Aikuiset eivät aina ole nuorisoa vakaampia ja viisaampia. Näin väittää Sexton, Kajaanin kaupunginteatterissa kantaesityksensä saanut Heini Junkkaalan kirjoittama ja Milja Sarkolan ohjaama näytelmä.
Itse tilannettaan tunnistamatta aikuiset voivat olla ihmissuhteissaan ja elämänsä hallinnassa ihan yhtä pihalla kuin teini-ikäisen oletetaan olevan. Mitä tapahtuu, kun tällainen aikuinen toimii kasvattajana?
Sexton on sijoitettu suurelle osalle katsojista tuttuun ja koettuun ympäristöön: rippikoululeirille.
Näytelmän leirille on ohjaajiksi osunut omassa elämässään hukassa oleva pappi Komulainen sekä tunne-elämänsä kehityksessä vajavaiseksi jäänyt kolmikymppinen nuoriso-ohjaaja Veera.
Vereslihaisella intensiteetillä näyttelevä Juha Häkkänen saa Komulaisen näyttämään välillä pelottavalta ja vastenmieliseltä, toisinaan eksyneeltä reppanalta. Teija Töyryn esittämä Veera on teennäinen kaveriohjaaja, joka ei osaa ottaa aikuisen vastuuta työssään.
Ujo ja sulkeutunut Sexton viettäisi kesänsä mieluiten omaan huoneeseensa linnoittuneena, mutta vanhemmat lahjovat hänet lähtemään leirille sosiaalistumaan. Mukana on myös Lelle, ronskin puheen ja pipon alle naisellisuuttaan piilotteleva lapsuudenkaveri.
Mika Silvennoinen ja Emilia Sinisalo ovat lumoavan luonnollisia rooleissaan Sextonina ja Lellenä, omalla rentoudellaan he vahvistavat vaikutelmaa vanhempien väkinäisyydestä.
Tekijöiden mukaan näytelmässä on oikeasti tapahtuneita asioita. Leirillä jaetaan urheilukilpailuista tuttuja sisupuukkoja: päivän parhaan kysymyksen esittäjä saa linkkarin, jolla pitää vuolla leirin loppukoitosta varten taivasten valtakunnan avain. Muodikas elämyskasvatuskin on mukana hätkähdyttävällä tavalla.
Kokonaisuuden rytmi on pääasiassa napakka ja sujuva, ajoittain ilmassa leijuva pysähtynyt vaivaantuneisuuden tuntu lienee tarkoituksellisesti aiheutettu.
Teos onnistuu olemaan yhtä aikaa humoristinen ja syvällinen - elämänkokoisia asioita tarkastellaan sopivan sarkastisesti.
Ihmissuhdekiemuroiden lisäksi esityksessä puhutaan esimerkiksi moraalista, vapaudesta, valinnoista ja totuudesta. Esille nousee kysymyksiä, joihin ei anneta valmiita vastauksia, vain viitteitä katsojan oman ajatustyön aktivoimiseksi.
Näytelmää voi suositella noin 13 ikävuodesta ylöspäin koko perheelle. Kotona virinnee sukupolvien välinen vilkas keskustelu, ovatko asiat niin kuin Sexton väittää. Ohjaajan mukaan koko teoksen näkökulma on Sextonin. Äiti-ihmisenä alan oikeasti epäillä: vaikutanko tosiaan noin kököltä ja kajahtaneelta omien lasteni ja heidän kavereidensa silmissä?
Sextonia esitetään kevään aikana kolmisenkymmentä kertaa, noin puolet esityksistä nähdään kiertueella eri puolilla Oulun lääniä.