Pariisin Notre-Dame ei ole vain iso kirkko Ranskassa. Tästä todistavat tulipalon aiheuttama tunteiden vyöry ja nopeasti syntynyt auttamisen aalto. Yhden maan kulttuuriperintö koetaan Euroopassa yhä laajemmin yhteisenä. Tätä perintöä pitää suojella tehokkaasti.
Pariisin Notre-Damen tulipalosta, jota sadat miljoonat ihmiset seurasivat suorana lähetyksenä, tuli järkyttävä sukupolvikokemus. Kaikkein pahin ei kuitenkaan ehtinyt tapahtua.
Tiedossa on nyt, että vaurioitunut kirkkorakennus voidaan pelastaa. Katedraali ei siis katoa historiaan vaan pysyy katolilaisten tärkeänä pyhäkkönä ja paikkana, joka vetää vastedeskin matkailijoita aistimaan ja ihailemaan menneiden sukupolvien taitoja ja kauneudentajua.
Paloa seuranneina päivinä kerrotut uutiset osoittavat myös, että hengelliseen käyttöön nousseilla rakennuksilla on merkitystä maallistuneellakin aikakaudella. Katedraalin kalliisiin korjaustöihin on luvattu lahjoittaa jo ainakin 700 miljoonaa euroa.
Tukikampanjaan voi osallistua Suomessakin. Keskiviikkona varoja kerättiin Suomen kansallispyhäkön Turun tuomiokirkon konsertissa.
Onnettomuudet tuovat kansakuntia lähemmäksi toisiaan, mutta silti nyt syntynyt liikehdintä maineikkaan kirkkorakennuksen puolesta on odottamattoman vahvaa.
Vahva auttamisen halu noussee useasta syystä. Katedraalissa on käynyt vuosittain miljoonia vieraita. Voi olettaa, että vaikuttavan kirkon on vuosien aikana nähnyt ja kokenut kuusinumeroinen määrä suomalaisiakin.
Kirkko on merkittävä osa eurooppalaista kulttuuriperintöä ja identiteettiä. Maanosa on vuosikymmenten mittaan yhdistynyt ihmisten mielissä, eikä vain EU:n takia vaan myös lisääntyneen liikkumisen ansiosta. Notre-Damen moni nyt keski-ikäinen suomalainen näki ensimmäisen kerran interrail-matkallaan.
Ja tietysti kirkko on lentävine tukikaarineen, torneineen ja ruusuikkunoineen lajityyppinsä ainutlaatuinen edustaja. Katolisessa maailmassa myös kirkon pyhäinjäännöksillä on iso merkitys.
Iso selittäjä on myös kirkon yli 800-vuotinen historia. Se, millaisia tuloksia kaukaisten vuosisatojen työkaluilla ja ihmiskäsillä on saatu aikaan, herättää vilpitöntä kunnioitusta.
Voi miettiä, olisiko vaikkapa Ranskan Versailles'n palatsin vaurioituminen nostanut vastaavan auttamisen vyöryn. Tuskin Ranskaa laajemmalla. Juuri kirkoilla on ihmisen mielissä yhä erityinen paikkansa.
Tämä on tullut ilmi myös suomalaisten kirkkopalojen kohdalla. Ylivieskan kirkon tuho kolme vuotta sitten pääsiäisenä ja Kiihtelysvaaran kirkon palo viime syksynä koskettivat ja järkyttivät niitäkin, joiden suhde kirkkoon ja sen toimintaan on arjessa etäinen.
Kun kirkko katoaa maisemasta, heilahtaa myös mielen maisema. Moni on verrannut oman kirkon palon herättämiä tunteita läheisen kuoleman aiheuttamaan suruun.
Notre-Damen tulipalo on meilläkin jo johtanut keskusteluun kirkkojemme ja muiden kulttuuriaarteittemme paloturvasta. Myös Pohjois-Pohjanmaalla näitä arvokohteita on lukuisia.
Paljon on jo tehty. Etenkään järkkyneen mielen aiheuttamia tuhopolttoja ei voi valitettavasti koskaan kokonaan estää.