Kerrotaan, että rantsilalainen kirvesmies Heikki Laurinaho hiihti Välivainiolle, silloin Alasiirtolaksi mainitulle alueelle, ja rakensi 1908 pari huonetta käsittävän talon Tarmontielle. Se on yksi kaupunginosan vanhimpia jäljellä olevia.
– Vintissä on leveät sukset, joita on väitetty juuri niiksi Heikin suksiksi, tämän pojanpojan poika Kalle Laurinaho kertoo.
Laurinahojen talo on sillä sijalla seutua, joka luovutettiin työväen asuinolojen parantamiseksi Tanskasta levinneen siirtola-ajattelun mukaisesti. Siinä haluttiin varmistaa työväelle oman kodin oheen mahdollisuus viljellä leivän jatkeeksi ja aina myyntiin saakka. Moraalisia ja kasvatuksellisiakin päämääriä siirtolatoiminnalla nähtiin.
Kalle Laurinahon hallussa on alkuperäinen vuokrasopimus, jossa 1 000 neliön tontista sovitaan maksettavan vuosittain 15 markkaa.
Kuten naapurustossa muutkin Laurinahot, panostajana työskennellyt isoisä-Kalle Hilja-vaimoineen, laajensivat asumustaan. 1949 laaditut piirustukset jatkoivat kotia melkein toisen mokoman.
Jälleenrakennuskaudella tarvikkeista ja varoista oli niukkuutta. Kansa oli kekseliäs, kun ei ollut muuta mahdollisuutta. Kierrätettiin vanhaa uudeksi ottamalla talteen esimerkiksi puretuista rakennuksista tai hyödyntämällä betonivalussa olleet laudat vaikkapa vintin laipiossa kuten Laurinahon talossa.
Mielenkiintoisempaakin kappaletavaraa sieltä löytyy, Kalle Laurinaho paljastaa.
– Kerrotaan, että satamassa työssä käyneet toivat sieltä jämämateriaalia. Meilläkin on vinttiin rakennettu väliseinää ja lattiaa laudoista, jotka ovat venäjänkielisistä leimoista päätellen olleet moottoripyörien kuljetuslaatikoissa. Tänne ne päätyivät mummon mukana.
Vuokralaisia pihapiirissä
Välivainiolaiskotien neliöitä on ollut jakamassa ydinperheiden lisäksi paljon vuokralaisia, ja tätä jatkui hyvin pitkään. Olihan Oulu kasvukaupunki, joka veti asukkaita agraarialueilta.
Vuonna 1930 Välivainiolla eli tuolloisen Ala- ja Yläsiirtolan alueella, Siirtolassa, oli huonetta kohden 4,7 asukasta – eniten koko Oulussa.
Lapsuutensa ja nuoruutensa esivanhempiensa naulaaman katon alla viettänyt Kalle Laurinaho kertoo, miten vielä 1980-luvulla pihapiiriä asui heidän kolmihenkisen perheensä lisäksi yhtä aikaa kahdeksan muuta henkilöä.
Vintissä oli opiskelijoita ja alakerrassakin vuokralaisia ynnä piharakennuksessa.
– Piharakennuksen molemmissa päissä asui eläkeläinen. Keskellä oli sauna. Toisen asunto oli ollut aiemmin lehmän ja parin possun navetta.
– Lämmintä vettä ei ollut silloin kuten ei vielä nytkään, ja ainoa vessa kaksine koppeineen oli pihan perällä.
Huussin ukset naulattiin lopullisesti kiinni vasta muuan vuosi sitten.
Pihapiirissä oli riittävästi eväitä hyvään elämään, joten vaatimattomuus oli oma luonnollinen valinta.
Lähistöltä ei monia Laurinahon talon ikätovereita enää löydä. Usea on väistynyt ja sijan on vienyt toisenlaisesta arvomaailmasta viestivä rakennuskanta.