Suomen Kuluttajaliitto vaatii kuluttaja-asiamiestä selvittämään, noudattaako Lindorff-perintätoimisto hyvää perimistapaa. Liitto on koko syksyn ajan saanut runsaasti valituksia Lindorffin perintätavoista.
Valitukset ovat liittyneet Naturex-luontaistuotteiden markkinointiin ja niihin liittyvien saatavien perintään. Kuluttajille on puhelinmarkkinoinnissa tarjottu tuotteita koekäyttöön ilman tilaussitoumusta, ja tuotteiden lähettämistä on jatkettu koe-erien jälkeen. Tilaamattomista lähetyksistä on myös laskutettu, ja lopulta maksamattomat laskut on siirretty perintään Lindorffille.
Kuluttajaliiton mukaan Lindorff ei lisäksi ole luopunut perinnästä, vaikka asiakkaat ovat olleet perintätoimistoon yhteydessä.
Kuluttajaliitto muistuttaa, että hyvän perintätavan ohjeissa kielletään perusteettomien saatavien perintä. Pelkkä maksukehotus tai perintäkirje ei myöskään riitä saatavan perusteeksi.