Viinamaana Suomella on omituinen menneisyys. Eikä mennyt ole edes kaukana takana. Runsas kymmenen vuotta sitten junan ravintolavaunun roskakorit pullistelivat hylättyjä vehnäsiä.
Junalla mentäessä täytyi pelata plastiikkaan kierretyllä juustosämpylällä. Ilman sellaisen ostamista yli 4,7-prosenttisen oluen nauttimista ei sallittu. A-olut oli ruokajuoma ja sämpylä katsottiin ruoaksi. Kuitti tuli säilyttää, sillä sitä näyttämällä todisti ruokailleensa - ja vain lounastanut sai junaemännältä toisenkin pullon a:ta.
Tavalliseen ravintolaan ei saanut lain mukaan saapua päihtymistarkoituksessa. Moni siellä yritti sinnitellä houkuttelevien pullorivistöjen äärellä selvin päin, kunnes maailma repesi ja tämä onneton rupesi kaksin käsin rikkomaan lakia. Asetuksia kunnioittava henkilö otti lähtiäisiksi mukaan viikon kestävän morkkiksen tekosestaan.
Piippolalainen kirjailija Pentti Haanpää esitti kieltolain kumoamisen jälkeen, että alkoholiliikkeet pystytettäisiin korpiin, tiettömien taipaleiden taakse. Näin jokaisella kansalaisella olisi yhtä pitkä matka synnin monopoliin. Haanpään mielestä maalaisia sorrettiin kaupan sijaitessa kaupungissa.
Kun oikeaa viinaa sai ainoastaan Oulusta, hakuun saattoi mennä päivä suuntaansa. Välissä synkkä yö. Noutajan päästessä kotiin olivat pullot repussa jo tyhjänä. Mutta maalla ei surtu. Oulun läänin nimismies kirjoitti Poliisilehdessä 1952, kuinka Pudasjärvellä kulutetaan runsaasti erilaisia suu-, hius-, kasvo- ja hajuvesiä. Silti kyse ei ole syrjäkylien korkeasta hygienian tasosta, nimismies aavisteli.
Pari sukupolvea sitten Suomen maaseutu nöyrtyi nauttimaan cocktailien sijasta kolinaa. Suosittuja päihde-elämyksiä tuottivat Illodin, Osodol, Aureodin eli auervaara sekä Non Stop.
Eau de Colognen tuoksuinen Non Stop oli nimensä veroista. Helsinkiläinen yhtiö pullotti nestettä taukoamatta, hikeä otsalta kauhoen. Tilauskirja pullisteli. Jonkin pienen maakylän sekatavarapuoti saattoi hankkia 30 000 kappaletta 250 gramman pulloja vuodessa. 7 500 litraa.
Valmistaja lienee tehnyt markkinatutkimusta, koska kansan suussa punatulkuksi nimetty Non Stop ei ollut kapeasuinen tippapullo. Kaadettaessa siitä lorisi iloinen koski lasiin. Illodinia piti hermostuneesti puistella ja ravistaa. Korvikealkoholi ei ollut ainoastaan köyhien lysti. Kolina kelpasi 1950-luvulla pitäjän keskiluokan juomavalioon.
Alun perin Suomi oli ikiaikainen olutmaa. Vahva sahti lämmitti esisuomalaista pakkasella. Kalevalassa selostetaan tarkasti oluen vaikutus: pani naiset naurusuulle, miehet mielelle hyvälle, hurskahat iloitsemahan, hullut huppeloitsemahan.
Vanhassa Suomessa vallitsi yhtä hieno juomakulttuuri tapoineen ja lauluineen kuin Saksassa tai Tshekissä. Täältä se vain katosi, sijalle tuli suuveden siemailu sökösakissa.
Mikä pilasi hienopiirteisen olutkulttuurin vuosisadoiksi? Kolme pahan ilman lintua. Paloviina, kieltolaki ja kyttäämiselle perustuva raittiusaate. Ne hävittivät vastuun ja ilon.