaatioon ja talouden muuhun hyytymiseen.
Sen jälkeen pitäisi vielä tietää, onko tämä vain tilapäinen häiriö vai vasta esimakua jostain tulevasta. Menemättä nyt siihen sen enempää, jo liikkumisen kustannusten kohoaminen tietää isoa muutosta.
Jos ilmiö on pysyvä, se tarkoittaa, että maailma ei enää kutistukaan vaan alkaa taas suurentua. Etäisyyksillä on jälleen merkitystä - juuri, kun monta vuotta on ehditty vannoa aina vain kiihtyvän globalisaation nimiin.
On liian aikaista tehdä tästä mitään pysyviä päätelmiä. Mutta toisaalta, ei sen Neuvostoliitonkaan pitänyt romahtaa, koska sellainen oli mahdotonta eikä sitä voinut edes ajatella.