Tutkimattomia ovat tuomarien tiet.
Itä-Suomen hovioikeus antoi tiistaina lapsiraiskausjutussa päätöksen, joka ei ole enää aivan käsittämätön vaan suorastaan uskomaton.
Syytettyjen penkillä oli vuonna 1954 syntynyt poliisimies, joka oli kymmenkunta vuotta sitten raiskannut tuolloin 15-vuotiaan tytön. Käräjäoikeus oli langettanut poliisille kahden ja puolen vuoden ehdottoman vankeustuomion.
Sitten mentiin hovioikeuteen, joka viisaudessaan lievensi rangaistuksen vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi ehdollista vankeutta. Lisäksi lätkäistiin yhdyskuntapalvelua, toivottavasti ei kuitenkaan missään nuorten palvelukeskuksessa.
Hovioikeuden perustelut olivat niin päättömiä, että niiden laatimiseen on kulunut kelpo juristeiltakin aikaa ja tupakkaa. Hovioikeuden mielestä tuomiota piti lieventää, koska uhri oli lähellä 16 vuoden suojaikärajaa ja hänelle tehty väkivalta oli ollut "lievää". Uhrin korvauksiakin pudotettiin 8000 eurosta 5000 euroon.
Ihan mahdotonta menoa. Korkea lainopillinen sivistys maistuu kaikelta osin pölyisten kirjojen sivuilta omaksutulta, vailla kosketusta oikeaan elämään. Vain norsunluutorniin suljettu oikeusoppinut voi luonnehtia todistettua raiskausta lieväksi.
Väkisinottaminen tarkoitti tässäkin tapauksessa väkivallan käyttöä. Kohteena oli lapsi. Uhrin ja syyllisen ikäero on roima, ja teon tehnyttä voi ammattinsa puolesta pitää ainakin jonkinasteisena rikosoikeuden tuntijana.
Jos perusteluissa olisi lukenut, ettei poliisimies tiennyt tekoa tehdessään olevansa rikoksen poluilla, Itä-Suomessa olisi päästy lynkkaustalkoisiin.
Tuomio toi mieleen vanhan tarinan kahdesta miehestä, jotka keskustelivat ystävänsä äkillisestä kuolemasta. Toinen tiedusteli, että mikä mahtoi olla kuoleman syy. "En tiedä, mutta ei kai se mitään vakavaa ollut", kuului vastaus.
Itä-Suomen hovioikeuden päätös maistuu saman tarinan johdannaiselta.
Reaktiot virinneeseen kansalaiskeskusteluun ovat nekin olleet aika lailla yllättäviä.
Jutun syyttäjä totesi ensikommenttina hovioikeuden tuomion kuultuaan, ettei aio pyytää korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Kun keskustelu yleisönpalstoilla roihahti, mies muutti mieltään ja selitti perusteluiksi jotakin "tämäntyyppisten juttujen epäyhtenäisistä rangaistuksista", minkä vuoksi on syytä edetä korkeimpaan oikeusasteeseen.
Rangaistukset ovat siis "epäyhtenäisiä", vaikka raiskaus on tekona aika lailla samanlainen joka kerta.
Hovioikeudenlaamanni puolestaan valitteli Itä-Suomen hovioikeuden joutumista "luupin alle". Lakia ei hänen mielestään tulkita muihin verrattuna poikkeavasti. Laamannia tuntui harmittavan kaikkein eniten se, että Itä-Suomen hovioikeutta arvostellaan ja muita ei.
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) otti juuri sen kannan kuin poliitikko ottaa voi. Eli mitään ei ole tehtävissä nopeasti. Yhden tapauksen perusteella ei lakeja muuteta. Tehdään tutkimuksia ja niin edelleen.
Kaiken huippuna on poliisilaitos, joka edelleen pohtii, voikohan tuomittu konsta jatkaa virassaan. Odottavat kuulemma lainvoimaista tuomiota. Siitä viis, että kaksi oikeusastetta on todennut raiskauksen tapahtuneen. Poliisilaitos siis odottaa vain tietoa siitä, kuinka vakavasti tai kuinka lievästi Suomessa saa raiskata.
Herranen aika sentään.
Ymmärrystä näyttää riittävän oikeusjärjestelmälle, rangaistusasteikkojen soveltamiselle, tutkitun tiedon hankkimiselle ja lakien hitaalle muuttelulle, koska yksittäistapausten perusteella ei muutoksia tehdä.
Aivan oikein. Mutta olisikohan jo aika löytää ymmärrystä myös uhrille? Oikeuslaitos käyttää hirveästi aikaa sen todistamiseen, että Itä-Suomen hovioikeuden antama päätös on lain mukaan oikein annettu. Työaikaa kuluu täysin väärän ongelman pyörittelyyn.
Oikeampaa olisi pohtia, minkä signaalin lapsenraiskaajan tuomion lieventäminen antaa. Vertailun vuoksi todettakoon, että esimerkiksi Ruotsissa minimirangaistus raiskauksesta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kaksi vuotta vankeutta.
Meillä oikeus saattaa sen sijaan miettiä jopa sitä, kuinka aktiivinen uhri on teon aikana ollut. Raiskaaja saa osakseen suhteettomasti viranomaisten empatiaa.
Ministeri Braxilta ei todellakaan riitä vastaukseksi se, että täytyy tutkia lain kiristämisen tarve. Parempi vastaus olisi sen miettiminen, kuinka nopeasti niin voidaan tehdä.
Muussa tapauksessa joku turhautunut porukka ottaa vielä lain omiin käsiinsä. Niissä tapauksissa tuomiot tosin saadaan varmaankin aika nopeasti - ja pahemmin kiistelemättä.