Kirjoittaja on oululainen europarlamentaarikko (sd).
Tämän päivän kapitalismin kriisi ei ole lajissaan ensimmäinen eikä viimeinen. Historian läksyistä ei ole kuitenkaan apua, jos niistä ei haluta ottaa opiksi. Halutaanko nyt? Muutos on välttämätön, mutta suunta vain on epäselvä. Kun seurasin Suomen Eduskunnan Irlantia koskevaa keskustelua, mieleeni nousivat vanhan työväenlaulun sanat:" Ei nyt taiston tuoksinassa, tiedä kumpi voittamassa: vallankumous vai taantumus?
On harmillista, että Suomen hallituksen haluttomuus hakea yhteisymmärrystä ajoi Irlantia koskevan kysymyksen sisäpoliittiseksi nahisteluksi. Kriisi olisi voinut olla uuden alku, mutta pelkäänpä, että käy juuri toisinpäin: käpertyminen ja syyllisten etsiminen saa uutta vauhtia.
Globaalin finanssikapitalismin heikkoudet ovat nyt nähtävissä. Heikkouksia ovat epävakaus ja epäoikeudenmukaisuus. Tasapuolisuuden nimessä on muistettava myös järjestelmän vahvuudet. Sen vankka kivijalka on toimivuus: maailmanlaajuiset rahamarkkinat ovat mahdollistaneet maailmanlaajuisen kaupan ja muun kanssakäymisen ja luoneet sillä hyvinvointia.
Nykyinen kriisi on suuri mahdollisuus uudistaa järjestelmää. Erityisesti Euroopan unionin kykyä estää tulevat kriisit pitää vahvistaa. Euroänkyrä Paavo Väyrysen pelko, että kriisin kautta vahvistetaan liittovaltiokehitystä, on oikeaan osunut.
Euroopan unioni ei ole liittovaltio eikä siitä kenties sellaista tulekaan, mutta olemme liittäneet taloutemme yhteen tavalla, joka pakottaa yhteisvastuuseen. Lissabonin sopimus myös vahvisti yhteisvastuutta taloudesta.
On hyvä kysyä, kerrata ja analysoida vielä moneen kertaan tapahtumien kulku. Eurooppa kärsii nyt Yhdysvalloista alkaneen globaalin kriisin jälkitaudista. Se ilmenee velka-, pankki ja työttömyyskriisinä. Virus iski ensimmäisenä Kreikkaan. Nyt hengityskoneessa on Irlanti ja epidemia uhkaa levitä Portugaliin. Sairasvuoteella ovat maat, jossa on suuret budjettivajeet, kasvava valtionvelka ja ratkaisuihin kykenemätön poliittinen järjestelmä.
Euromaiden on ratkaistava eri maiden talouksien epätasapainojen ongelmat. Karkeasti Eurooppa on tällä hetkellä jakautunut kilpailukykyiseen ja budjettikuria arvostavaan pohjoiseen ja ylivelkaantuneeseen etelään.
Euroopan kriisivuosi 2010 on ei-toivottu tilaisuus harjoitella kriisien hallintaa. Irlannin pankkikriisi on siinä vaiheessa, jossa kysytään ratkaisuja. Ja kun puhutaan asioista niin kuin pitää, niin Portugali tulee listalle muutaman viikon tai päivän kuluessa: maan pankit viestivät jo alkavasta talletuspaosta.
Euroopan keskuspankki on kaikessa hiljaisuudessa hoitanut omaa osuuttaan huolehtimalla vaikeuksissa olevien pankkien rahoitushuollosta. Mutta jossakin vaiheessa Euroopan maiden yhteisen pankin takana olevien valtioiden on tultava esiin ja esitettävä uskottava ja läpinäkyvä rahoitusratkaisu, jolla tilanne otetaan hallintaan. Nyt taitaa olla sen aika: jos pankit alkavat kaatua, niin on jo myöhäistä.
Globaalin kapitalismi lepää poliittisen päätöksenteon varassa. Hallitusten päämiehet ja valtiovarainministerit ovat omalla taitamattomuudellaan tähän asti pikemminkin lykkineet romahdusta mäessä eteenpäin. Esimerkiksi Saksan liittokansleri Merkelin puheet ovat olleet varomattomia ja esiintyminen huteraa. Näin se on ollut Suomessakin: Lipposen aikaa ei ole saanut hyvällä muistella, mutta luulenpa, että tilanteen hallinta olisi ollut toista ja näyttänyt toiselta kuin nyt.
Yksi nykypäättäjien virheistä on hokema siitä, ettei vaihtoehtoja ole. On niitä. Historia sen opettaa. Tässä tapauksessa ei tarvitse mennä kuin kaksi vuotta taaksepäin nähdäkseen, mitä tapahtuu, jos kuplan annetaan puhjeta itsekseen. Lehman-Brothers -pankin annettiin kaatua ja seuraukset tiedetään. Vaihtoehtoja on, mutta riskin jakamisen huonon vaihtoehdon sijaan tuleva vaihtoehto on todennäköisesti vielä huonompi.
Jos euroalueen kriisi karkaa käsistä, merkitsee se euron ulkoisen arvon romahdusta ja rahaliiton lopun alkua. Eikä siitä suinkaan tule vientiä piristävää devalvaatiota: dollarin ja muiden valuuttojen arvo lähtee myös arvaamattomaan heiluntaan - eikä viennistä kannata puhuakaan, mikäli luoton kanavat kuivuvat maailman kauppavirroilta.
Irlannin kriisipaketissa meillä euromaiden asukkailla on valtti, jota ei Kreikan kohdalla ollut. Britannian pankit ovat laittaneet länsinaapuriin yli 200 miljardia euroa ja siksi Lontoo on paketissa mukana. Tämä vankistaa pohjaa. Samalla se osoittaa, ettei Suomenkaan vastuussa ole kysymys ole rahaliittojäsenyydestä. Kysymys on vuorovaikutuksesta, jossa kaikki ovat mukana. Suomenkin pitää olla muiden joukossa.
Rahoitusjärjestelmien pelisääntöjen isompi muutos on paikallaan, Tarvitaan lisää avoimuutta, sääntelyä ja valvontaa. Finanssikriisin aikana on palanut satoja miljoonia euroja. Vähintä, mitä nyt voidaan tehdä, on käynnistää valuvikojen korjaaminen.
Euroopan parlamentissa työ on kovassa vauhdissa. Parlamentti on muun muassa asettunut kansainvälisen varainsiirtoveron kannalle. Merkillepantavaa on, että parlamentin mielestä vero tulisi ottaa käyttöön EU:ssa, vaikka siitä ei päästäisikään yksimielisyyteen maailmalla. Vero olisi yksi tapa vähentää keinottelua, ja sillä voitaisiin pienentää julkisen talouden alijäämää.
Kilahtaahan Lontoon pörssinkin puolen prosentin leimaverosta joka vuosi Kuningattaren kassaan seitsemän miljoonaa dollaria.