Kump­pa­nik­si ilman tur­va­ta­kui­ta

Nato-johtajat saavat Riiassa lahjaksi uudet talvivarusteet. Lapaset ovat jo ojennuksessa.

Kuva: NORMUNDS MEZINS

Suomelle kaavailtu uusi asema Nato-yhteistyössä lisäisi mukanaoloa sotilasliiton toiminnassa. Tarjouksessa kiteytyy se, mihin Nato Suomea tarvitsee.

Suomi saattaa saada ensi viikolla Natolta sotilasliiton huippukokouksessa Riiassa tarjouksen, josta se ei voi kieltäytyä. Täsmällisemmin sanoen Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on aikeissa tehdä Suomea ja neljää muuta maata koskevan ehdotuksen laajennetusta rauhankumppanuudesta.

Kun asiaa pohditaan Naton huippukokouksessa, Suomi ja Ruotsi eivät ole päällimmäisenä mielessä. Ehdotuksen varsinainen uutuus sotilasliiton kannalta on, että siinä on mukana myös kolme Tyynenmeren alueen maata eli Australia, Japani ja Etelä-Korea. Nämä viisi olisivat nousemassa Naton tärkeimmiksi ulkopuolisiksi kumppaneiksi.

Hanke on ollut vireillä jo keväästä, mutta tarkempia muotoja se on saanut syksyn mittaan. Varsinaisesti sen esitteli 23. lokakuuta apulaisulkoministeri Nicholas Burns, joka on Yhdysvaltain entinen Nato-suurlähettiläs.

Burns muistutti, että Suomi ja Ruotsi ovat tervetulleita myös jäseniksi, jos ne joskus päättävät Natoon hakea. Ehdotuksen idea ei kuitenkaan ollut kalastella uusia jäsenmaita. Nato - tai ainakin sen avainjäsen Yhdysvallat - näkee nämä viisi maata paitsi johtavina, myös luonnollisina kumppaneina, joiden kanssa on tarpeen kyetä sekä harjoittelemaan tehokkaasti että keskustelemaan strategiasta ja toimintaopeista.

Laajennetun rauhankumppanuuden toimintakenttänä olisi koko maailma. Kyse on senkaltaisista operaatioista kuten Afganistan, Sudan ja myös Irak, jossa Nato kouluttaa paikallisia turvallisuusjoukkoja.

Tällaisessa toiminnassa Naton rauhankumppaneiden maantieteellinen sijainti on yhdentekevää. Nato on nykyään globaali toimija, jonka tavoitteet voivat liittyä yhtä lailla terrorismiin kuin huumeiden ehkäisyyn, köyhyyden poistamiseen ja ihmiskaupan vastustamiseen. Kun turvallisuuskäsite on näin laaja, tärkeintä on, että kumppaneilla on jotain annettavaa sen täytteeksi. Euroopassa Suomella ja Ruotsilla on Naton mielestä riittäviä kykyjä tällaiseen toimintaan, mutta esimerkiksi Itävallalla ei.

Yksi ongelma asiassa on se, ettei Nato ole sisäisesti itsekään yksimielinen siitä, mikä sotilasliiton roolin oikein pitäisi olla. Polttavin aihe Riian kokouksessa on Afganistan, jossa vain neljä maata vastaa varsinaisesta taistelutoiminnasta. Afganistanissa on esimerkiksi saksalaisia Nato-joukkoja, mutta niillä on omat sääntönsä, jotka estävät tukemasta muita. Puhe yhtenäisestä sotilasliitosta on paljolti silmänlumetta paitsi poliittisesti, usein myös sotilaallisesti jopa keskellä varsinaista operaatiota.

Erityisesti Yhdysvallat ajaa näkemystä Natosta globaalina toimijana. Ranska katsoo enemmän Eurooppaan, ja Itä-Euroopan uudet jäsenmaat hakivat Natosta turvaa Venäjän varalta. Myös Suomessa Nato-keskustelu peilautuu perusteettomasti lähes yksinomaan Venäjään.

Yhdysvaltain ehdotuksessa Suomi pääsisi kylläkin Naton sisäpiireihin, mutta turvatakuita sen myötä ei tulisi. Suomi ei tosin niitä aivan äkkiä myöskään hae. Tarjolle tulee vaarallisia operaatioita ja enemmän valtaa vaikuttaa niihin nykyistä varhaisemmin.

Suomi on ollut jo vuosia Naton porstuassa, eikä laajennettu rauhankumppanuus veisi Suomea ainakaan kohti ulko-ovea. Suomessa ei aina muisteta, että perinteisen sotilasliiton rooli on Natolle jo menneisyyttä. Burns listasi alueet, joissa Yhdysvaltain mielestä tarvitaan yhteistyötä Euroopan kanssa. Ne ovat Lähi-itä, Etelä- ja Itä-Aasia, Afrikka ja Latinalainen Amerikka.