Matkat Karjalaan, Suomen entisiin itäosiin, kiinnostavat monien mielestä vain omaa sukuyhteyttään etsiviä. Karjala tarjoaa kuitenkin monia kulttuuria harrastavan matkailijan kannalta hyviä kohteita.
Sortavalan pikkukaupunki Laatokan pohjoisosassa on oiva valinta kaupunkiarkkitehtuurin historiasta kiinnostuneelle. Jo parissa päivässä saa hyvän käsityksen siitä, millainen arkkitehtoninen helmi kaupunki on ollut vielä syksyllä 1939. Itse asiassa Sortavala oli poikkeus koko Karjalassa.
Toinen maailmansota, erityisesti talvisodan kuukaudet, tuhosi suuren osan viehättävistä, huolella pystytetyistä puutalokortteleista. Aivan kaupungin keskeisimmät osat kuitenkin säästyivät paremmin ja ne kykenevät antamaan vielä jonkinlaisen käsityksen uljaasta menneisyydestään. 1900-luvun taitteen suomalaiskansallista rakennustyyliä edustavia kohteita löytää runsaasti, muun muassa Wivi Lönnin, Uno Ullbergin ja Oski Leanderin luomuksia, mutta empirelläkin on edustajansa.
Tutustuminen Sortavalan kaupunkiin vaatii tietynlaisen asenteen: ehkei nyt sentään ruusunpunaisia silmälaseja, mutta kykyä nähdä ränsistymään päässeen - ja jätetyn - taakse ja taitoa iloita kontrasteista, joita neuvostoajan rakennuskannan ja suomalaisten taidonnäytteiden välillä on.
Sortavala kirjattiin vuonna 1990 historiallisesti arvokkaiden kaupunkien luetteloon. Tätä on pidetty suurena tunnustuksena suomalaisten suunnittelemalle ja rakentamalle kaupungille. Huomionosoitus sai aikaan myönteistä kehitystä: kaupungin ilmettä ryhdyttiin kohentamaan ja tehtiin suunnitelmia monien arkkitehtonisesti merkittävien puu- ja kivitalojen kunnostamisesta. Merkittävänä tekijänä oli EU-rahoitteinen Yhteinen rakennusperintö
-hanke.
Prosessi on ollut hidas ja osin uudelleen taantuvakin. Esimerkiksi eräs Sortavalan puuarkkitehtuurin kruununjalokivistä, F.A. Sjöströmin suunnittelema Raatihuone (1885), joka toimii nykyisin kirjastona, on entisöintinsä jälkeen rapistumassa uudelleen.
Toisinkin on. Kisamäelle kohosi 1900-luvun alussa Jacob Ahrenbergin suunnittelemana kaksi lyseorakennusta, tyyliltään pseudogoottisia. Nyt molemmat on restauroitu oppisopimusohjelman ja suomalaisten asiantuntijoiden avulla, ja ne hallitsevat kaupunkikuvaa yhtä uljaina kuin sata vuotta sitten.
Kaupunkimiljööstä irrottautuu nopeasti siirtymällä keskustasta Vakkosalmen puistoon, josta voi kiivetä liki 300 porrasta ylös Kuhavuorelle, 64 metrin korkeuteen. Kuhavuorelta avautuvat näkymät kesäiseen kaupunkiin ja sen lähitienoille saavat kenet tahansa runolliseksi.
Riekkalan saareen, ihan kaupunkialueen kupeeseen, voi tehdä vaikka pienen kävelyretken. Näkemisen arvoinen on vanha Miikkulan kirkko, joka on entisöinnin myötä saanut takaisin neuvostoajan riisumat kupolit ja ristit. Nykyisin Valamon luostarin kaupunkitalona toimiva kirkko on ollut ennen myös hevostalli ja kirjasto.
Sortavala on myös portti Valamoon. Kantosiipialukset kreikkalaiskatolisen kirkkoväen pyhään paikkaan lähtevät aivan Sortavalan keskustassa sijaitsevasta satamasta. Matka Laatokan huikeissa maisemissa vie parisen tuntia, joten luostariretken voi erinomaisen hyvin tehdä päiväseltään. Majoitustakin Valamossa järjestetään sitä haluaville.
Valamon luostarin alueella saa liikkua suhteellisen vapaasti. On kuitenkin hyvä selvittää, mitkä paikat vaativat erityistä lupaa. Kirkoissa saa vierailla kunhan muistaa säännöt: kunnioittavan käytöksen ja naisilla pukeutumistavan, joka edellyttää polvien alapuolelle ulottuvaa tummaa hametta ja tummaa huivia päässä. Niitä saa lainaksi.
Samat tavat on muistettava, jos haluaa käydä Sortavalan keskustan Nikolskajan kirkossa, joka on kaupungin vanhin kivirakennus (vuodelta 1873). Ortodoksikirkossa on nähtävillä suuri joukko aikanaan Valamon luostareissa olleita ikoneita.
Retki Sortavalaan suo myös mahdollisuuden nähdä nykykarjalaista elämänmenoa. Kiireettömyys ja vaatimattomuus leimaavat verkkaisten vanhusten, torkkuvien kissojen ja alttiina tarkkailevien koirien kaupunkikuvaa.