Valtaosa lapsista saa edelleen kirkollisen kasteen. Kummeja pitäisi olla kaksi, mutta kirkkoherran erityisluvalla yksikin riittää.
Muutama vuosi sitten Suomessa käynnistynyt kirkosta eroamisen aalto on pienentänyt kummiksi kelpaavien määrää. Esimerkiksi vuonna 2016 kirkkoon liittyi 16 976 henkilöä ja siitä erosi 50 119 henkilöä.
Tällä hetkellä tilanne on tasaisempi kuin vielä pari vuotta sitten, mutta alueelliset erot ovat isoja, kertoo rippikoulutyön ja seurakuntakasvatuksen asiantuntija Jari Pulkkinen Kirkkohallituksesta.
- Voi olla, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulta on hankalaa löytää lapselle kahta kummia, Pulkkinen sanoo.
Evankelisluterilaisen kirkon sääntöjen mukaan kummiksi kelpaa henkilö, joka kuuluu luterilaiseen kirkkoon, on käynyt rippikoulun ja on konfirmoitu. Kirkkoon kuulumaton henkilö ei voi toimia virallisena kummina.
Tästä syystä joihinkin seurakuntiin on perustettu vapaaehtoisten kummien pankkeja, joista voidaan etsiä kummi, jos kastettavan lapsen lähipiiristä sellaista ei löydy.
Tänä päivänä on myös mahdollista, että kirkkoherran luvalla kastettavalla on vain yksi kummi. Ilman kirkkoherran erityislupaa kummeja on oltava kaksi.
Pulkkisen mukaan valtaosa suomalaislapsista kastetaan edelleen kirkossa. Esimerkiksi vuonna 2016 alle yksivuotiaista lapsista kastettiin noin 36 000, kun samana vuonna syntyi Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhteensä 52 814 lasta.
Kirkon ulkopuolisten nimiäisten ja epävirallisten kummien määrä on kuitenkin viime vuosina lisääntynyt.
Miksi kirkollista kummiutta pitäisi vaalia?
- Kristinusko muistuttaa meitä sellaisista arvoista ja asioista, joiden säilyttäminen on tärkeää myös nykypäivänä. Yksi tällainen asia on antamisen lahja, jonka merkityksen haluan aikanaan kummitytöilleni selittää. Olen myös miettinyt sitä, miten vastaan silloin, kun heillä alkaa koulussa uskonnonopetus ja herää kysymyksiä esimerkiksi kuolemasta, kahden lapsen kummi Tanita Lehtonen kertoo.
Kaikkein eniten kummius merkitsee Lehtoselle kuitenkin sitä, että hän saa olla läsnä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 28-vuotias yksineläjä päätti muuttaa takaisin kotikaupunkiinsa, jotta voisi tavata useammin 2- ja 4-vuotiaita kummityttöjään.
Kummiudella on kristinuskossa pitkät perinteet. Kummiuden käsite tunnetaan jo varhaiskirkon ajoilta. Silloin kummin tehtävä oli ennen muuta tukea kastettua hänen kristillisessä elämässään.
- Itse kuulun vapaakirkkoon ja käyn säännöllisesti jumalanpalveluksissa, eli kummius on lähellä sydäntä myös kristillisessä mielessä. En silti usko, että nyky-yhteiskunnassa kummin pitäisi tarjota lapselle sellaista uskonnollista kasvatusta kuin aikaisemmin. Kyllä usko sitten tulee jokaisesta itsestään, jos on tullakseen, Lehtonen sanoo.
Rippikoulutyöhön erikoistunut asiantuntija Jari Pulkkinen puolestaan on sitä mieltä, että kristillinen kasvatus on tärkeää ja sitä voi ajatella muutenkin kuin pelkästään kirkollisena aktiivisuutena.
- Kummius on elinikäinen ystävyyssuhde kummin ja kummilapsen välillä. Siinä kummi kulkee kummilapsen mukana elämän eri vaiheissa omien voimavarojen ja mahdollisuuksien mukaan. Kummi on myös kirkon jäsen, joka voi muistaa lasta vaikkapa iltarukouksissaan ja sitä kautta antaa hänet ikään kuin suuremman käsiin, Pulkkinen toteaa.
Kummin edellytykset
Kummius on kirkon ja vanhempien antama luottamustehtävä.
Kummiksi voi valita henkilön, joka kuuluu luterilaiseen kirkkoon, on käynyt rippikoulun ja on konfirmoitu.
Pääsääntöisesti kastettavalla tulee olla ainakin kaksi kummia. Kirkkoherran poikkeusluvalla kaste voidaan kuitenkin toimittaa, vaikka kastettavalla olisi vain yksi kummi. Kummien määrälle ei ole ylärajaa.
Kirkkoon kuulumaton henkilö ei voi toimia kummina.
Jos lähipiiristä ei löydy kummiksi sopivia kirkon jäseniä, kummeja voi kysyä myös seurakunnasta.
Kummin tehtäviin kuuluu muun muassa toimia todistajana kastetilaisuudessa, olla kummilapsensa aikuinen ystävä, huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien kanssa ja muistaa lasta iltarukouksissa.
