Ku­lut­ta­ja-asia­mies: Ryh­mä­kan­ne on mah­dol­li­nen VW-hui­jauk­ses­sa

Ryhmäkanteen nostaminen Volkswagenin päästöhuijauksen vuoksi on mahdollista, kertoo kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen.

Edellytyksiä ryhmäkanteen nostamiselle ei vielä ole, sillä tietoa Volkswagenin toimista ei ole.
Edellytyksiä ryhmäkanteen nostamiselle ei vielä ole, sillä tietoa Volkswagenin toimista ei ole.
Kuva: JULIAN STRATENSCHULTE

Ryhmäkanteen nostaminen Volkswagenin päästöhuijauksen vuoksi on mahdollista, kertoo kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen.

Hän arvioi, ettei edellytyksiä ryhmäkanteen nostamiselle kuitenkaan vielä ole, sillä Volkswagen ei ole kertonut tarkkoja tietoja toimistaan autojen korjaamiseksi. Myös mahdolliset korvaukset vaikuttavat asiaan.

- Ensin on nähtävä, onko tällä saksalaisella toimijalla ajatuksia jostakin vakiokorvauksesta tai hyvityksestä, Hentunen sanoo.

Hän kertoo, että toistaiseksi vain yksi henkilö on ottanut yhteyttä kilpailu- ja kuluttajavirastoon Volkswagenin tapauksen vuoksi.

Menettelytapana on, että mahdollisista korvauksista neuvotellaan ensin yrityksen kanssa. Vasta sen jälkeen asia voidaan viedä oikeuteen, jos sopua ei ole syntynyt.

- Tässä ei päästä edes neuvottelemaankaan, kun vahingot eivät ole konkretisoituneet kuluttajille.

Ryhmäkanteen nostamiseksi pitää olla Hentusen mukaan näyttöä siitä, että kuluttaja on kärsinyt vahinkoa. Muun muassa autojen suorituskyvyn heikkenemisestä ei ole olemassa faktatietoa.

Volkswagen jäi kiinni diesel-autojensa typpipäästöjen manipuloinnista Yhdysvalloissa. Jupakka koskee maailmanlaajuisesti noin 11 miljoonaa autoa. Suomessa kyseisiä autoja on myyty 64 000.

Volkswageneiden lisäksi manipulaatioita on ollut myös konsernin muissa merkeissä.

Ryhmäkanneoikeus on ollut voimassa kahdeksan vuotta. Sitä ei ole käytetty kertaakaan.