Oulun kuntatalouteen on odotettavissa suuria vaikeuksia. Ict-alan irtisanomisten yhteydessä puhutaan kymmenienmiljoonien eurojen verokertymien ohentumisesta. On selvää, että tällaiset määrät näkyvät ja tuntuvat.
Tarvittavista korjausliikkeistä on puhuttu talousarvion yhteydessä jo useampana vuotena. On tehty valtuustosopimuksia kulukurin puolesta, lomautettu ja mietitty palveluverkkoja pariinkin otteeseen. Silti vain ylimääräinen Oulu-lisäkin punnerrettiin väkisin takaisin maksuun ja jokaisen lakkautettavan koulun puolesta on mielenosoitus kaupungintalon edustalla. Sovittuja investointeja ei ole päästy perumaan. Säästää saa, mutta ei omalla kohdalla.
Tilanne on hankaloitunut entisestään, kun yt-neuvottelut ja irtisanomiset ovat jo kahtena perättäisenä kesänä vyöryneet tsunamin lailla entisten lisäksi. Työttömyys uhkaa kasvaa enemmän kuin lääkäri määrää. Kesäkuun tilastoissa Oulun työttömyysaste oli jo 17,5 prosenttia eli puolenkymmentä prosenttiyksikköä korkeampi kuin maassa keskimäärin.
Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että entisellä menolla ei voida jatkaa. Samaan aikaan kun säästetään pitäisi saada aikaan myös kasvua. Tasapainoisen kehityksen löytäminen karsimisen, kasvattamisen, näivettymisen ja velkaantumisen välillä on vaikeaa.
Yleisneuvo verojen korottamisesta ei ole oikea vastaus, jos Oulun talous aiotaan saada kuntoon. Verotus, suora ja välillinen yhdistettynä hintojen nousuun, panee pienituloisten ohella myös keskituloisten talouden ahtaalle. Taksojen korotukset syövät samalla tavalla ostovoimaa.
Niin erinomaista kuin yhteisen hyvän jakaminen onkin, kuntalaisten vero- ja maksutaakkaa ei enää voi lisätä. Palveluja on huomattavan helppo laajentaa, mutta paljon vaikeampi pienentää.
Valtuustoryhmien puheenjohtajien säästölistalla (Kaleva 2.8.) oli investointien jäädyttäminen, karsiminen, pienentäminen ja omaisuuden myyminen. Apuun huudettiin myös henkilöstöä vähentävä rakenneohjelma, yritystoiminnan kehittäminen, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudelleenjärjestely, palvelujen suuntaaminen, räätälöinti ja ennaltaehkäisy. Näillä eväillä ei pitkälle pötkitä, jos toimia ei avata tarkemmin.
Säästöehdotusten joukossa oli nippu toimenpiteitä, joista on sovittu tai niin on menetelty jo pitkään. Niitä on hyvä jatkaa, mutta nyt etsitään uusia keinoja. Säästöjen sijaan haluttiin myös elvyttää.
Rakenteelliset uudistukset on syytä avata selkokielelle. Jos väkeä pitää vähentää, mistä karsitaan? Jos investointeja on hillittävä, mistä jäädytetään? Mitä myydään?
Koska ihmettä ei ole näköpiirissä, on käytävä tuskallinen keskustelu yksityiskohdista. Säästökohteiden vaivaton luettelointi on vain paljon tuskallisempaa kuin uusien palvelujen ja etuuksien vaatiminen. Vastuullisten poliitikkojen tehtävä on karsia ja kehittää silloin kun kantokyky ylittyy eikä ajelehtia kädet pystyssä eteenpäin. Päättäjä ei ole yksin, sillä hänellä on laaja virkamieskunta apuna ideoinnissa ja toteutuksessa.
Pääkirjoitus