Freestyle
Suomen freestylemaajoukkue hyppää tammikuussa lentokoneeseen ja matkustaa Yhdysvaltoihin pitkälle maailmancupin kisakiertueelle. Joukkueen menestynein laskija Mikko Ronkainen sen sijaan lastaa perheensä farmariin ja hurauttaa Pateniemestä Kuusamoon neljäksi viikoksi MM-kuntoa hiomaan.
Tammikuun lopussa isojen kisojen mies jahtaa kolmatta maailmanmestaruuttaan viimeisissä arvokilpailuissaan Italian Madonna di Campigliossa.
16 vuotta kestänyt kumpareura loppuu 26. tammikuuta.
"En aio laskea maailmancupia enää keväällä, korkeintaan SM-kisat. Näillä näkymin", Ronkainen jättää pienen varauksen.
Joka tapauksessa on selvää, ettei sellaista ympäripuhujaa enää löydy, etteikö kausi jäisi Ronkaisen viimeiseksi. Viime keväänä lajijohto ja valmentaja saivat vielä tuoreen olympiahopeamitalistin pään käännettyä.
Lopettaminen on pysäyttävä ajatus, Ronkainen sanoo.
"Mistään ei saa sellaista adrenaliinipiikkiä kuin laskemisesta arvokisoissa, ja onnistuminen niissä tuo uskomattoman onnentunteen. Niitä fiiliksiä jään varmasti kaipaamaan."
Ihmetyksen paikka
Lopettamista helpottaa se, että edessä on uudenlaisia hienoja asioita, Ronkainen pohtii. Niistä on kiittäminen Roosa Aamu Adeliinaa, joka näki päivänvalon 14. heinäkuuta.
"Täysin erilainen onnen tunne kuin mikään aikaisemmin, ihmetyksen paikka", Ronkainen sanoo hieman hämillään.
Roosa Ronkainen on samalla suurin syy lopettamiseen.
"Isän rooli on nyt suurempi kuin urheilijan rooli."
Aikaisemmin Ronkaisen perheessä on "valitettavan usein" menty kumpareiden ehdoilla. Jos ei ole elänyt huippu-urheilijan arkea, on vaikea ymmärtää sitä, kumparemies miettii ja sanoo kaipaavansa normaalia elämää.
"Päättää jatkaa urheilu-uraansa vielä neljä vuotta ei ole sama asia kuin jäädä samaan työpaikkaan vielä neljäksi vuodeksi. Tämä on paljon kokonaisvaltaisempaa. Jatkuva aikataulutus tarkoittaa jatkuvaa stressitilaa. Vuodesta toiseen sitä tulee ulkomailta ja ajattelee että no niin, nyt on sitten 14 päivää aikaa olla kotona."
Isänä olemisen lisäksi Ronkainen aikoo keväästä alkaen keskittyä markkinoinnin opintoihinsa.
"Vaikka itse sanonkin, oli fiksua miettiä urheilu-uran jälkeistä elämää hyvissä ajoin. Näin ei tipahda mihinkään kuiluun, niin kuin monelle on käynyt."
Kehäraakkeja ei tarvita
Perhe on pikemminkin poikkeus kuin sääntö kumparepiireissä.
"Lajin luonne on niin vauhdikas ja matkustaa pitää niin paljon, ettei perheenisä oikein sovi muottiin", Ronkainen sanoo.
"Vaikka minä tietysti aion vielä vähän aikaa sopia", hän virnistää.
"Ei siellä mitään kehäraakkeja tarvita. Kyllä siinä menisi itseltä uskottavuus, jos vielä kolmevitosena vetelisi korkkiseiskoja. Pitää olla terve yläikäraja."
Muutaman viikon päästä 28 vuotta täyttävä Ronkainen on freestylemaajoukkueen toiseksi vanhin. Edellä on vain Sami Mustonen. Nuorempi polvi on 80-luvun lapsia.
"Tuntuu, että vasta sitä oli nuorin", hän huokaa. "Menossa on sukupolvenvaihdos."
Yksi aikakausi päättyi Torinon olympialaisten jälkeen, kun Kemijärven kumparekuningas Janne Lahtela lopetti uransa.
"Jannella oli joukkueessa jonkinlainen nestorin rooli", Ronkainen sanoo. "Minä en ole nestori, konkari kyllä."
Sukupolvenvaihdoksen myötä myös lajin maantieteellinen painopiste on muuttunut. Jos nuorten maajoukkueen ottaa laskuihin mukaan, suurin osa kumparelaskijoista on kotoisin Mikko Ronkaisen kotipaikkakunnalta. Kemijärvi-ilmiöstä on tullut Muurame-ilmiö.