Khao Lak Kuuma valkoinen hiekka polttaa varpaita trooppisen Similan-saaren rannalla Thaimaassa. Kasvillisuus loistaa syvän vihreänä, aurinko kärventää lähes kohtisuoraan.
Tumma paikallinen kaunotar kävelee kohti rantaa pitkin. Sirot jalanjäljet painuvat hetkeksi santaan, kunnes seuraava aalto huuhtelee ne pois. Nainen hymyilee salaperäisesti. Epätodellista, hyvin epätodellista, mutta kaunista.
Herää, valkoinen mies. Uutta aurinkovoidetta ravunpunaisiin kohtiin iholla, siemaus vettä ja hetkeksi palmunlehvien suojaan. Et ole James Bond, ja kotona odottaa Mrs. Moneypenny.
Tänne ei tultu haaveilemaan, vaan kokeilemaan snorkkelin kanssa sukeltamista eksoottisessa ympäristössä Janne Miikkulaisen opastuksella.Hän on se sama sukellusyrittäjä, joka viime vuonna sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon nopeasta tsunami-tiedotuksesta internetin kautta.
Nuori toimitusjohtaja on asunut vakituisesti Thaimaassa vuodesta 2000 lähtien. Hänen vetämänsä Raya Divers järjestää suomen kielellä sukellusretkiä, snorklausretkiä, sukellussafareita ja -kursseja.
Loka-marraskuun vaihteessa alkavat taas tsunamin vuoksi keskeytyneet kurssit ja retket Khao Lakin vesillä. Muihin kohteisiin sukellusmatkoja on järjestetty jo viime vuoden helmikuusta saakka.
Tsunami opetti elämää
Janne Miikkulainen kertoo, miten aallot pyyhkäisivät tapaninpäivänä 2004 myös näiden rauhoitettujen Similan-saarten yli Khao Lakin edustalla.
Ensin sukeltajien veneissä ihmeteltiin, kun uimaranta katosi kokonaan näkyvistä. Sitten vesi laski minuutissa kymmenisen metriä ja velloi aikansa edestakaisin. Kevyet bambumajat lähtivät kuin tulitikkutalot niiden mukaan.
"Meri näytti pyörteiseltä kuohuvalta koskelta", Miikkulainen kuvailee.
Veneensä kanssa poijussa kiinni olleet suomalaiset tekivät vaistonvaraisesti oikean ratkaisun ja suuntasivat heti asiakkaineen turvaan avomerelle.
Tapahtumien todellinen kulku ja järkyttävyys alkoivat paljastua vasta kotisatamaan saavuttaessa. Eloonjääneitä kohtasivat siellä maailmanlopun näyt.
"Pienet epätäydellisyydet eivät jaksa enää tsunami-kokemusten jälkeen vaivata. Olen jopa nauttinut enemmän elämästä", tilittää Miikkulainen tuntojaan lähes puolentoista vuoden jälkeen.
"Tsunami opetti suhtautumaan kaikkeen yksinkertaisemmin. Lähtö voi tulla missä vain ja koska tahansa", jatkaa Miikkulaisen työtoveri Jani Mäkinen, joka tsunamin aikaan työskenteli Raya Yain saarella.
Mäkinen oli hyvin lähellä menettää henkensä tsunamin kourissa. Hän joutui Raya Yaissa loukkuun vedellä täyttyneeseen huoneeseen, josta ainoa ulospääsy oli pieni luukku lattianrajassa.
"Sukellettuani pienellä paniikinomaisella raivolla luukun läpi huoneesta ulos menin aallon kanssa edes takaisin. Rojua oli vedessä paljon. Välillä jouduin olemaan pitkään veden alla, ennen kuin pääsin taas pinnalle haukkaamaan happea. Kun aalto vetäytyi, sain roikuttua jossakin kiinni sen verran, etten joutunut avomerelle."
Jacques Cousteaun jäljillä
Numeroituja Similan-saaria on yhteensä yhdeksän ja vedenalaiset maastot vaihtelevat suuresti. Saaret olivat myös yksi ranskalaisen merentutkijan Jacques Cousteaun (1910-1997) suosikkikohteista.
"Eri kalalajeja saarilla ei ehkä ole eniten maailmassa, mutta täällä voi nähdä eniten kalalajeja per neliömetri", Janne Miikkulainen laskee. Korallilajeja on yli 200.
"Meitä haittasi heti tsunamin jälkeen, kun puhuttiin, että korallit olisivat kuolleet. Suurimmalta osin Similan-saarilla on tänä päivänä ihan samannäköistä kuin ennenkin."
Näkyvyyttä kirkkaassa, turkoosinsävyisessä vedessä riittää yleensä 15-30 metriä. Tavallisesti sukelletaan korkeintaan 30 metrin syvyyksiin. Sitä syvemmälle meneminen vaatii erityistä koulutusta ja erikoisvarusteita.
Similan-saarten ympäriltä löytyy pitkiä trooppisia riuttoja ja upeita vedenalaisia kanjoneita, joita värikkäät koralliseinämät reunustavat. Kalastaminen on kansallispuistossa kielletty. Veneilijät joutuvat käyttämään poijuja ankkuroinnin sijaan, etteivät korallit vaurioituisi.
Miikkulaisen mukaan haitakin saattaa tulla vastaan, mutta sukeltajat pitävät niitä pikemminkin bongauskohteina. Huhti-toukokuussa Similanin vesissä on enemmän planktonia, mikä houkuttelee paikalle isoja kalalajeja, kuten mantarauskuja ja valashaita.
Kilpikonnia etsimässä
Ensimmäistä kertaa snorklaaville esitellään käsimerkit; millä tavalla vedessä pitää heiluttaa, jos tarvitsee veneen lähemmäksi tai tulee jokin suurempi hätä.
Kunnon klimpit sylkeä sukellusnaamarin laseille, etteivät ne huurtuisi vedessä. Suuret räpylät jalkoihin, vaivalloisesti läpsytellen veneen perälaudalle ja kuperkeikkaa uuteen elementtiin kuin suuri valkoinen kumiankka.
Lähes 30-asteinen merivesi tuntuu hyväilevän lämpimältä. Pientä olosuhteisiin totuttelua, snorkkelin käyrä pää suuhun ja oma pää sopivasti vedenpinnan alle. Pohjaan on matkaa toistakymmentä metriä.
Jacques Cousteaun maailma näyttää kieltämättä vähän antikliimaksilta ennen kuin silmät tottuvat. Ensin näkyy vain tummanruskeaa ja harmaata. Vähitellen alkaa erottua eksoottisia kaloja ja värejäkin.
Muutama kunnon potkaisu räpylöillä ja vedenalainen maisema vaihtuu. Snorklauspoukamassa voi hyvällä tuurilla nähdä myös kilpikonnia. Missä ne nyt piileksivät? Välillä täytyy nostaa pää pinnalle ja puhaltaa vedet pois snorkkelista. Hommahan alkaa sujua.
Hieno kokemus, voittaa sekä koti- että työolot. Sukeltamiseen voisi jäädä niin sanotusti koukkuun. Niinpä niin, elät vain kahdesti, huomauttaisi Mr. Bond, James Bond.
