Työ- ja elinkeinoministeriö esitti toukokuussa, että Kilpailuvirastosta ja Kuluttajavirastosta tehdään yksi yhteinen virasto. Asiasta laadittu hallituksen esitys on nyt eduskunnan käsittelyssä. Aikataulu on kireä, sillä uuden, yhdistetyn viraston on määrä aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa.
Kuluttaja-asioista hallituksesta vastaava työministeri Lauri Ihalainen perusteli keväällä yhdistämistä sillä, että se vahvistaa kilpailu- ja kuluttaja-asioiden yhteiskunnallista painoarvoa ja tehostaa hallintoa.
Kumpaakaan tavoitetta ei voi moittia. Moni kuluttaja-asioiden ja -oikeuden kiistaton asiantuntija kuitenkin epäilee, että noita kahta tavoitetta ei voida yhtä aikaa saavuttaa virastojen yhdistämisellä.
Kaksi entistä kuluttaja-asiamiestä, C.G. af Schultén ja Erik Mickwitz sekä siviilioikeuden emeritusprofessori Antti Kivivuori vaativat viime viikonloppuna Helsingin Sanomissa ykskantaan lakiesityksen hylkäämistä. Esityksen keskeisenä ongelmana he pitävät kuluttaja-asiamiehen aseman heikentämistä, mikä heidän mukaansa johtaisi koko kuluttajansuojan huonontumiseen.
Kun kuluttaja-asiamies on ollut kuluttajan oikeuksien näkyvä puolustaja ja valvoja, uudessa virastossa hänestä tulisi kolmikon mukaan pelkkä yhden ”vastuualueen” johtaja.
Kirjoittajien ihmettelyyn on yhtynyt moni muukin asiantuntija, viimeksi keskiviikkona Helsingin yliopiston professori Johan Bärlund. Hän kysyi Kilpailuviraston seminaarissa, miksi Suomessa halutaan irtautua pohjoismaisesta mallista, jonka mukaan on oltava itsenäinen kuluttaja-asiamies ja tällä itsenäinen budjetti.
Viraston yhdistämisen sijasta Bärlund suositteli niiden yhteistyön lisäämistä.
Samassa seminaarissa alustanut työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Raimo Luoma tuli kertoneeksi sen, mistä uudistuksessa taitaa olla pohjimmiltaan kysymys: valtiontalouden säästöistä. Hänen mukaansa, ”jos olisimme Norja, niin voisimme laittaa pystyyn kuluttaja-asiamiehen toimiston omine hallintoineen”.
Luoma kiisti, että tavoitteena olisi tuhota kilpailu- ja kuluttajahallinto.
Sellaisen tavoitteen olemassaoloa kukaan tuskin uskookaan. Toisaalta saatavista säästöistäkään ei ole nähty kuin aika epämääräisiä arvioita.
Huoli kuluttajan asian puolustamista uhkaavasta heikentymisestä vaikuttaa perustellulta. Siksi eduskunnassa lakiesitys pitää käydä perusteellisesti läpi ja hakea vaihtoehtoja esillä olleelle suunnitelmalle.
Kansanedustajien kannattaa muistaa sekin näkökulma, että vahva kuluttajansuoja näkyy hyvinä kauppatapoina ja laadukkaina tuotteina. Kuluttajansuoja on äärimmäisen vahva esimerkiksi Saksassa, eikä se näy suuremmin jarruttavan maan yrityselämän menestystä.
On sinänsä erikoista, että kuluttajan oikeuksien hoidon on oltava valtion virkamiehellä.
Suomessa kuluttajaliike on kuitenkin vanhastaan ollut heikko, toisin kuin vaikkapa Britanniassa. Siksikin itsenäiselle kuluttaja-asiamiehelle on Suomessa tarvetta.