Väinämöt elävät omavaraisesti maaseudun rauhassa. Neuvokkaat ovat ympäristötietoisia ihmisiä, jotka välittävät, vaikuttavat ja välttävät turhia hankintoja. Touhulat liikkuvat luonnossa, kierrättävät ja kompostoivat.
Poppilat ja Hällä-Välilät ovat toisenlaisia kuluttajia. Poppilat viettävät vauhdikasta elämää ja hyödyntävät harrastuksissaan uusinta teknologiaa. Hällä-Välilät elävät lukuisien laitteiden ja tavaroiden keskellä kuluttaen runsaasti sähköä ja vettä.
Kuusiluodon lukion ilmaisutaidon opiskelijat perehtyivät parin tunnin ajan näiden perheiden ajatusmaailmaan roolipelin keinoin opettajansa Riitta-Mari Punkki-Heikkisen johdolla. Lyhyen johdannon jälkeen he saivat kukin oman pelikorttihahmon, jonka piti aluksi löytää perheensä tekemällä kysymyksiä ja kertomalla omista elämäntavoistaan. Kun perheet olivat koossa, ne alkoivat elää arkeaan ja esittää siitä katkelmia toisille.
"Miksi nämä kortit on tehty, mikä on pelin funktio?" kyselivät lukion ensimmäisen vuoden oppilaat ennen korttien jakamista. "Se selviää aikanaan", lupasi Punkki-Heikkinen.
Roolipelikortit ovat Kuluttajaviraston, energiansäästöä ja uusiutuvia energianlähteitä markkinoivan Motivan sekä Suomen luonnonsuojeluliiton julkaisemia. Niiden tarkoitus on opettaa kestävää kehitystä eläytymisen keinoin. Niitä voi käyttää opetuskeskustelujen taustamateriaalina tai virikkeenä draamakasvatuksessa.
Kun peli alkoi, sen tarkoitus selvisi itsestään. Nuoret löysivät hetkessä kärjistettyjen hahmojen idean ja puhua pulputtivat niiden suulla kuin olisivat aina olleet osa ihanteellista luontoperhettä tai paheellista kerskakulutustaloutta.
Kuin Aamu ja Teemu
Salatuista elämistä
Aivan aluksi ryhmän piti päästä eroon kolmesta kortista, koska pelaajia oli 17 ja kortteja 20. Riitta-Mari Punkki-Heikkinen antoi nuorten poistaa tylsimmät hahmot.
"Sanna Touhula pois. Sanna on mitäänsanomaton tyyppi, kuin kuka tahansa", kuului yksimielinen tuomio Touhulan tyttärestä, joka korvalappustereoita kuunnellen maalaa taulua luonnossa.
Seuraavaksi sai lähteä Santeri Neuvokas. Kitaraa soittava teinipoika oli "ihan kuin Teemu" ja hänen mielenosoituksiin osallistuva sisarensa "kuin Aamu". Lukiolaisten mielestä hahmot oli matkittu Salatut elämät -televisiosarjasta.
Kolmas valinta oli vaikein, mutta lopulta pois jouti Poppilan perheen toinen poika ilman sen kummempia perusteluja. Muut roolit kuvasivat nuorten mielestä hyvin nykyisiä ihmistyyppejä ja niistä sai revittyä huumoria niin, että mielenkiinto säilyi.
Oikeaan tunnelmaan virittivät opettajan tuomat roolivaatteet. Vihreän takin päälleen vetänyt tyttö esitti luonnollisesti Touhuloiden luonnonsuojelijapoika Mikkoa ja huivin päähänsä kietonut, pitkähameinen poika Väinämöiden mummoa, joka viihtyi lieden ääressä. "Ihan kuin meidän mummo, aina tuputtamassa ruokaa", kommentoi yksi tytöistä.
Osa perheenjäsenistä löysi helposti toisensa kiertäessään salia. Asenteet kulutukseen sai tuotua esiin yhdellä lauseella. "Minä teen kaikki vaatteet ite, en halua ostaa mittään." "Kattokaa, kirppikseltä! Vain kaksi euroa." "Minä oon ollu aina ylpeä pojastani, hän osaa kierrättää." "Töpselit on seinäsä ja lentokonneella pääsee etteenpäin." "Ja hanasta tullee puhasta vettä."
Samankaltaisia luontoihmisiä oli pelissä oppilaiden mielestä liikaa. Oli vaikea erottaa, kuka oli Touhuloita ja kuka Neuvokkaita. Hällä-Välilän perheen vanhemmat tunnistivat toisensa heti, mutta heidän tyttärensä Jessica sattui olemaan minnesotalainen vaihto-oppilas Eric Golder, jolle idea ei heti ollut selvä.
Jenni Poppilan rooli oli Niina Helamalle vähän vaikea ja teennäinen: kortissa perheenäiti lenkkeilee maastossa puhuen samalla kännykkään. "Tällaisia ihmisiä näkee oikeasti paljon", Niina sanoi.
Stressipelle ja trendi
ihminen puuttuivat
Perheiden elämään ilmestyi kuluttajaroolien lisäksi ristiriitoja: toinen poika oli suosikki, toinen pahis, alkoholin käyttö oli tuhonnut perheen miehet, omalla kierrätyshenkisyydellä kukkoiltiin ja tuomittiin muita... Vanhemmille pelin seuraaminen olisi voinut opettaa vähintään yhtä paljon kuin pelaaminen nuorille.
Hällä-Välilöiden asenteista sai herkullisen sketsin, jossa Ericin englanninkielisyyskin loksahti paikoilleen. Perhe oli asunut ulkomailla ja "Princess Jessica" oli käynyt siellä koulua. Suomen kielen hän oli lähes unohtanut. "En puhu suomea!" hemmoteltu kakara huusi jalkaa polkien.
Perheenjäsenet hoitivat keskinäisen kanssakäymisensä kännyköillä. Kun Jessica narisi, että "I want a new home", isä lupasi ostaa uuden kodin seuraavana päivänä.
Lopuksi käydyssä keskustelussa paljastui, että oli ollut mukava miettiä, mihin itse oikeasti kuuluisi. Kärjistyksistä huolimatta moni tunsi piston omassatunnossaan ja alkoi pelätä, että hän on samanlainen kuin joku roolihahmoista. Siinä mielessä lukiolaiset voivat suositella peliä yläaste-ikäisille, jotka ovat hyvin vaikutusalttiita.
Kaikki olisivat kaivanneet perheiden sekoittamista. "Ei elämäntyylejä voi jaotella tuolla tavalla perheittäin." "Ei niin, meilläkin on kolme ihmistä Touhuloita ja yksi Hällä-Välilöiden perheestä."
Pelistä puuttui nuorten mielestä joitakin tyyppejä. "Esimerkiksi stressipelle. Niitähän on nykyään paljon." "Ja trendi-ihminen, joita näkee naistenlehtien sivuilla. Semmoinen ei edes ymmärrä, että tekee valintoja."
Normaali työläisperhekin olisi joukkoon tarvittu. "Sellainen, joka ostaa kaikkea mikä on halpaa eikä ajattele kestävyyttä." Neljäs puuttumaan jäänyt hahmo oli vastarannankiiski, jolle mikään ei kelpaa.
Hyvien arvojen kannatuskin voi monelle olla hetken muoti-ilmiö tyyliin "siistiä olla vegaani", lukiolaiset kritisoivat.
