Kun Euroopan unioni otti ensimmäisiä askeliaan Euroopan hiili- ja teräsyhteisönä ja Euroopan atomienergiayhteisönä 1950-luvulla, hankkeiden tarkoituksena oli ennen muuta estää kahta eurooppalaista suurvaltaa tappelemasta keskenään säännöllisin väliajoin ja aiheuttamasta muulle Euroopalle sietämättömiä kärsimyksiä.
Tuhoisan toisen maailmansodan jälkeen oli oikein, että sodan metallit ja kaivannaiset alistettiin ylikansalliseen valvontaan. Eurooppalainen integraatio eteni taloudelliseksi projektiksi naamioituna, vaikka kyse oikeasti oli suuresta rauhanprojektista, joka lopulta onnistui yli odotusten. Pienet maat hyötyivät ylikansallisista järjestelyistä, joilla kaksi suurta riitapukaria saatiin rauhoittumaan.
Tänään Brysselissä alkavassa EU:n huippukokouksessa Saksa ja Ranska ovat jälleen huomion keskipisteenä. Tällä kertaa niiden sopu aiheuttaa suurta huolta ja ärtymystä pienemmissä jäsenmaissa. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy päättivät muiden selän takana vaatia EU:n perussopimuksen muuttamista.
Ranska haluaa lievennystä euron vaatimaan talouskuriin. Vaatimus johtuu lähinnä Sarkozyn tukalaksi käyneestä poliittisesta asemasta kotimaassaan. Saksa suostui Sarkozyn vaatimukseen saatuaan tältä lupauksen tukea talouden kriisinhallintajärjestelmän luomista sekä äänivallan viemistä mailta, jotka rikkovat yhdessä sovittuja taloussääntöjä vastaan.
Kahden suuren temppu on kiusallinen eikä sitä voi liioin kiitellä kovin suuresta diplomaattisesta taidostakaan.
Ensiksi Ranska ja Saksa näyttävät tukeutuvan enemmän Eurooppa-neuvoston vakituisen puheenjohtajan Herman van Rompuyhyn EU:n talouskurin järjestämisessä kuin talouskomissaari Olli Rehniin. Siinä taas ei ole kyse pelkästään henkilöistä vaan instituutioista. Pienet maat ovat perinteisesti kannattaneet vahvaa komissiota vastapainona suurten jäsenmaiden hallitsemalle neuvostolle. Kahdenkeskiseen teerenpeliin ryhtyminen on jo aiheuttanut jännitteitä EU:n instituutioiden välille.
Toiseksi kahden suuren sooloilu asettaa euron ja talous- ja rahaliiton päälle varjon, olkoonkin ettei se ole Saksan tarkoitus. Presidentti Sarkozy on häviämässä taistelun Ranskan tarvitsemista perusteellisista uudistuksista, ja saadakseen edes jonkinlaiset mahdollisuudet toiseen kauteen presidenttinä hän on valmis jopa vesittämään euroalueen vaatimaa tiukkaa talouskuria.
Menettely on moraaliton ja typerä. Se voi pahimmillaan viedä euroalueen kierteeseen, josta se ei selviä. Kaikkein kummallisinta on, että Saksalla oli oman D-markkansa aikana suorastaan notoorinen maine tiukkaa talouskuria noudattavana maana. Nyt se suostuu arveluttaviin talouspoliittisiin lehmänkauppoihin, jotka ovat vastoin kaikkia sen perinteitä.
Myötämielisyys Ranskalle saattaa olla liittokansleri Merkelin suurin poliittinen virhe.