Oulun taidemuseon alakerta on nyt lasten ja lastenmielisten. Eli kaikkien niiden, joilla on ympäristölleen avoimet silmät ja utelias mieli.
Kaksitoista taiteilijaa, opettajaa ja pulmalelujen keräilijä ovat tehneet alakerrasta tavaratalon, jossa on monenmoisia teoksia seinillä, katoissa ja lattioilla, seikkailusatumaa, työpajoja, sirkusestradi ja pulmaesineiden näyttely. Ällitälli-näyttely kutsuu tutustumaan, kokeilemaan, koskettamaan, tekemään ja keksimään.
Tiistaiaamuna taidemuseo kuhisi täynnä päiväkotilapsia ja koululaisia. Oli näyttelyn lasten avajaiset. Lasten olisi tehnyt mieli rientää näyttelysaleihin, mutta ohjaajat ja opettajat pitivät joukkonsa kasassa. Niinpä marssittiin parijonossa istumaan ison salin kylmälle kivilattialle.
Mieli jännittyneenä odoteltiin Stella-klovnin ja Nukun sirkuskoululaisten huimia temppuja. Mutta tulikin setä ja täti toisensa jälkeen puhumaan itsestään ja taiteestaan. Kivisali kaikui ja sanat hukkuivat ilmaan. Joku yritti kysyä lapsilta: "Oletteko koskaan nähnyt muumeja?"
Vihdoin Stella saapui estradilleen ja aloitti kaiun yli kantavalla, jylisevällä äänellä: "Hyvä yleisö..." Silloin Konsta, noin 1 v., säikähti ja purskahti suureen itkuun. Se oli Konstan protesti koko suuren lapsiyleisön puolesta. Meidän tässä tulisi olla pääosassa - tai ainakin interaktiivisesti toinen, tasa-arvoinen osapuoli.
Stella oivalsi asian - ainakin osittain. Pian lapset irvistelivät, huojuttelivat ja läpsyttelivät käsiään mallin mukaan ja tiukassa ohjauksessa.
Avajaisten alkutapahtumat heijastavat laajemminkin meikäläisen taidekasvatuksen ja yleensäkin opetuksen perusteita. Opettaja opettaa lasten edessä ja lapset oppivat. Tehdään mallin mukaisesti. Nyt kuitenkin oltiin taidemuseossa ja avattiin näyttelyä, joka tulee korostaa lasten omaa työskentelyä ja ympäristönsä havainnointia, oman "ällinsä" innostunutta ja uutta luovaa käyttöä.
Ällitällin teokset suurimmaksi osaksi antavatkin näitä kokeilemisen ja onnistumisen elämyksiä. Pia Hentusen suuret, selkeät eläinmaalaukset hahmottuvat tutuiksi pienimmillekin. Upottavanpehmeät teddyturkispalat tuovat käsien kautta lisää mielikuvia eläimistä. Moosa Myllykankaan kupariverkkoisessa mäntymetsässä voi kulkea "kelotunnelin" läpi ja Timo Jokelan puisista matka-arkuista voi vaikka tuoksutella veistetyn puun hajuja.
Kunpa Vuokko Isakssonin iso tilkkupeitto olisi lattialla niin, että lapset voisivat mennä siihen ruutu ruudulta pohtimaan värien ja kuvioiden järjestystä sekä kunkin palan takana olevaa maailmaa.
Mary Jane Gregoryn teos heijastaakin oivaltavasti hänen kulttuuritaustansa näkemystä opetuksesta. Amerikkalaisen John Deweyn periaate oli learning by doing, tekemällä opitaan. Gregoryn kolme lasikarhua ja peilit antavat lapsille mahdollisuuden kaikin aistein hypätä yksin ja yhdessä nallekarhujen rooliin.
Taidekasvatuksellisen näyttelyn muissakin teoksissa olisi voinut käyttää lähtökohtana erilaisia taidepedagogisia näkemyksiä ja teorioita. Onhan tekijöinä monia kuvataiteen opettajia.
Kajaanilaisen Matti Linkolan noin 300 pulmaesineen, kuten puzzle-pelien, rubikin kuutioiden ja pulmapullojen kokoelma vitriineissäänkin hieroo älynystyröitä. Japanilaiset pulmarasiat hengästyttävät myös eleettömillä muodoillaan ja hienolla puunkäsittelytaidollaan.
Ällitälli-näyttelyssä nämä pulma-esineet edustavat myös näkemystä oppimisesta, muotojen ja avaruuden hahmottamisesta, silmän ja käden yhteistyöstä ja johdonmukaisesta päättelykyvystä. Tätä kaikkea voi kukin omakohtaisesti kokeilla muutamilla pulmaesineillä. Lisäksi 27.-28.9. voi taidemuseossa seurata puzzlenharrastajien kilpailua ja 8.11. koulujen kolmasluokkalaisten pulmakisoja.
Ja toivottavasti Konsta-pojan protesti menee perille niin, että lapset pääsevät tasa-arvoisena osapuolena - ei vain opetusobjektina - tekemään taidetta, ratkomaan pulmia ja luomaan uutta Ällitälli-näyttelyn monissa työpajoissa.